PUOLAN SOTATILASSA |
Kävimme Pakin ja muutaman muun kaverin kanssa
vuonna 1982 veneelläni Puolassa. Suomen Puolan
suurlähetystössä viisumeita hakiessamme meille kerrottiin, että siellä on
meneillään sota. Pelästyimme ensin. Meitä rauhoiteltiin sillä, että
kysymyksessä oli niin kutsuttu sotatila, jonka silloinen presidentti Jaruzelski on julistanut sisäpoliittisista syistä nousevan
Solidaarisuus-liikkeen tuhoamiseksi. Saimme
viisumit ja lähdimme Itämeren ylitykseen. Saavuimme upeaan Gdanskin
läheisyydessä sijaitsevaan GDYNIAN kesäkaupunkiin. Se on eräänlainen Puolan
Naantali. Rantautuessamme valtavaan vierasvenesatamaan, olimme ainoana
ulkomaalaisena veneenä paikalla. Sotatila oli pelottanut pois normaalisti
paikalla vierailleet sadat ja sadat veneet Saksasta, Tanskasta ja Ruotsista.
Olihan outo olo. Keskellä ”sotaa”. Kiinnittäytymisen jälkeen veneeseemme nousi tullin edustaja. Iso, saksaa puhuva mies. Ensi sanoikseen hän totesi: ”Guten tag. Ich bin kein kommunist.” (Hyvää päivää. En ole kommunisti.) ”Haben Sie Vodka?” (Onko teillä vodkaa?) ”Mehän vasta tulimme Suomesta, missä vaiheessa me sitä olisimme ehtineet hankkia?” ihmettelimme hänelle. ”Suomesta tietenkin. Finlandia-vodka on maailman parasta.” Annoimme vieraanvaraisuuden osoituksena hänelle ”sattumalta” mukana olleen suomalaisen Finlandia-vodkapullon. Hän ilahtui siitä suuresti ja kävi tapaamassa meitä päivittäin vierailumme aikana. ”Olette suojeluksessani paikallisilta hämärämiehiltä. Tuolla laiturin päässä oleva vihreäpaitainen mies on nimeltään Aleksander. Hän on 100-prosenttisen luotettava ja hankkii teille mitä haluatte. Hän puhuu myös englantia ja on turvallinen oppaanne.” Meistä tuli Aleksanterin kanssa hyvät kaverit. Ensi töikseen hän haki meille polttoöljyä 1200 litraa 20 litran kanisterilla rahdaten jostain kaukaa. Siihen meni kokonainen yö ja paljon Trabantin bensaa. Sotatilan vuoksi ei löpöä ollut julkisesti myynnissä. Kävimme Aleksanderin opastuksella myös Gdanskin vanhassa kaupungissa. Antikvariaatista ostin kaksi vanhaa hienoa miekkaa. Piilotin ne alukseni sängyn patjan alle tutun tullin ehdotuksesta. Unohdin ne sinne. Vuosien jälkeen Tallinnasta lähtiessämme (Neuvostoliiton aikaan) tulli löysi ne. Olihan selittelemistä. Eivät sentään epäilleet minun yrittäneet vallankumousta heidän maassaan. Toisessa antikvariaatissa oli aivan upea meritaulu. Rahani olivat hiipuneet miekkoihin ja sekös harmitti. Aleksander sanoi lainaavansa minulle: ”Minulla on dollaritili ja annan sen numeron sinulle. Voit maksaa sitten kun olet jälleen Suomessa.” ”Ei voi olla totta! Miten sinä voit luottaa täysin vieraaseen ihmiseen tällä tavalla?” ihmettelin. ”Katsokaas mister Oscar. Jos sinä et maksa lainaa takaisin, sinä et rikastu, enkä minä köyhdy!” Kun pääsin Suomeen, menin ensi töikseni suoraan pankkiin ja maksoin kunnon korkojen kera lainani takaisin. Vuosien jälkeen sain Aleksanderilta postikortin USA:sta. ”Lainan takaisinmaksu on saapunut tililleni. Kiitos luottamuksesta! Terveisin Aleksander.” |
|
|
|
Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi
Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.
Kommentit
Lähetä kommentti