Pussipysäkillä - Läskisoosi

PUSSIPYSÄKILLÄ 

Maailmalla matkatessa sattuu ja tapahtuu. Tyttäreni Merin ollessa 90-luvulla vaihto-oppilaana Ecuadorissa, rakastuin siihen maahan. Siihen mennessä olin vieraillut 88 eri maassa. Suosikkini olivat Uusi-Seelanti ja Etelä-Afrikan Kapkaupungin seutu. Kunnes sitten saavuimme Sri Lankaan. Se on ollut menoa sen jälkeen. Yli 30 vuotta. 

Mutta nyt Ecuadoriin, jossa päiväntasaajalla aurinko nousee joka aamu klo 6.00 am ja laskeutuu joka ilta 6.00 pm. Maassa asuu espanjalaisjälkeläisistä ja vuoristointiaaneista koostuva kansa. Puhuvat hiljaa ja kauniisti ja elävät leppoisaa elämää. Rakastuin maahan ja sen kansaan.

Yksi esimerkki elämiskulttuurin rauhallisuudesta. Maaseudulla bussit kulkevat säännöllisesti, plus miinus 5 tuntia. Aikatauluista ei myöhästytä, koska sellaisia ei ole. Kylien läheisyydessä ja eritoten maaseudulla on vähän väliä bussipysäkkejä. Kun muualla maailmassa on penkkejä odotukseen, tässä rauhallista elämänmenoa vallitsevassa maassa on verkkokeinut. Niissä ihmiset odottavat bussia, varsinkin ukot makoilevat ja parantavat maailmaa höpöttelemällä. Välillä sitten otetaan kunnon päivänokoset.

Bussikuskit seuraavat ajan tasalla asukaskuntansa toimia. Kun he havaitsevat keinussa tuutivan potentiaalisen asiakkaan, he herättävät äänitorvellaan nukkujan. 

Meillä oli käytössä vuokra-auto. Kokeilin kerran verkkokeinussa nukkuvan kohdalla täksäyttää äänitorvella. Nukkuva vaan käänsi kylkeään ja jatkoi nukkumistaan. Hetken kuluttua paikalle saapui linjabussi. Siellä busseissa on niin kutsutut alppitorvet, jotka raikaavat kilometrien päähän. Töräys ja asiakas siirtyi bussiin jatkamaan istualtaan päiväunia. Kadehdittavaa elämän menoa.

POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

Suoraa puhetta 

Olen yrittänyt opettaa hyviä tapoja viidelle lapselleni. Eräänä päivänä viisivuotiaani vastasi puhelimeen, kuten oli oppinut, ilmoittamalla oman nimensä – hetken kuluttua kuului kirkas lapsen ääni: ”äiti, sua kysyy joku, joka ei osaa sanoa nimeään!”

- Pirjo

LÄSKISOOSI

90-luvulla höyrylaiva Ukkopekka toimi talvisin lounasravintolana. Se oli kuuluisa kahdesta perisuomalaisesta ruokaherkusta. Ukkopekan paistetuista silakoista, jonka reseptin sain kokiltamme. Hän oli kokannut aikanaan Tukholman Oopperakellarissa.

Toisen reseptin sain äidiltäni. Se oli sianlihakastike. Näin meidän kesken läskisoosi.

100 gr rasvaista possunkylkeä. Tuoretta tai savustettua.

2.5 rkl vehnäjauhoja

1 sipuli

Kiehuvaa vettä

Suolaa

Leikkaa liha kuutioiksi ja ruskista voissa pannulla. Ota lihat pois ja lisää vehnäjauhot ja hämmennä koko ajan kunnes ruskistuu. Lisää silputtu sipuli ja paista kunnes sipuli on kellertävää. Lisää kiehuva vesi ja sen jälkeen lihakuutiot. Lisää suolaa makusi mukaan. Anna hissukseen kiehua kypsäksi.

Ilman kuoriperunoita maku ei pääse esille. Ne ovat oleellinen osa läskisoosia. Jos haluat lisukkeita, niin etikkapunajuuret sopivat hyvin. Myös etikkakurkku.