Poliisi on pop - Villisti paistettu haukifile

POLIISI ON POP

Kolmen kuukauden kesäkiertue, joka kesti 57 vuotta.
Aiemmin kerroin 7 Seinähullua Veljestä -orkesterimme legendaarisesta alkutaipaleesta.
Elettiin kesäkuun toista päivää vuonna 1966. Me vastavalmistuneet opettajat olimme aloittaneet kesäkiertueen. Opettajilla oli silloin kolmen kuukauden kesäloma. Sitä oli tietenkin sääli tuhlata pelkkään lepäämiseen.
Heti alkuunsa Haukiputaan lavan takaa löytyi paljasjalkainen tyttö, joka halusi laulaa meille ennen keikkaa.
Ja hän lauloi.
Siitä alkoi yksi Suomen loistavimmista laulajanurista. Tyttö oli Lea Laven. Kenkiä ei ollut jalassa, mutta ääni oli jo kohdallaan.
Mutta ei siinä vielä kaikki.
Olin edellisenä talvena bongannut tuntemattoman Antti Hammarbergin – eli Irwin Goodmanin – hänen ensimmäisen levynsä ”En kerro kuinka jouduin naimisiin” perusteella.
Mikä lottovoitto! Sain Salmen Veksiltä ja Veijalaisen Mapelta lähes ilmaiseksi kolmen kuukauden raketin. Eikä siinä raketissa ollut jarruja.
Kun kiertue alkoi kesäkuun alussa 1966, alkoi myös musiikillinen ilotulitus. ”Ei tippa tapa”, ”Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan” ja niin edelleen. Yleisöennätyksiä paukkui. Irwin sävelsi jatkuvasti lisää, ja Veksi sanoitti.
Eräänä iltana esiinnyimme pohjoispohjalaisella tanssilavalla, jonne oli katsastuksessa hyväksytty 500 henkeä.
Paikalla oli ainakin 1 500.
Tunnelma oli siis tiivis myös viranomaisen laskuopilla.
Kesken keikan paikalle saapuivat nimismies ja kaksi poliisia.
– Antakaa mikrofoni!
Nimismies sai mikrofonin ja ilmoitti:
– Pyydän ainakin puolta yleisöstä poistumaan paikalta. Välittömästi!
Mitään ei tapahtunut.
– Puhuu nimismies! Puhuu nimismies!
Yleisö ei hievahtanutkaan. Vaikka puolet olisi lähtenyt, paikalle olisi silti jäänyt liikaa väkeä. Mutta jostakinhan se oli aloitettava.
Nimismies siirtyi poliiseineen takahuoneeseen. Silloin Irwin aloitti meille tutun sointukulun ja esitteli uuden kappaleen:
”Poliisi on pop.”
Kyllä minua hävetti. Irwinin tilannetaju oli omaa luokkaansa – samoin hänen käsityksensä sopivasta ohjelmistosta.
Pelkäsin jo, että kohta alkaa aikamoinen mekkala. Siltä tilanne vahvasti näyttikin.
Mutta nimismies oli ammattimies. Hän istui hetken takahuoneessa ja sanoi sitten poliiseille:
– Lienee asialle parasta, että me lähdemme nyt.
Ja niin he lähtivät. Lopulta poistumiskehotusta noudattivat siis ne kolme, jotka olivat sen esittäneet.
Mennessään nimismies huikkasi vielä minulle:
– Toivon orkesterillenne onnea ja menestystä.
Sitten hän vilkaisi yleisöpaljoutta ja lisäsi:
– Ja menestystä näyttää jo tulleen.
Sinä kesänä meillä oli lähes 90 keikkaa ja lähes 90 yleisöennätystä.
Syksyllä emme raskineetkaan lopettaa. Viimeiseen konserttiimme ehti lopulta kulua 57 vuotta.
Sellainen kolmen kuukauden kesäkiertue. Opettajilta olisi voinut odottaa hieman tarkempaa ajankäytön suunnittelua.
Mape Veijalainen teki viimeisestä konsertistamme tunnin mittaisen elokuvan.
Sen voit katsoa tästä: Suomen hauskin orkesteri 

TENAVATARINOITA

Päivänä muutamana isä kahden tyttärensä kans ryhtyi kalojen palvaukseen, syötiksi otettiin runsaasti paperia mutta tuuli lennätti palavat paperit isin päälle. Tytöt hädissään: ”isi syttyy palamaan!” ”no ei nyt sentään”, arveli isä, mutta kysyi kuitenkin. ”Mitä olisitte tehny jos isi olis syttyny ?” Siihen oitis Kati 5v, ”minä olisin heti napannu rahalomsan pois.”
- AL 

VILLISTI PAISTETTU HAUKIFILE

Saariston kalastajat sanoivat ennen, että hauki on järven ja meren susi, mutta keittiössä siitä tulee herrasmies. Hauen liha on vaaleaa, napakkaa ja hienostunutta, kun se valmistetaan oikein. Saariston vanhoissa keittiöissä haukea ei koskaan hukutettu raskaisiin kastikkeisiin, vaan sen oma maku päästettiin esiin voin, miedon lämmön ja tuoreiden yrttien avulla.

Keväällä ja alkukesällä, kun meri alkaa lämmetä ja rantaniityt vihertyvät, kalastajan pöytään ilmestyvät myös villiyrtit. Nokkosen nuoret lehdet, vuohenputki, poimulehti ja metsäminttu ovat olleet saariston keittiön ensimmäisiä mausteita jo vuosisatoja ennen kuin kauppojen maustepurkit saapuivat kyliin. Kalastajat saattoivat poimia niitä suoraan pihapiirin laidalta tai rantakivien välistä ja lisätä pannulle voin sekaan.

Paistettu hauki on parhaimmillaan yksinkertaisena mutta tarkasti valmistettuna: pannulla ruskistettu pinta antaa kalalle makua ja sisus jää mehukkaaksi. Kun voihin lisätään villiyrttejä ja tilkka sitruunaa, syntyy tuoksu, joka muistuttaa sekä merestä että kesäisestä niitystä.

Tämä on sellainen ruoka, jonka voisi hyvin kuvitella tarjottavan savusaunan lämmön jälkeen rantakalliolla Luojan kaunista saaristoamme ihaillen. Tai nykyisin hieman hienommin aseteltuna saaristoravintolan lautasella.

Ainekset (4 hengelle): 
Kala
600–800 g haukifileetä, ruodot poistettuna
2 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä
1 tl merisuolaa
½ tl valkopippuria

Villiyrtit
1 dl hienonnettua nokkosta (ryöpättynä)
½ dl vuohenputkea
2 rkl ruohosipulia
1 rkl metsäminttua tai villitimjamia
1 rkl poimulehteä

Viimeistely
½ sitruunan mehu
hieman voita kastikkeeseen
tuoreita yrttejä koristeluun

Valmistus: Valmistele hauki.
Leikkaa filee tasaisiksi annospaloiksi. Kuivaa pinta huolellisesti, jotta kala ruskistuu pannulla.
Mausta.
Ripottele suola ja valkopippuri fileiden päälle juuri ennen paistamista.
Kuumenna pannu.
Lisää pannulle voi ja rypsiöljy. Kun voi alkaa kevyesti kuohua, pannu on valmis.
Paista kala.
Laita fileet pannulle ja paista nahkapuoli alaspäin 3–4 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Käännä ja paista toinen puoli vielä 2–3 minuuttia.
Villiyrtit voihin.
Lisää pannulle hienonnetut villiyrtit. Anna niiden lämmetä voissa hetki, jotta aromit vapautuvat.
Viimeistele kastike.
Purista pannulle hieman sitruunamehua ja lisää pieni nokare voita. Kallistele pannua ja lusikoi yrttivoi kalan päälle.

Herrankukkaron tapainen annos
Aseta lautaselle:voissa pyöräytettyjä uusia perunoita
paistettu haukifilee
pannulta lusikoitu villiyrttivoi
päälle muutama tuore villiyrtti Lisäksi sopii:kevyt kermaviili–sitruunakastike
pala saaristolaisleipää