Lea Lavenin yllätyskonsertti - Tikkupulla nuotiolla

LEA LAVENIN YLLÄTYSKONSERTTI

Olin varannut piletit Naantalin Kaivo Bar 13 konserttiin, jossa Lea Laven konsertoi. Hetkeä ennen lähtöäni katseeni kiintyi kotini seinällä olevaan orkesterimainokseen, jossa kuusi salskeata nuorta miestä sekä salskea nuori neitokainen, jotka kävelevät rinta rinnan Rauman satamassa. Otsikkona on koppavasti ”Suuryhtye Raumalta- Pentti Kangas sextetti”. Juliste tehtiin orkesterini ensi askelilla.
Tuo neitokainen on Lea Laven, jonka olin muutamaa päivää aiemmin löytänyt Haukiputaan Alakosken lavan takaa. Samalla tajusin, että tapahtumasta oli kulunut tasan tarkkaan 60-vuotta. Illan konsertti oli siis tämän iskelmätaivaan kirkkaan tähden 60-vuotisjuhlakonsertti, vaikkei solisti sitä ehkä huomannutkaan.
Vein kyseisen orkesteriesitteen hänelle lahjaksi. Samalla sain halata Leaa. Viimeksi 60-vuotta sitten.
Mitä tapahtui tuona iltana tasan 60-vuotta sitten tanssipaikan takahuoneessa ja miten legendan ura lähti nousuun.

Keväällä 1966 meitä oli viisi vastavalmistunutta kansakoulunopettajaa, joilla oli enemmän intoa kuin ymmärrystä – ja siitä syntyi orkesteri.
Palkkasin solistiksi silloin vielä tuiki tuntemattoman Irwin Goodmanin. Ei mennyt kauaakaan, kun Irwinin tähti nousi kuin raketti. Ja siinä imussa nousi meidänkin orkesterimme.
Aivan kiertueen alkuaikoina olimme valmistautumassa keikkaan Haukiputaan Alakosken lavalla. Virittelimme soittimia tyhjässä salissa, kun takahuoneeseen ilmestyi nuori paljasjalkainen tyttö ja kysyi ujosti, saisiko hän laulaa yhden kappaleen.
Minä siihen:
– Sen kun kiekaset!
Ja tyttöhän kiekaisi. Tyhjälle tanssilavalle kajahti Twilight Time sellaisella äänellä, että soittimien virittäminen loppui siihen paikkaan.
Kysyin saman tien:
– Lähtisitkö meidän matkaamme lisäsolistiksi?
– No totta kai, neitonen vastasi.
Siihen aikaan työhaastattelut olivat näköjään vähän nykyistä joutuisampia.
Keikan jälkeen hän ei käynyt edes kotonaan, vaan nousi suoraan meidän keikkabussiimme. Seuraavana iltana alkoi työsuhde.
Neitosen nimi oli Lea Laven. Hänen oikea nimensä oli Luukinen. Annoin kyllä vaihtoehtoisen nimenkin: Måna-Liisa Mårtensson.
Kesän jälkeen rantauduimme Raumalle. Irwin lähti omille teilleen kohti suurmenestystä ja Lea jäi meidän solistiksemme.
1960-luvun lopulla järjestin Lean Helsinkiin Suomen iskelmämestaruuskilpailuihin. Pieni ongelma vain oli: sopivia esiintymisvaatteita ei ollut – eikä meillä ollut rahaakaan niitä ostaa.
Soitin isälleni ja pyysin pientä taloudellista avustusta.
Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä:
– Kun olet katsonut tarpeelliseksi hylätä kansankynttilän ammatin ja ryhtyä soittajaretkuksi, hoitanet itse myös naistesi pukeutumiset.
Siitä ei siis sponsorisopimusta syntynyt.
Apu löytyi lopulta rumpalimme Nätsiltä. Hänen tyttöystävänsä musta rippipuku sai kunnian toimia Lean kilpailuasuna.
Ja hyvin toimikin.
Lea tuli kilpailussa toiseksi.
Voittajasta en ole sen koommin juuri kuullutkaan.
Toiseksi tullut sen sijaan tunnetaan tänä päivänä lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa.
Siitä alkoi Lea Lavenin pitkä ja komea tie suomalaisen iskelmän huipulle. Ja nyt saimme yllättäen olla mukana juhlimassa hänen 60-vuotistaiteilijauraansa.
Ja täytyy sanoa:
Hyvin lauloi. Vieläkin.
Eikä Alakosken lavan takahuoneessa vuonna 1966 olisi kukaan arvannut, että se paljasjalkainen tyttö oli juuri astumassa keikkabussin lisäksi suomalaisen iskelmähistorian kyytiin.

TENAVATARINOITA

Mieheni on työnsä takia paljon poissa kotoa. Päätimme eräänä viikonloppuna nautiskella yhdessä juustoilla. Kaupassa juustoja valikoidessamme 5-vuotias tyttäremme ilmoitti haluavansa sinihomejuustoa. Päätimme siis ottaa tyttäremme mukaan herkkuhetkeen ja nautiskella jo iltapalalla juustoja ja hedelmiä. Pöydässä totesin naureskellen, että nyt emme enää voi herkutella näin kahdestaan. Siihen tyttäremme vastasi saman tien: Ei niin, pitää ottaa isä mukaan!

- Merimiehen muija 

TIKKUPULLA NUOTIOLLA

Meillä Herrankukkarossa on tapana usein iltapäivän päätteeksi järjestää rannan nuotiolla tikkupullakahvit vieraillemme. Itse tehtyä mukavaa ajankulua keskenään rupatellessa. Ja maistuu kummasti.

Saaristolainen tikkupulla nuotiolla
Ainekset noin 8–10 pullaan:
2½ dl maitoa
25 g hiivaa
½ dl sokeria
½ tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 kananmuna
noin 6 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeää voita

Halutessa taikinaan sopii myös pieni ripaus kanelia tai raastettua sitruunankuorta.

Valmista taikina lämmittämällä maito kädenlämpöiseksi ja liuottamalla siihen hiiva. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Alusta jauhot vähitellen joukkoon ja lisää lopuksi pehmeä voi. Anna taikinan kohota liinan alla noin puoli tuntia.

Ota taikinasta pieni pala ja pyöritä siitä pitkä, noin sormenpaksuinen nauha. Kierrä taikinanauha puhtaan, kuorettoman puutikun ympärille. Hyviä tikkuja saa esimerkiksi lepästä tai koivusta.

Paista pullaa nuotion hiilloksen äärellä, ei suoraan kovassa liekissä. Pyörittele tikkua rauhallisesti, jotta pulla kypsyy joka puolelta. Paistoaika on noin 10–15 minuuttia. Kun pinta on kullanruskea ja pulla irtoaa tikusta helposti, se on valmis.

Parhaimmillaan tikkupulla syödään saman tien lämpimänä. Päälle voi sipaista voita ja ripauttaa hieman kanelisokeria. Saaristossa seuraksi sopii nokipannukahvi – ja jos ilta on viileä, toinenkin pulla kuuluu asiaan.