TOISENLAISTA LINNNUNLAULUA

Aikanaan ahkerasti Virossa veljeskansamme parissa työskennellessäni, parhaita kavereitani oli paikallisen MTV:n päällikkö, Peedu Ojamaa. Häneltä sain lahjaksi ison pinon LP-levyjä, joihin oli taltioitu paikallisten lintujen laulukonsertteja. Tuttuja laulajia meillekin. Virolaiset ovat tunnetusti laulukansaa. Myös linnut. Eräänä keväänä parisenkymmentä vuotta sitten asensin Aurajokirantaan Vaakahuoneen Paviljongin päädyssä olevaan isoon puuhun kovaäänisen näkymättömään paikkaan. Piuhat toimistoomme, ja eikun levysoittimesta pyörimään linnunlaulua. Oli miellyttävää seurata ohikulkevien ihmisten reaktioita. Linnunlaulun lisäksi nautin myös ihmisten ilmeistä. Hymystä. Että voikin pienellä asialla saada maailmaa vähän miellyttävämmäksi. Kunnes. Kunnes sitten. Eräs jo kauan sitten edesmennyt hyvin persoonallinen laivuri saapui luokseni. Hän oli lopettanut puhumisen kanssani heti sen jälkeen, kun olin aloittanut höyrylaivaliikenteen Aurajoessa. Hänellä oli vesibussi. Ja hän oletti minun vievän hänen asiakkaansa. En vienyt. Mutta kun oli aloitettu mykkäkoulu, sitä jatkettiin vuosikausia. Aina tavatessamme hymyilin hänelle. Mutta kun se tuntui satuttavan häntä, lopetin. Hämmästykseni oli valtaisa, kun näin hänen omatahtoisesti saapuvan toimistomme puun alle ja viittovan minua paikalle. Saavuin salamana. ”Kuule Oskari! Olen koko kesän kulkenut tästä ohi ja kuullut linnun laulavan tuossa puussa. Mutta en kertaakaan ole vielä nähnyt sitä. Sano nyt hemmetti vieköön, missä se lymyää. Minulta menee hermot!” ”Parahin laivuriystäväni. Ei siellä lintua ole. Laulu tulee äänilevyltä. Eikö olekin kaunista laulantaa?” selostin asian laidan. ”Saamarin Oskari. Pidät selkeästi minua pilkkanasi. Tämän minä sinulle vielä kostan!” Ja kostikin karmeasti. Hän ei puhunut sen jälkeen kanssani sanaakaan. Mikään ei siis muuttunut. Seuraavan keväänä unohdin tämän linnunlauluprojektin kokonaan. Kun tätä tarinaa kirjoittelen, päätin, että ensi keväänä Aurajokirannassa Vaakahuoneella soi jälleen heleä linnunlaulu. Laivurinkin muistolle.

MUHENNETUT SILAKAT   1/2 litraa perunoita, mielellään pieniä. 1/2 l vettä 400 g perattuja silakoita tai muita pieniä kaloja, esim. pikku ahvenia 1/2 sipulia 8 kokonaista valkopippuria 1/2 rkl vehnäjauhoja suolaa tilliä Kuoritut ja lohkotut perunat laitetaan kasarin pohjalle. Päälle pieniksi paloitellut kalan palat. Lämpimään veteen sekoitettu vehnäjauho sekä mausteet lisätään päälle. Annetaan kiehua ”hymyillen” hissukseen, kunnes perunat ovat kypsiä. Kasarin voit laitaa myös uuniin 140 asteeseen. Syödään sellaisenaan nauttien.

Resepti tulostettavassa muodossa.

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen