TARINA SYÖTÄVÄSTÄ PORILAISESTA

Vastoin yleistä luuloa Porilainen ei ole porilainen keksintö, vaan ihan umpihelsinkiläinen. Olympiakisojen aikaan vuonna 1952 jalkautui Suomeen Coca Colan lisäksi sen symbioosiseuralainen, Hampurilainen. Niitä myytiin Helsingissä joissakin kioskeissa ja kuppiloissa jonkinlaisella yksinoikeudella.  Samaan aikaan Kolmen sepän patsaalla Ylioppilastalon edessä ylioppilaskunnan omistama pienoinen nakkikioski menetti asiakkaitaan. Nakkarilla oli höyrykattila, jossa nakkeja lämmiteltiin ja siinä se koko ruoanvalmistuskalusto pääasiassa olikin. Viisaat ylioppilasaktiivit löivät päänsä yhteen ja miettivät kilpailevaa tuotetta Hampurilaiselle. Keksittiin hankkia kosketusparila, jonka rihlattujen levyjen välissä paahdettiin sitten kaksi paahtoleivän siivua ja saman paksuinen sipulimakkaran siivu yhdellä kerralla. Nimi piti vielä keksiä ja Hampurilaista peesattiin panemalla nimeksi Porilainen.  Siis purilaisesta porilainen. Nokkelaa. Siinä käytetty makkara oli Porin Osuusteurastamon valmistama Sipulimakkara. Tuota makkaraa ei enää valmisteta. HK:n Jahti on riittävästi saman asian ajava. Alkuperäinen Porilainen on siis stadilainen innovaatio, mutta totta kai Porin Kauppatorin Kioski sen heti oitis omi repertuaariinsa. Siellä myytiin siitä lähtien parilan väliin litistettyä kanaa, sämpylän väliin tungettuja hotdogmaisia Bratwursteja, ja niitä Porilaisia. Nuo kioskit sijaitsivat torin reunalla, ja olivat osa isompaa kompleksia, jonka kellarissa toimi aikanaan kuuluisa  yleinen käymälä ´Satapaska´. Nimi on ihan oikeasti tuo. Minä en vaan sitä roisimpaa nimeä viitsinyt viimeksi käyttää, kun muistoihin on jäänyt hieno kesä, eli kesä 1963, jolloin tapailin kyseisen palvelulaitoksen ´toimitusjohtajan´ tytärtä. Tuli aika paljon palautetta väärinkirjoituksestani joten tässä tuli nyt korjaus. Rakennuskompleksin etelänpuoleisessa päädyssä oli naisten, ja joen puoleisessa miesten osasto. Kummassakin oli lasikopissa toimiva vahtimestarin toimitila ja miesten osastolla vieläpä Poliisin lepohuone, jossa passipoliisit kävivät viettämässä sisätunteja.  Sisätunnilla syötiin tavallisesti Porilainen päillä.  Kyseinen herkku oli paahtoleipien väliin tungettu huonosti koossa pysyvä satsi makkaratangosta leikattuja kuperia kanttipaloja. Poliisit maksoivat annoksestaan normaalin hinnan, mutta virkamiesetuna se pääkanttisatsi oli kyllä paljon normaalia ruokaisampi.

HYMYÄ ISÄLLE! Uutuus suoraan uunista: Onnellisen miehen tarinoita osa 4 Nyt saatavilla osoitteesta www.oskarionnellinen.fi

P.S. Viime viikon tarinalleni tuli palautetta, mm. sain evästyksen siihen, miten aito oikea porilainen suhtautuu hyvän päivän toivotukseen. Tieräksää, kui tuaho "Kato, eläk sääki viäl"-toivotukseen pitää  vastaaman? No  et tieteskä. Ainoa  oikea vastaus on: Näyt sääki tos viäl kituva. Paras porilaisuus on "loppuviimeks, tuanoi." Myös moni porilainen lähetti kysymyksen, että onko mainitsemani isoisäni isä Jyrki Kangas nimenomaan Mr. Jazz? Ja jos on, niin hyvinpähän on säilynyt. Vastaukseni:  sama mies, meillä vaan on keskenään sellainen tsoukki, että hän esittelee minut aina isoisänään. Laitoin vähän paremmaksi. Yhden sukupolven verran. Jotta hyvin säilyneitä molemmat.

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.