Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto



HAAMUMARATON


Kotikaupunkini Naantali on monin muodoin persoonallinen ja inhimillinen pikkukaupunki. Lapseni ovat saaneet hyvin kelvollisen kasvualustan. Persoonallisuuksia täällä on ollut, ja on edelleen vaikka muille jakaa. Muttei jaeta. Pidetään ominamme. Se on pikkukaupungin etuoikeus.

Kaupungilla kerrotaan hauska tarina: Loppusuvesta 1957 Naantalin Kaivohuoneen päädyssä olevaan kioskiin murtautui nuori mies. Kirkkopuistossa sattui samanaikaisesti hässäkkä, jota olivat selvittelemässä konstaapeli Teuvo Lehmusto ja palomies Olavi Vuorisalo. Lehmusto näki tilanteen. Hän näki myös, miten kaveri lähti juoksemalla pakoon Kaivokatua pitkin kohti keskustaa. Konstaapeli oli fyysisesti hieman reilunoloinen, joten hän pyysi salskeaa palomiestä juoksemaan varkaan kiinni. Hän tulisi sitten perässä selvittämään loput, kunhan ehtisi paikalle.

Vuorisalo pinkaisi perään. Eikä aikaakaan, kun hän Ravintola Naantalin Hovin kohdalla saavutti pakenijan. Juoksi kevyesti pidätellen varkaan vierelle. Siinä he juoksivat hetken aikaa rinnakkain. Vihdoin rauhallisen oloinen ja muutoinkin kovin hiljainen palomies tuumasi vieressä juoksijalleen: ”San sit kui kaua sä haluat juasta”. Kaveri vilkaisi sivulleen, lamaantui ja pysähtyi siihen paikkaan. Hän tunnisti sivullaan juoksevan Olavi Vuorisalon. Vuorisalo oli edellisellä viikolla juossut Naantalin Kuparivuoren kentällä ensimmäisenä ihmisenä Suomessa niin sanotun haamumailin ajalla 3.59,1. (Oli mukana myös kolmen Olavin 1500 m maailmaennätysjuoksussakin). Vuorisalo pidätteli hetken voroa, kunnes konstaapeli Lehmusto puuskutti paikalle.









VANHANAJAN SUVISALAATTI




Muutama (4-5) iso tomaatti
Yksi keskikokoinen sipuli
Mustapippuria myllystä, vähän
Rypsiöljyä vähän
Suolaa tosi vähän
Hunajaa oikein vähän
Vedellä laimennettua etikkaa (1 osa etikkaa 2 osaa vettä). Valmis vinegar käy myös.
Ruohosipulia vähän.

Viipaloi tomaatti puolen sentin vahvuisiksi siivuiksi. Viipaloi sipuli seitinohuiksi siivuiksi. Lado tomaatit ja sipulit vuorotellen kerroksittain kulhoon. Ripottele kerrosten väliin varovasti suolaa ja pippuria ja eineen verran (ihan vähän) hunajaa. Lopuksi valele rypsiöljyä pintaan kunnon kerros. Anna vetäytyä jääkaapissa tunti, huoneenlämmössä puoli tuntia. Lisää ruohosipulisilppu.

Resepti tulostettavassa muodossa.

PS. Kirjoitin teille aikanaan talvikotini Ceylonin herkusta. Kanelista. Ceylonin-kaneli kun on maailman ainoa kaneli, jossa ei ole kumariini nimistä ainetta. Se ei ole ihmisille kelpoisaa syödä. Sain runsaasti lukijapalautteita– kiitos – joissa tuskailtiin sitä, ettei Ceylonin-kanelia löydä ruokakaupasta. Niinhän se vähän onkin. Löysin paikan, joka paikkaa ongelman. Klikkaa tästä niin jopa löytyy kumariinivapaata kanelia.

MENOVINKKEJÄ
Suvikauniina viikonloppuna pe-su 24-26.5 Naantalin aurinko paistaa ystävällisesti. Lähde ajelulle. Vanhankaupungin rannassa on venenäyttely. Ranta on täynnä persoonallisia ravintoloita. Suosittelen. www.naantalinvenemessut.fi

Maanantaista lähtien Aurajokirannassa Vaakahuoneen Paviljongilla on musiikillista ilotulitusta eli 27.5.-6.6. esiintyy 11-henkinen tansanialainen laulu- tanssi- ja soitinryhmä Totoo Ze Bingwa & Sanaa Sana joka ilta. On kuulkaas menoa ja meininkiä. Ilmainen sisäänpääsy. Rakkaat tamperelaiset puoleen hintaan.




 




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi