Kisailu voudin kanssa - Vanhanajan rantakala
KISAILU VOUDIN KANSSA
Elettiin aikoja puoli vuosisataa sitten.
Kukkaro oli kevyt kuin lokin höyhen, mutta verottaja oli sitä mieltä, että siellä pitäisi olla tavaraa vähintäänkin halkopinollinen.
Kun verottajan kirjeitä alkoi tulla siihen tahtiin, että postinkantajakin tervehti jo osaaottavasti, ei auttanut muu kuin mennä kaupunginvoudin puheille. Tehtiin maksusuunnitelma. Minä lupasin maksaa ja vouti lupasi odottaa. Siitä syntyi pitkä ja lämmin suhde.
Kuukausi toisensa jälkeen lyhensin velkaa.
Korot olivat siihen aikaan pitkälle toistakymmentä prosenttia, joten välillä tuntui, että kun maksoin sata markkaa, velka väheni seitsemänkymmentäviisi penniä. Loput meni korkoihin ja kuluihin.
Mutta hengissä selvittiin.
Siihen aikaan olin myös höyrylaivalla kapteenina. Tapani oli aina ennen lähtöä tarttua mikrofoniin, toivottaa matkustajat tervetulleiksi ja kertoa hieman päivän ohjelmasta.
Eräänä aamuna olin saanut poikkeuksellisen iloisia uutisia.
Niinpä astuin mikrofonin ääreen:
– Hyvät matkustajat, ennen kuin lähdemme liikkeelle, pyytäisin teitä kaikkia onnittelemaan minua.
Väki katseli kiinnostuneena. Joku taisi jo ajatella, että kapteenille oli syntynyt lapsenlapsi, tullut merkkipäivä tai ehkä viimeinkin ylennys amiraaliksi.
Pidin pienen tauon ja jatkoin:
– Sain nimittäin tänä aamuna elämäni iloisimpia uutisia.
Matkustajat hiljenivät.
– Kaupunginvoudin virasto on lakkautettu!
Laivassa repesi nauru.
Työkaverit alkoivat tietenkin heti ihmetellä, mistä ihmeestä olin noin suuren uutisen saanut.
Minulla oli vastaus valmiina.
– Kyllä tämä on aivan varmaa tietoa. Minulla on siitä oikein kirjallinen todiste.
Kaivoin taskustani aamulla tulleen kirjeen.
– Katsokaas nyt itse. Lähettäjänä lukee selvästi Kaupunginvoudin virasto.
Pidin vielä pienen kapteenin mittaisen tauon ja osoitin kirjekuorta.
– Ja tässä leimassa lukee aivan selvällä suomen kielellä:
VIIMEINEN MAKSUKEHOTUS.
LUKIJAKIRJE
Hei,Lukiessani tuota juttua pääväreistä kuvaamataidonopetuksessa, miten oppi meni perille äidinkielen tunnilla yhdyssanoista. Opettaja oli korostanut oppilaille, että yhdyssanassa on kaksi osaa. Hän pyysi sitten luokalta esimerkkejä. Eräs innokas vastasi: "kerrasto". "No miten niin, yhdyssanassahan on aina kaksi osaa" sanoi opettaja. Tähän oppilas vastasi:" Onhan siinä kaksi osaa, paita ja housut." Näin vuosia sitten lapsuuteni kotipitäjän kansakoulussa oivallettiin yhdyssanat.
Terveisin, Eeva Jaskari
VANHANAJAN RANTAKALA
Rantakala on yksinkertainen kalastajien keitto, jossa kalan oma maku saa olla pääosassa.
Ainekset 4–6 hengelle:
1–1,5 kg tuoretta kalaa, esimerkiksi ahventa, haukea, kuhaa tai siikaa
1,5 l vettä
8–10 perunaa
2 sipulia
2 tl suolaa
8–10 maustepippuria
2 laakerinlehteä
50 g voita
runsaasti tilliä
halutessa 2 dl kermaa tai maitoa
Valmistus:
Perkaa ja paloittele kalat reiluiksi paloiksi. Pienet ahvenet voi käyttää lähes kokonaisina, kun ne on suomustettu ja sisälmykset poistettu.
Kuori perunat ja leikkaa ne lohkoiksi. Laita kattilaan vesi, perunat, viipaloidut sipulit, suola, maustepippurit ja laakerinlehdet. Keitä noin 15 minuuttia.
Lisää kalapalat ja anna keiton poreilla rauhallisesti vielä noin 10–15 minuuttia. Kalaa ei kannata sekoittaa paljon, etteivät palat hajoa.
Kun kala ja perunat ovat kypsiä, lisää kunnon nokare voita ja runsaasti silputtua tilliä. Vanhanajan rantakala voidaan tarjota kirkkaana, mutta hieman juhlavampaan versioon voi lopuksi lisätä tilkan kermaa tai maitoa.
Anna keiton vetäytyä kannen alla muutama minuutti ennen tarjoilua.
Vanhan kalamiehen tapa: rantakala keitettiin usein heti saaliista rannalla nuotion päällä. Kattilaan pantiin sitä kalaa, mitä verkoista tai rysästä sinä päivänä saatiin. Mitä tuoreempi kala, sitä vähemmän tarvittiin mausteita.


Kommentit
Lähetä kommentti