Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Lihavat on lepposia - Yrttinen uunikala

Lihavat on lepposia

(7-seinähullun kultalevy vuodelta 1973)

Kokoessani Herrankukkaron keskiajan pitojen ruokalistaa sain nauttia moninaisista ruokaan liittyvistä uskomuksista ja tarinoista. Yksi niistä oli paastoaminen, jota suomalaisetkin toteuttivat katollisen kirkon oppien mukaan.

"Ollakseen kunnon ihminen, joka ei ole täysin himojensa ja halujensa heiteltävissä oleva orja, tulee paastota." Niinpä pidetään ruuasta kieltäytynyttä tai muuten vain nälkäkurjen omaista naista vähemmän syntisenä kuin rehevämuotista, sillä reheväänhän mahtuu syntiastian rehevyyden verran enemmän syntiä.

Kunnes keskiajan lopettajaksi nousee Martti Luther, joka sangen hävyttömästi kertoo hyvästä ruuasta ja oluesta kiitollisin mielin nauttimisen olevan suurenmoista Jumalan palvelemista. Paastonaika ei kosketa tavallista köyhää kansaa, jotka olosuhteista johtuen joutuvat paastoamaan ympäri vuoden. Paastonaika koskettaakin vain niitä harvoja, joilla on tavallisena ruokanansa lihaa, mistä kieltäytyä. Toisaalta hyvän lihaisan makuun päässeet ovat sangen haluttomia siitä luopumaan. Laihtuminen on myös pelottava kuolemaa edeltävä tila. Mikä onkaan parempi turva katovuosien varalle kuin terve, pehmeä rehevyys.

Toki tavallisen kansan tukevana ihanteena on kuninkaan kuviteltu ruokavalio: ”Jos kuningas olisin, joisin pelkästään rasvaa”: Rasvahan on hyvää, täyttää nopeasti mahan ja sen avulla jaksaa ja pääsee terveellisesti pyöristymään.

Tarinani keskiajan terveellisestä paastonajan vuoasta jatkuu piirroskuvan jälkeen reseptiosiossa.




Yrttinen uunikala


Löytämäni keskiaikainen kalaruoka valmistetaan Suutarista, joka on särkikala, meidänkin rannikolla yleisesti esiintyvä, mutta aliarvostettu hieno kala. Jos verkkoon tarttuu tai silmäkalvoon torilla, ottakaa ja syökää. Hienon hieno kala. Joskaan ei keskikesällä lämpimän veden aikana. Savustettuna erinomainen.

Tämän reseptin voi toki toteuttaa myös muilla kaloilla. Siialla, hauella, isolla ahvenella, kuhalla jne.

1 kg suomustettu kala
150 gr purjoa
50 gr tilliä silputtuna
25 gr persiljaa pienennettynä
15 gr kirveliä leikattuna
merisuolaa maun mukaan
1 l vettä
¾ l valkoviiniä

Lämmitä vesi, valkoviini ja suola.

Sekoita yrtit keskenään ja laita kalan sisään. Ompele vatsa kiinni. Kala laakeaan vuokaan ja kuuma neste mukaan. 160 astetta 45 minuuttia. Nosta vuosta ja kuivaa kala ja poista ompeleet. Kääri kala folioon, että se säilyy lämpimänä kastikkeen teon ajan.



Kastike:

1 l kalan keitinlientä
2 dl kuohukermaa
½ sitruunan mehu
1 rkl tuoretta leipäraastetta
merisuolaa

Keitä keitinliemi niin, että puolet haihtuu. Lisää sitruunan mehu ja keitä hetken. Lisää kerma, sekoita ja keitä hetki. Lisää lopuksi leipäraaste, sekoita ja keitä hetki. Lisää suola.

Kalan kastike on nyt valmis.

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi