Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto



SILLIKUNINKAAN POIKA




Kerroin taannoin tarinoita Rymättylän Sillikuninkaasta Saarnin Topista. Hänellä oli 4 lasta, kaikki yhtä persoonallisia kuin isänsä. Ja yhtä mukavia. Jonni oli heistä vanhin ja räväkin. Hän omisti mm. Suomen suurimman arvomerkkikokoelman.

Erään kerran Jonni oli Naantalin Hovi nimisessä kuperkeikkaravintelissa aika vauhdissa. Henkilökunta yritti menoa hidastella. Kaksi portsaria piti molemmin puolin käsistä kiinni ja hovimestari suihkutti kaasua silmille. Ei Jonni ollut moksiskaan. Pyrskähteli vaan ja totesi: ”Vie hemmettiin se deodoranttisi siitä."

Hän oli myös poliittisesti hyvin persoonallinen. Ymmärtämys rajanaapurisovusta ei ollut kovin syvällistä. Niinpä hän teki vielä 70- luvulla kavereidensa kanssa salaisia tiedusteluretkiä Vienan Karjalaan. Ihan vain sen vuoksi, että se oli niin jännittävää. Eikä joutunut kiinni kertaakaan. Uskomatonta, mutta totta.

Jonnilla oli tapana kaveripiirissään laajemminkin selostaa itäisen maan uhkaa. Kun 1970- luvulla iso naapurimme ehdotteli Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia, Jonni otti kierroksia. Vauhti ja verbaalisuus olivat sitä luokkaa, että meitä kavereita alkoi hymyilyttää. Siitäkö Jonni hermostui: ”Hymyillette ja hymyilette. Siinäpä hymyilette, mutta eräänä aamuna heräätte vielä kasakan nauruun.”

Kasakan nauru 20.1.17


 
Vanhanaikaisesti friteerattu kala 20.1.17
 
 
VANHANAIKAISESTI FRITEERATTU KALA
 

Syömiseen tarvittavaa kalan filettä sopiva määrä.

Haukea, siikaa, kuhaa, ahventa, kirjolohta, lohta, silakoita, muikkuja yms.
Esim. 4 hengelle noin kilo
1 litra maitoa (punaista)
6 rkl vehnäjauhoja
Suolaa
1 muna
2 munankeltuaista
Korppujauhoa
Ruokaöljyä

Suolataan kalan fileet valmiiksi karkealla merisuolalla 1-2 tuntia. Pyyhitään suola pois. Paloitellaan fileet. Palat kastetaan seokseen, jossa on vatkattuna maito-, muna-, suola- ja vehnäjauhoseos. Sivellään munankeltuaisseoksella ja pyöritellään korppujauhoissa.

Lasketaan varovasti kuumennettuun ruokaöljyyn ja kypsennetään kauniin ruskeaksi. Nostetaan lopuksi hetkeksi talouspaperille valumaan.

Maistuu erinomaisesti sitruuna/kapriskastikkeen kera. Kermaviiliin sitruunamehua, kapriksia ja vähän hunajaa. Keitetyt perunat kruunaavat suomalaisen fish and shipsin kummasti.
 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi