KUN MINUT HERRASMIES RYÖSTI

Elettiin 1970-lukua. Vaatetehtailija HEIKKI HERRALA kiersi maailmaa Ylen TV-kuuluttajan Tuula Ignatiuksen miehen, Panun kanssa. Heidän matkansa pysähtyi USA:n Washingtonin kaupungin rannalle. Purjehduksesta kirjoitettiin kirjakin. Se oli kovasti tapetilla. Samainen maailman kaunein kuunari s/y MERILIISA tuli myyntiin. Olin perustamassa charter toimintaa Turun Saaristoon ja ostimme tämän kaunottaren. Kauppakirjaan kuului aluksen haku Amerikasta purjehtien Atlannin yli. Yksi suurista haaveistani. Atlantin ylityksen olen kyllä tehnyt maailman suurimmalla kaunottarella. Entisellä m/s QUEEN ELISABETHILLA. Poikani taasen on ylittänyt Atlantin kaksikin kertaa. Pienellä purjeveneellä. Herrala oli palkannut porvoolaisen ammattipurjehtijan mukaan. Minä kutsuin ystäväni, legendaarisen TV-tuottaja MATTI Pikkis KUUSLAN. Kävin hänen johdollaan kahden viikon TV-kamerakurssinkin. Tarkoitus oli kuvata seikkailumme. Kuvasimmekin, mutta emme koskaan sitä julkaisseet. Emme kehdanneet. Siitä tuli toisenlainen seikkailu. Ylitimme Atlantin. Lentokoneella. Ajoimme Washingtonin rannan marinaan, jonne Heikki oli aluksensa jättänyt paikallisille venevälittäjille edelleen myytäväksi. Siellä kaunotar kellui. Likaisena ja auringon polttamana. Se oli surullisen näköinen. Ruori puuttui ja sen paikalla roikkui suttuinen pahvin palanen, jossa luki, että ruori on paikallisella sheriffillä kanissa. Kävi selville, että kyseinen venevälittäjä oli laskuttanut veneen esittelykuluja tarkalleen saman summan kuin olin maksanut veneestä Heikille. Otimme yhteyttä tuttuun suomalaisen juristimieheen. Hänen arvionsa oli selkeä. Oikeusprosessi maksaisi ainakin veneen kauppahinnan ja prosessi kestäisi vähintään 5 vuotta. Veneeseen ei saa koskea sinä aikana. Siis käytännössä entiseen veneeseen. Nostimme kädet pystyyn ja palasimme hotelliimme hankkimaan Atlantin ylitykseen mahdollistavat liput. Lentämällä. TV-kuvauskameran kera. Sitä ei enää käytetty. Illalla menimme hotellin ravintolaan syömään. Poikkesin toilettiin. Olin juuri pesemässä käsiäni, kun viereeni ilmestyi iso, musta mies valkoisessa puvussaan, musta hattu päässään ja punainen kukka rinnassaan. Merkittävintä oli kuitenkin uskomattoman leveä hymy. Kirkkaiden valkoisten hampaiden säihke oli uskomaton. Ystävällisesti vastasin ystävälliseen hymyyn. ”Mister. If you will give money to me? “ “I am sorry, but I have not money”, sopersin hämmästyneenä. Tämä ystävällinen mies otti taskustaan pienen hopean värisen pistoolin ja levensi hymyään entisestään. Vasta nyt tajusin, mistä oli kyse. Olin jättänyt taskuuni muutaman kymmenen dollaria Heikin ehdottaman käytännön mukaisesti. Mahdollisiin ryöstöihin. Ilman rahaa voi käydä kalpaten. Annoin rahani hymyilevälle herralle, joka jaksoi vieläkin leventää hymyään. Hän laittoi rahat ja pistoolin taskuunsa, nosti kevyesti hattuaan, lausui kauniita kiitoksen sanoja, toivotti hyvää säätä ja päivänjatkoa. Kyllä ne Ameriikassa osaa olla kohteliaita. Ymmärrätte varmaan, miksi emme Kuuslan Matin kanssa julkaisseet Atlantin ylityksestämme tehtyä filmiä. Vieläkin näen sielussani Meriliisan silmiä hivelevät piirteet. Omistinhan minäkin sen hetken aikaa. Yhden Atlantin ylityksen ajan. Kylläkin lentokoneella matkustaen. Heikki maksoi kauppasumman takaisin minulle. Kaunottarella oli reilu isäntä. Opinhan minä TV-kuvauksen alkeet mestarin opastuksella. Eikä se ryöstökään niin kovin enää harmita. Onpahan vanhana jotain muistelemista. Ja aika kultaa menneet.

IKKUNANPESIJÄN KAALIKÄÄRYLEET   Kimmo, Vaakahuoneen taitava kokki, joka on muutenkin mukava mies, kertoi minulle äskettäin hauskan tarinan. Hänellä on kerta kaikkiaan mainio kaalikääryleresepti. Hauskinta asiassa oli sen ainutlaatuinen vaikutus. Hän tekee pari kertaa vuodessa näitä kaalikääryleitä ja kutsuu siskonsa syömään. Sisko rakastaa näitä kaalikääryleitä niin paljon, että pesee aina Kimmon talon ikkunat siitä kiitoksena. Eilen sisar taasen soitti Kimmolle, että olisko niitä kaalikääryleitä lauantai päivällä tarjolla. Kimmo totesi ikkunasta ulos katsoessaan, että kyllä niiden aika nyt taas olisi. Tässä resepti kaalikääryleistä, josta ikkunanpesijätkin tykkää: Iso kaali 700 g nautasika-jauhelihaa 100 g ylikypsää palvikylkeä iso sipuli 2 kananmunaa 5 valkosipulinkynttä 5 dl keitettyä ohraa meiramia, rosmariinia suolaa mustapippuria, maustepippuria hunajaa iso loraus Leikkaa kaalista kanta irti. Uita poreilevassa suolavedessä kaalia kunnes lehdet irtoavat kaalista, prosessi vaatii aikansa. Älä heitä keitinvettä pois, vaan kiehauta se kasaan. Nosta kaalinlehdet ritilän päälle valumaan. Massa: Keitä ohra suolavedessä kypsäksi, anna jäähtyä. Ruskista muut ainekset isolla pannulla ja mausta. Sekoita massa ja lisää munat. Jos kaalinlehdissä on paksuja rankoja, ohenna niitä veitsellä. Täytä kaalinlehdet massalla ja lado vuokaan. Lorauta tiivistynyttä kaalin keitinvettä päälle. Paista ensin 200-225C kunnes saaneet väria ja sen jalkeen tunti 150C. Tarjoile tuorepuolukkasurvoksen, hunajan ripauksen ja keitinperunoiden kera.

Resepti tulostettavassa muodossa.

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Palautteet/osoitteenmuutokset: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.