Jäätelökioski - Saariston piparjuuriahvenet

JÄÄTELÖKIOSKI

Naantalin vanhan kaupungin rannassa, siinä missä meri tuoksuu suolaiselta ja lokit laulavat omaa kesäoopperaansa, seisoo legendaarinen pikku kioski. Sellainen koppi, joka on niin pieni, että jos myyjä hengittää syvään, asiakas saa varoa, ettei tule vedetyksi sisään.

Tuo kioski on nähnyt enemmän kesiä kuin moni meistä – ja lähes pääosassa se on ollut jopa Risto Räppääjä -elokuvissa. Jos Hollywood olisi Naantalissa, kioski olisi saanut jo oman tähden rantakiveykseen.

Kun lapsemme olivat pieniä, kävimme siellä usein jäätelöostoksilla. Se oli kesärituaali. Ensin jonotettiin, sitten valittiin maku ja lopuksi käveltiin rantaa pitkin ylpeinä kuin jäätelödiplomaatit.

Nyt sama perinne jatkuu lastenlasten kanssa. Aika vaihtuu, sukupolvet vaihtuvat, mutta jäätelön tippuminen paidalle on pysyvä luonnonlaki.

Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi hetki, jolloin poikani oli ehkä kolme–neljävuotias. Hän sai käteensä suuren, ehkä turhankin kunnianhimoisen jäätelöpallon. Sellaisen, joka helteellä alkaa sulaa jo matkalla tiskiltä ensimmäiseen nuolaisuun.

Poika söi jäätelöä sellaisella antaumuksella, että olisi voinut kuvitella hänen harjoittelevan olympialaisiin.

Hänen kasvonsa – nenä, posket, otsa ja jopa kulmakarvat – olivat pian täysin jäätelön peitossa. Näky oli kuin moderni taideteos: “Vaniljainen ekspressionismi”.

Yritin isällisesti huomauttaa:
– Poika hyvä, jäätelö on tarkoitus syödä suulla.

Hän pysähtyi, katsoi minua vakavana – sellaisella pienellä filosofin katseella, joka kertoo, että nyt tulee elämänviisaus.

Ja hän vastasi:
– Isimä… minä nautin jäätelöstä koko naamallani.

Siitä lähtien olen ajatellut, että ehkä me aikuiset olemme turhan varovaisia nautintojemme kanssa. Me nuolaisemme varovasti, pyyhimme suupielet ja pelkäämme tahroja. Lapsi sen sijaan heittäytyy – antaa jäätelön valua, kesän paistaa ja lokkien huutaa.

Ja Naantalin pikku kioski seisoo yhä rannassa todistamassa, kuinka sukupolvi toisensa jälkeen oppii saman tärkeän opetuksen.

POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

Jenni (4.v) kysyi isoäidin syntymäpäivillä: "Miten vanha sinä olet, mummi?" - "Kultaseni, minulla on ollut niin monta syntymäpäivää, etten enää oikein muista omaa ikääni", mummi vastasi leikillään. Hetken miettimisen jälkeen tuli avulias ehdotus: "Katso pikkuhousujen kauluksesta. Minun housuissani lukee 3-4 -vuotiaille."
-Kirsti 

SAARISTON PIPARJUURIAHVENET -

Voissa ruskistettu villin meren lahja 

Annokset (4 hengelle)

Kalalle:
Noin 1 kg perattuja ahvenia
karkeaa merisuolaa
½ dl ruisjauhoja
4 rkl tuoretta raastettua piparjuurta
rkl voita paistamiseen

Kastikkeelle:
2 dl kermaviiliä
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
hyppysellinen sokeria

Lisäksi:
Tillillä maustettua perunasosetta tarjoiluun

Valmistus
1. Valmistele ahvenet.
Suomusta ja perkaa kalat, huuhdo nopeasti kylmällä vedellä ja kuivaa huolellisesti. - - Hiero kalojen sisäpinnalle suola.
2. Täytä piparjuurella.
Jaa raastettu piparjuuri tasaisesti kalojen sisään. Piparjuuri antaa ahvenelle lempeän potkun – ei riitaa, vaan kunnon saaristolaisen kädenpuristuksen.
3. Jauhota.
Kierittele kalat kevyesti suolalla maustetuissa ruisjauhoissa. Ruis antaa paistopintaan kauniin värin ja hienoisen pähkinäisen sävyn.
4. Paista rauhassa.
Sulata voi pannulla. Paista ahvenet miedolla lämmöllä hitaasti kypsiksi, noin 4–6 minuuttia per puoli koosta riippuen. Pinnan tulee ruskistua kauniisti. Ei kiirettä, hyvä kala ei pidä hosumisesta.
5. Valmista kastike.
Sekoita kermaviiliin sitruunamehu, suola ja sokeri. Maista: kastikkeen tulee olla raikkaan kirpeä, mutta lempeä.

Tarjoilu
Nosta paistetut piparjuuriahvenet vadille. Tarjoa rinnalla tillillä maustettua, voista perunasosetta ja kulhollinen kirpeää kermaviilikastiketta. Jollei suuhun ilmesty hymyä, olethan tosikko.