Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto


BASISTISTA TAAS TARINA




Alkuvuosina yhtyeemme basistina toimi hauska veijari Jaska. Eli Jaska vaan.

Siihen aikaan, ennen kuin orkesterini siirtyi kuukausipalkalle, hilloa saatiin käteen joka keikan jälkeen.
Se ei ihan toiminut Jaskan taloudellisessa toimeliaisuudessa. Niinpä hänellä oli aikamoinen etunoja palkkioiden saantiin. Kerran yllyin kysymään Jaskalta, että mihin ihmeessä hän nyt esimerkiksi edellisen förskottinsa käytti.

No. Mä vähän pelasin vähän pajatsoa, laitoin hevosiin ja sitten käytin tietenkin naisiin. Loput tuhlasin sitten enemmän kevytmielisesti.

P.S. Uusin basistijuttu:
Tiedätkö, mikä erottaa basistin ja kitaristin?
- Olli Lindholmin tekstiviesti.



Basistista taas tarina 13.1.17

 
Lippu salkoon saunan kunniaksi
 
Suomen Saunaseura ry:n kumppaneinaan mm. Herrankukkaro, Positiivarit ja Kodin Kukat ovat lähteneet Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi mukaan kaikille suomalaisille rakkaan saunan arvonkorotukseen. Olemme yhdessä keräämässä 100.000 nimeä adressiin, jonka luovutamme Suomen sisäministerille, jotta saisimme 10. kesäkuuta suomalaisen saunan vakiintuneeksi liputuspäiväksi.

Lisätietoa ja adressikaavake osoitteessa: www.saunanpaiva.fi

 

 
Aurajuustosilakat 13.1.17
 
 
AURAJUUSTOSILAKAT
 


Monelle silakan maku on outo ja saamaton. Silakka on kuitenkin hieno ruokamateriaali, joka kestää mitä melkoisimpia mausteita ja makuja. Kokeile, niin huomaat.

500 g silakkafileitä
1,5 dl
pehmeää Aurajuustoa tai muuta sinihomejuustoa
2 dl kermaa
suolaa
tilliä

Levitä fileiden sisäpinnalle juustoa ja tillisilppua. Kääri silakat rullalle ja aseta ne univuokaan. Kaada päälle kermaa niin, että ne peittyvät. Kypsennä 180 asteessa puoli tuntia.

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi