Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto


PAPUKUNINGAS


Halusin pikkupoikana, että minua kutsutaan papukuninkaaksi. Yläneellä muutamia vuosia asuessamme kävimme ihan luvalla naapurin hernepellossa sisareni Leenan kanssa saalistusmatkoilla. Meidän murteella kävimme papupellolla. Kerran kauniilla auringonpaisteella olin nauttinut näitä pyöreitä pikkupalloja itseni täyteen ja sitten vielä vähän lisää. Ja vielä senkin jälkeen muutama palko. Vatsa turposi ja väsymys iski. Laskeuduin makuulle pellolle ja kävin ansaitulle ruokalevolle senaikaisten renkien tapaan. Nukahdin. Näin unta, jossa minut kruunattiin pellon keskellä papukuninkaaksi. Makasin vain selälläni ja alamaiseni kokosivat papuja valmiiksi nautittavakseni. Alamaiset vielä avasivat minulle palot ja sain pistää valmiit herkut suoraan suuhuni. Uni päättyi heräämiseen todellisuuteen. Kotimatkani suoritin hyvin varovaisesti. Kotona alkoi vatsa kiertää vastapäivään.

Näin jälkeenpäin tuli tästä mieleeni aikuisiän tapahtuma. Tulosen Paki kertoi minulle vähän aikaa sitten epäilevänsä, että hänellä on hiirilavantauti. ”Mitä? Hiirilavantauti! Mistä niin päättelet?” kyselin huolissani. ”Selvät merkit: Vatta kuralla ja juustoa tekee mieli.”





 

PAPUKUNINKAAN HERNEKEITTO




Äskettäin suoritetussa mielipidekyselyssä koululaisten keskuudessa hernekeitto ylsi suosituimpien kouluruokien kerhoon. Eikä ihme. Hyvää on hyvä hernekeitto. Energiaa se pursua paljonkin kanssa.

Nyt on muotia laihdutus niin kutsutusti 5/2-mallilla. Viitenä päivänä viikossa syödään normaalisti. Kahtena päivänä, maanantaina ja perjantaina, syödään vain korkeintaan 600 kaloria. Ystäväni Tapsa pudotti tällä keinolla uskomattomasti lyhyessä ajassa. Ex-opettajana ja historian tuntijana hän tiesi kertoa, että jo aikoja sitten munkit paastosivat samalla systeemillä. Koska toinen paastopäivistä oli perjantai, tankattiin energiaa edellisenä päivänä oikein kunnolla. Tästä juontuu hernekeittotorstai.

Seuraava ohje ei ole pikaruokaohje. Kaikkea muuta. Ja juuri siksi niin hyvää!

Riittää 20 hengelle kertaruokailuun ja kahdelle hengelle kymmeneen ruokailuun (pakastuksen kautta):

1 kg kuivattuja herneitä
Ainakin 7 litraa vettä
2 isoa sipulia
Muutama iso porkkana
Kokonaisia mustapippureita 10–15 kpl
Erikaltaisia kypsiä lihanpaloja
Merisuolaa maun mukaan

Laita herneet likoamaan vähintään yön yli noin 4–5 litraan raikasta vettä. Keitä herneet liotusliemessä vaimeasti ”hymyillen ” (= hyvin vähän poristen, sähkölevyllä ykkösellä) vähintään kuusi tuntia ja lisää joukkoon mausteet. Lisää sitten pilkottu porkkana, sipuli ja lihanpalat (mitä sattuu olemaan – kinkku ja savukinkku ovat hyviä, mutta myös kanan- tai kalanpalat tai erilaiset juurekset kuten nauris sopivat) sekä vettä 3–4 litraa. Keitä edelleen 5–10 tuntia. Tämän lopputoimen voi hoitaa myös hauduttamalla unissa.

On hyvää heti nautittuna, mutta jäähdytettynä yön yli ja sitten hitaasti lämmitettynä mehevöityy entisestään. Pakasteessa vain paranee entisestään. Pakasta valmiiksi annoskoossa.

Ymmärrän entisajan munkkeja, vaikkeivät he tienneet mitään 5/2-systeemistä. Ymmärrän hyvin myös koululaisten suosikkimakuja.

Resepti tulostettavassa muodossa.

 


 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi