Elämäni makuja - Perjantairesepti

LAPSEN NÄKÖ Eräänä päivänä nelivuotias lapsenlapseni tuli luokseni hyvin vakavana, sellaisella ilmeellä, jolla pienet ihmiset kertovat maailmankaikkeuden suuria uutisia. Hän osoitti sormellaan taivaalle ja sanoi: — Tuolla on meidän ystävä. Hetkeksi olin hämilläni, sillä ystävämme oli juuri hiljattain menehtynyt. Ajattelin hetken, että nyt ollaan suurten kysymysten äärellä. Niinpä päätin vastata mahdollisimman viisaasti, aikuisen arvokkuudella. Sanoin rauhallisesti: — Niin, kyllä hän varmasti on siellä Taivaassa. Mutta ihmisen silmin häntä ei voi nähdä. Ajattelin, että siinä tuli nyt annettua oikein filosofinen vastaus. Mutta lapsenlapseni ei näyttänyt lainkaan vakuuttuneelta. Hän siristi silmiään taivaalle, kallisti päätään ja tuijotti hetken kuin tarkastaisi kiikareilla lintua kaukana horisontissa. Sitten hän sanoi päättäväisesti: — Kyllä minä näen. Minä yritin vielä selittää: — Ei sitä oikein voi nähdä. Ihmiset eivät näe taivaaseen sillä tavalla. Lapsi huokaisi hieman kärsivällisest...