PASSI HUKASSA

Tarinoitteni mainio kuvittaja, Heikki Aro, lähti äskettäin Argentiinaan. Hänen passinsa katosi ennen paluulennolle lähtöä. Siis Argentiinassa. Heikin kuvakertomus tässä.  Minultako joskus passi hukassa? Mitä nyt joskus.  Yksi näistä tapahtumista tässä: Elettiin 80-lukua. Olimme seurueen kanssa menossa Hampuriin messumatkalle Helsingistä Lybeckiin, Finnjet – laivalla. Laivaan noustessa passintarkastuksessa havaittiin Kankaan passin puuttuminen. Neuvottelujen tuloksena pääsin laivaan, mutta maihinnousu oikeutta Saksassa ei passin puuttumisen vuoksi olisi. Uskoin, että saisin sen toista vuorokautta kestäneen laivamatkan aikana jollain konstilla määräsatamaan. Soitto Finnairille ja tiedustelu, voisiko heidän henkilökuntansa viedä heille toimitetun passin Hampuriin ja sieltä taksilla Lybeckiin laivalle. Ei onnistu. Kyseessä on henkilökohtainen matkustusasiakirja, eikä sitä voi viedä rajan yli kukaan muu kuin asianomainen itse. Soitto tutulle turkulaiselle lentoemännälle ja homma lähti liikkeelle.  Naapurien katsellessa hölmistyneenä lentoemäntä kiipesi Naantalin Vanhankaupungin rannassa sijaitsevan kotimme korkean aidan yli koska portti oli lukossa. Kerrottuamme hänelle avainkätkömme, passi löytyi sisältä työpöytäni laatikosta. Ja lentoemo takaisin korkean aidan yli naapurien töllistellessä. Ystävällämme oli alkamassa työvuoro ja hän ajoi Vantaan kentälle. Siellä hän etsi seuraavalle Hampurin lennolle lähtevän kollegansa ja luovutti passini sisältävän kirjekuoren. Mukana oli reilusti arvioitu taksiraha Hamburg-Lybeck-Hamburg sekä tieto laivan tuloajasta satamaan. Mukana oli lisäksi kännykkäni puhelinnumero. Kännykkäkin oli vastikään hankittu. Sitten mukaan astui ongelma: Taksikuski ei luonnollisesti päässyt laivaan tuomaan passiani enkä minä laivasta ulos, ilman passia. Ratkaisimme asian sillä, että kaverini, jolla oli tietenkin passi, nousi maihin ja haki passin taksikuskilta. Sitten hän juoksi takaisin laivaan kertoen unohtaneensa sinne asiakirjasalkkunsa, jonka hän tarvitsee hetken kuluttua liikeneuvottelussaan. Hetken kuluttua tulimme yhdessä laivasta ulos. Minä passin, ja kaverini oman passinsa ja minun asiakirjasalkkuni kanssa. Kotiin tullessani naapurini ehättivät  hätääntyneenä kertomaan vieraasta naisesta, joka oli kiivennyt kotimme aidan yli. Rauhoittelin heitä ja kerroin että kyseinen rouva oli luvallamme meillä ja haki passini. ”Miksi ihmeessä?”  ”Kerron sitten joskus”, väitin. Ja unohdin. Joten tässä nyt selitys naapureillekin vähän myöhästyneenä.

KOLMASTI UINUT LOHI   Sanotaan, että kalan pitää uida kolmasti, ennen kuin se on nautittavaa. Ensiksi: vedessä. Toiseksi: kermassa. Kolmanneksi: viinissä. Tässä mallia uiskentelulle. 500–1000 g lohta tai muuta puhdasta kalafileetä Puolen sitruunan mehu 2 ½ dl kermaa 1 dl valkoviiniä Hiukan valkopippuria Hiukan merisuolaa Tilliä Leikkaa lohifileet (muukin kala käy) muutaman sentin levyisiksi suikaleiksi ja lado voideltuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Lisää mausteet: suola, pippuri ja sitruunasta puristettu mehu. Tee kastike, jossa on kerma ja valkoviini hyvin sekoitettuna. Kaada seos kalan päälle ja laita uuniin 180 astetta vähintään puoleksi tunniksi tai kunnes kastike on kiehahtanut ja saanut väriä. Nautitaan keitettyjen kuoriperunoiden tai salaatin kanssa. Jotta kala varmasti olisi uinut riittävästi, huljautetaan syömisen yhteydessä vielä lasillinen valkoviiniä perään. Siitä tulee ihan höveliäs olo. P.S. Viime viikon sinappireseptini kirvoitti muutaman alkoholia välttävän lukijan kommentoimaan Jaloviina- lusikallisen tuomaa lisäarvoa.  Ei huolta – ei murhetta. Kuumenna jallutilkka 70 asteeseen tai sytytä se palamaan. Kyseessä on nk. liekitys, jota käytetään hienoissa ravintoloissa. Kuumennus haihduttaa kuperkeikka-ominaisuuden ja jäljelle jää Jaloviinan mausteisuus. Eikä sitä alkoholia sinapissa kovin paljon muutenkaan ole, jos et sitä koko purkkia kerralla syö.

Resepti tulostettavassa muodossa.

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.