Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Koiramainen tarina - Paistettua lohta

KOIRAMAINEN TARINA

Minulla on ollut elämäni aikana lukuisia koiria. Myös kanelintuoksuiselle Sri Lankan saarella.

Ensimmäinen oli Aslak, Skotlannin paimenkoira, joka asui kaverinani 60-luvun alussa toimiessani pienessä Suinulan kylässä, Keski-Suomessa. Meillä meni hyvin siihen asti, kunnes pitäjän hiihtokilpailut peruutettiin kovan pakkasen vuoksi. Kisoihin tehty hernekeitto jymähti saunan pataan, josta kävin sitä päivittäin kirveellä lohkaisemassa eineeksemme. 3 viikon jälkeen Aslakin vatsa sekosi.

Yksi oli saksanpaimenkoira 60 luvulla, jolle annoin nimen ”Salminen". Sen aikaisen laulajakaverini mukaan. Hänestä tulikin sitten jokin vielä. Mutta huumorintaju puuttui. Hän laittoi sittemmin oman koiransa nimeksi ”Oskari”.

Yksi koiristamme oli Naantalin Vanhankaupungin suosikki. Maailman toiseksi kiltein koira. Mikäkö on kiltein? Ei ole vielä löytynyt. HÄN oli Kassius nimeltään. Kaikkien tuntema, joka mm ohjasi lapsia Vanhankaupungin Kuparivuoren koululta kotiin.

Joskus 70-lvun alussa olimme Teneriffalla reissussa. Lähetin postikortin Kassiukselle. Posti kesti silloin yhtä kauan kuin nykyäänkin. Tulimme kotiin ennen postikorttia. Sitten eräänä aamuna kotoa töihin lähtiessäni tuli posteljooni portilla vastaan ja huikkasi: ” Teidän Kassius on saanut postikortin”. Ja toden totta. Kortissa osoiteosiossa luki ainoastaan:” Kassius Naantali.”

Ja tämä on tosi.

 POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

Jonnen (4v.) päiväkodin lapsiryhmä oli menossa kirkkoon.
Jonne kysyi äidiltään: "Onko se se sama kilkko, jossa minut suihkutettiin?"
-Paula

PAISTETTUA LOHTA

Ainekset:
-700 gr lohen fileetä
-2 kpl punasipulia
-2 dl punaviiniä
-400 gr perunaa
-1/2 l kanttarelleja
-1 kpl sipuli
-50 gr pekonia
-50 gr voita
ja merisuolaa ja mustapippuria

Pilko punasipuli ohuiksi renkaiksi. Lisää joukkoon punaviiniä ja kypsennä mikrossa täydellä teholla viitisen minuuttia. Paista pieneksi pilkottuja perunoita pannulla voissa noin kymmenen minuuttia. Pilko sipulit, kanttarellit sekä pekonit ja lisää pannulle,
Paista kunnes perunat ovat kypsiä. Valmista kala grillissä tai parilapannulla.
Paista kala lähes kypsäksi nahkapuolelta ja käännä aivan hetkeksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi