Votkaa herra tullipäällikkö - Uunikampelafileet
VOTKAA HERRA TULLIPÄÄLLIKKÖ
Tapahtui 1980-luvun alussa. Olin käynyt omalla aluksellani joka kesä Tallinnassa jo 1960-luvulta lähtien. Lähes joka kesä. Tuli välivuosi Tallinnan Regattaan ja päätimme lähteä merta edemmäs. Suuntana Puola. Mutta kun menimme hakemaan viisumia, meille kerrottiin, että Puolassa on sotatila. Mutta ei se matkaamme estä, sanoi lähetystövirkailija. Presidentti Jaruzelski oli sisäpoliittisista syistä julistanut sotatilan maahan hillitäkseen Solidaarisuusliikkeen nousua.
Autopilotti päälle ja Itämerelle kohti etelää. Saavuimme aamuhämärissä Gdynian monisatapaikkaiseen huvivenesatamaan. Olimme ainoa alus koko satamassa. Kiinnittäydyimme väljästi laituriin. Alukseemme nousi paikallinen tullipäällikkö, joka ensi sanoiksi lausumaan ”Ich bin kein kommunist ” (minä en ole kommunisti) Ja sitten perään: ”Haben Sie vodka?” (onko teillä vodkaa?)
Minä sodan aikana syntyneenä ja sodan jälkeen pakkosaksaa opiskelleena yritin solkata ihmetystäni. Täällä Puolassa, kun vodkaa on niin paljon, että sitä tuodaan vielä salakuljetettuna Suomeenkin ja me tykätään siitä niin. Ja te kysytte herra tullipäällikkö meiltä suomalaisilta vodkaa. ” Kulkaas arvon herrat! Maailmassa on yksi vodka, joka on ylitse kaikkien muiden. Se on suomalainen Finlandia Vodka.”
Kuinka sattuikaan, että punkkani alta löytyi Finlandia Vodka pullo, jonka juhlallisesti luovutin tulipäällikölle. Se toimi oli lähes avain onneen. Tullipäällikkö aloitti opastuksen ja neuvonnan: Tuolla laiturin päässä on vihreäpaitainen nuori mies. Hän on täällä ainoa, johon minä luotan. Hänen kanssaan on turvallista vaihtaa rahaa. Kurssi on hyvä. Mitä tahansa tarvitsettekin, kääntykää hänen puoleensa. Minä takaan ja vannon tämän kaiken tämän ihanan Finlandia Vodkapullon nimeen.
Tämä yhdysmiehemme oli meille aarre. Tarvitsimme 1000 litraa dieselöljyä. Sataman huoltoasemat olivat kiinni. Samoin suurin osa muista huoltoasemista. Sotatila kun oli.
Yhdysmiehemme haki Ladallaan kahdella 20 litran kanisterilla meille yöaikaan (pimeää löpöä) tuon 1000 litraa. Aika monta reissua. Hän vei meitä kiertoajelulle maaseudulle, Gdanskiin ja Sopottiin. Ja meritavaroiden antiikkikauppoihin. Ostin mm miekan. Meillä oli mukavaa.
Kiitos kaikesta Finlandia Vodka!
UUNIKAMPELAFILEET
4:llePieniä kampelafileitä 500-700 gr perattuna. 10% suolaliuokseen 5 minuuttia. Ripottele vatsapuolen päälle valkopippuria, tillisilppua, hieman rypsiöljyä, hunajaa ja hitusen etikkaa tai raastettua sitruunan kuorta.
Laita toinen filee päälle vatsa vatsaan ja siirrä uuniin 160 astetta. 20-25 minuuttia.
Tarkista kypsyys ja ota esille. Poista päälinahka ja aseta tarjolle.
Kommentit
Lähetä kommentti