Kekkosen kahvikaveri - Grillikala kosteassa sanomalehtikääreessä
KEKKOSEN KAHVIKAVERI
1970-luvun alussa veneilin usein Velkuan pääsaarten välisessä kapeassa salmessa. Erään mökin laiturilla onki pieni poika, joka vilkutti aina ohikulkijoille. Myös presidentti Kekkonen kulki veneellään samasta salmesta, ja vuosien varrella tarinaksi muodostui, että poika olisi kutsunut hänet postikortilla kahville.
Eilen kaupan parkkipaikalla viereisen auton omistaja, jo eläkeikäinen mies, huikkasi minulle iloisesti:
– Olemme ennenkin morjenstelleet.
Hän kertoi olevansa juuri se Velkuan salmen pikkupoika, jonka kanssa olimme vilkutelleet toisillemme. Samalla hän korjasi vanhan tarinan.
Kekkosen vene oli kyllä pysähtynyt heidän laituriinsa, mutta ei kahvikutsun vuoksi. Veneeseen oli tullut tekninen vika, ja se oli päässyt nilkuttamaan mökin laituriin. Presidentin seurue soitti Kultarantaan ja pyysi toista venettä hakemaan Kekkosen.
Venettä odotellessa pojan äiti keitti vieraille kahvit. Kekkonen siirtyi pojanpoikansa Timon kanssa rantakalliolle, jossa he yhdessä onkivat. Lopulta vene saapui noutamaan presidentin ja myöhemmin suurempi alus hinaamaan Kultaranta V:n pois.
Olipahan hieno kohtaaminen 56 vuoden jälkeen. Minä en olisi enää tunnistanut kahdeksanvuotiasta poikaa, mutta hän tunnisti minut. Taidanpa olla jo aika vanha.
TENAVATARINOITA
ELÄMÄN TÄHTIHETKIÄ
Eräänä lauantaina olimme siivonneet koko perheen voimin kotimme. Kun lapset (9, 6 ja 3-vuotiaat) istuivat iltapalalla, ihmettelin ääneen: "Miten meillä voi olla kolme noin ihanaa lasta?" Keskimmäinen vastasi: "Siksi koska te ootte iskän kanssa rakastanu meitä niin paljon." Menin sanattomaksi.
-Kaisa
GRILLIKALA KOSTEASSA SANOMALEHTIKÄÄREESSÄ
Valitse kokonainen siika, kuha, lahna, ahven tai pieni kirjolohi. Perkaa kala, poista kidukset ja huuhtele se nopeasti kylmällä vedellä. Kuivaa pinta kevyesti ja tee kalan kylkiin muutama matala viilto. Hiero kalan sisälle ja pintaan suolaa, mustapippuria ja hieman sitruunamehua.Täytä kalan vatsa tillillä, persiljalla, ruohosipulilla, sipulirenkailla, purjolla ja sitruunaviipaleilla. Lisää pieniä voinokareita, hienonnettua valkosipulia ja hieman mietoa sinappia. Mukaan sopivat myös tomaatti, fenkoli, omena tai muutama murskattu katajanmarja.
Kääri kala ensin huolellisesti painamattomaan leivinpaperiin tai voipaperiin, jotta sanomalehti ja painomuste eivät pääse kosketuksiin kalan kanssa. Kääri tämän jälkeen kalan ympärille useita paksuja kerroksia sanomalehteä. Taita päät tiiviisti kalan alle ja kastele koko sanomalehtikäärö runsaalla vedellä läpimäräksi.
Nosta käärö grillille mietoon epäsuoraan lämpöön, ei suoraan liekkien tai hehkuvien hiilien päälle. Kypsennä noin 30–50 minuuttia kalan koon mukaan. Käännä paketti kerran varovasti ja kostuta sanomalehteä tarvittaessa lisää. Lehden pinta saa tummua, mutta sen ei pidä syttyä palamaan.
Kala on valmis, kun liha on vaaleaa ja mehevää sekä irtoaa helposti ruodoista. Nosta käärö pois grillistä ja avaa se varovasti, sillä sisältä purkautuu kuumaa höyryä. Tarjoile uusien perunoiden, tillivoin, salaatin, ruisleivän ja sitruunalohkojen kanssa.

Kommentit
Lähetä kommentti