Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Hamburgin punaisten lyhtyjen alla - Rantakala

HAMBURGIN PUNAISTEN LYHTYJEN ALLA

Kauan sitten, joskus 70-luvulla olimme vaimoni sekä ystävieni riihimäkeläisten Kylmäkorven Jussin ja vaimonsa Hilun kanssa Hamburgissa. Kuinka ollakaan, frouvat halusivat käydä vierailemassa silloin kuuluisalla punaisten lyhtyjen kadulla. Olin käynyt siellä jo 60-luvun alussa opettajaseminaarin luokkaretkellä. Toki tapasin silloin vielä tuntemattoman The Beatles bändin Star Club-ravintolassa. Ja näinhän minä muutakin. Siksi arvelutti ja hävettikin ohjata frouvia sinne. Mutta se oli käsky, eikä kehotus.

Niinpä valitsin tutustumiskohteeksi ikkunarekvisiitan mukaan mahdollisimman ”neutraalin” paikan. Se oli baari, jossa oli estradi.

Kuinka ollakaan. Päästessämme istumaan ja saadessamme kuperkeikkajuomat eteemme, alkoi program. Pariskunta liukui lavalle ja spiikkeri kertoi, että kyseessä on aviopari, joka tekee lemmenleikkejä katsottavaksemme. Huh!

Kun touhut olivat aktiivisimmillaan, avasi Hilu suunsa, joka siihen asti oli ollut täysin käyttämättömänä vain hämmästyksestä ammollaan.

Kovaan ääneen hän sitten muotoili näkemänsä sanoiksi, omaan pohjalaisella murteellaan: ”Mitään nuo teköö sunnuntaasin kotoona?”




POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

Huijatuksi tullut
Henni antoi pehmolelu-Nipsun valita ruokapurkin. Kun ruoka oli lautasella sitten odottamassa syöjää, tokaisi Henni: ”Emmää toota söö, Nipsu valehteli.” Eikä syönyt.
-Ulla




RANTAKALA - YHTEISEEN HERKUTTELUUN

Mukava porukka, järven tai meren ranta sekä nälkä. Siinä ovat hyvät ainesosat. Tässä reseptissä on vaikea antaa määriä, koska ei ole tietoa ruokailijoiden määrästä. Maistelulla tarkistetaan hyvä lopputulos. Kuten aina ruoanlaitossa. Tärkeää on, ettet säästele voissa ja sipulissa.

Silakoita tai muuta kalaa fileinä, mielellään pientä kalaa tai isompaa paloiteltuna
Voita -reippahasti
suolaa
sipulia -paljon
pippuria
vettä
pata ja nuotio
hyvä porukka

Laita kalat, sipuli pilkottuna, suola. pippuri (halutessa) voinokareet tasaisesti pataan. Kaada vettä melkein kalojen yläpintaan asti.
Hauduta pienellä tulella, kunnes kala on kypsää. Ethän kiehuta yhtään!
Tarkista vielä maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Nautitaan ryhmässä iloisen laulun ja naurun kera.




Onnellisen miehen tarinoissa mukana: Herrankukkaro



Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi