Vasenkätisen kahvikuppi - Perinteinen rantakala

VASENKÄTISEN KAHVIKUPPI

Ystäväni Tulosen Paki ja Aarnion Jambu olivat huumorimiehiä henkeen ja vereen. Heidän sanailunsa oli kuin sanallista ilotulitusta, jossa kumpikaan ei antanut periksi.

Kerran herrat astelivat kaupungin keskustaan, ja Jambu kantoi harteillaan maailman painavinta murhetta: hän oli ostanut halvalla käytetyn voinappikoneen, joka puski 1500 nappia tunnissa, muttei hän saanut sitä myytyä millään hinnalla.

Paki katseli epätoivoista kaveriaan ja totesi:
– Kuule Jambu, sä oot tyypillinen suomalainen. Sulta puuttuu myyntimiehen geeni. Et osaa myydä, eikä osaa kukaan muukaan tässä maassa. Mä todistan sen sulle nyt.

He marssivat suomalaiseen sekatavarakauppaan. Paki veti naaman peruslukemille ja kysyi:
– Olisiko teillä kahvikuppeja vasenkätisille?
Myyjä katsoi Pakia kuin halpaa makkaraa, pyöritteli yhtä kuppia kädessään ja totesi:
– Ei meil o ku näit tavallissi oikkeakätissi. Ei vasenkätisten kuppei ol keksittykkä.

Paki viittasi Jambua seuraamaan ja he suuntasivat naapuriin, vanhan juutalaisen kauppiaan puotiin.
– Olisiko teillä kahvikuppeja vasenkätisille? Paki tiedusteli toiveikkaana.

Kauppias ei räpäyttänyt silmääkään. Hän hihkaisi ”hetkinen!”, katosi takahuoneeseen ja kuului kolinaa. Hetken päästä hän palasi kantaen kuppeja, joiden korvat hän oli kääntänyt osoittamaan määrätietoisesti vasemmalle.
– Kas tässä, herrat! Juuri saapunut erä harvinaisia vasenkätisten malleja. Näissä on painopiste ja ergonomia hiottu viimeisen päälle!

Kaverukset astuivat ulos kadulle. Paki röyhisti rintaansa:
– No, siinäs näit! Toinen osaa myydä vaikka hiekkaa Saharaan, ja suomalainen ei osaa myydä edes kahvikuppia. Se on asenteesta kiinni!

Jambu pysähtyi, korjasi hattunsa asentoa ja totesi täysin vakavana:
– Älä ny viitti vaahdota. Ei se asenteesta ollu kiinni. Siinä ekassa kaupassa oli vaan huono valikoima, kun niil ei ollu niitä vasenkätisten malleja varastossa. 

POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

Jonnen (4v.) päiväkodin lapsiryhmä oli menossa kirkkoon.
Jonne kysyi äidiltään: "Onko se se sama kilkko, jossa minut suihkutettiin?"
-Paula 

PERINTEINEN RANTAKALA

Rantakala kuuluu niihin suomalaisiin ruokiin, jotka syntyivät suoraan luonnon ja työn keskellä. Saariston kalastajille päivä alkoi usein jo varhain aamulla, kun verkot käytiin kokemassa tai katiskat nostettiin rantavedestä. Saalis perattiin usein saman tien rantakivellä, ja kun tuli oli sytytetty nuotion tai pienen rantakeittiön alle, pantiin pataan päivän ensimmäinen ateria – rantakala.

Ruoka oli yksinkertainen, mutta sitäkin maukkaampi. Ainekset olivat niitä, mitä kalastajan veneessä tai rantamökissä yleensä oli: perunoita, sipulia, vettä, suolaa ja voita. Tärkein aines oli tietenkin tuore kala – ahven, kuha, hauki tai joskus sekasaalis, jossa oli vähän kaikkea. Juuri tämä teki rantakalasta niin hyvää: kala oli niin tuoretta, että sen maku kantoi koko padan.

Saaristossa sanottiin, että rantakala ei kaipaa monia mausteita. Meri ja tuore kala hoitavat loput. Usein liemi sai makunsa muutamasta maustepippurista ja laakerinlehdestä, ja lopuksi päälle lisättiin kunnon nokare voita. Kun pata oli valmis, istuttiin rantakiville tai veneen laitaan, ja höyryävä ruoka syötiin suoraan padasta ruisleivän kanssa.

Vanha kalastajien viisaus kuuluu:
“Rantakala on parhaimmillaan silloin, kun kala on vielä melkein uimassa.”

Ainekset (4 hengelle):
noin 800 g tuoretta rantakalaa (ahven, kuha, hauki tai se mitä verkosta tulee)
6–8 perunaa
1 iso sipuli
1 litra vettä
2 laakerinlehteä
6–8 maustepippuria
suolaa maun mukaan
50 g voita
halutessa tilliä tai villiyrttejä (esim. vuohenputki, mesiangervo)

Valmistus
Perkaa ja paloittele kala suuriksi paloiksi. Nahka ja ruodot saavat jäädä – ne antavat liemeen makua.
Kuori ja lohko perunat, viipaloi sipuli.
Pane pataan perunat, sipulit, laakerinlehdet ja maustepippurit. Kaada päälle vesi ja keitä, kunnes perunat ovat lähes kypsiä.
Lisää kalapalat ja anna kiehua hiljaa noin 5–7 minuuttia.
Lisää voi ja tarkista suola.
Ripottele päälle tilliä tai villiyrttejä juuri ennen tarjoilua.

Tarjoilu
Rantakala tarjotaan heti padasta höyryävän kuumana.
Kylkeen sopii:
tuore ruisleipä tai saaristolaisleipä
voinokare
joskus myös lasi kylmää maitoa tai kotikaljaa.
Saaristossa oli tapana syödä ensin kala ja perunat, ja lopuksi juoda kirkas liemi kupista – niin ei hyvä maku mennyt hukkaan.