Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto


NOKIA


Rikkaan elämäni kokemuspiiriin kuuluu myös toiminta Viron veljeskansamme kanssa. Silloin kun se vielä oli Neuvosto-Eesti. Olipahan huikeata aikaa. Jälkeenpäin miettien taisi kiinnostukseni kärkenä olla seikkailumieli. Toiminta virolaisten ystävien kanssa ympäröivässä neuvostoyhteiskunnassa oli suoranaista pioneeritoimintaa. Kokemuspiiriini kuuluu mm. toimiminen Olympialaisten PR-logistiikan parissa. Toimitin aikanani suurimman osan Viron kasvatettavien kalojen emokaloista. Ensimmäisen länsimaalaisen ravintolan perustaminen Neuvostoliittoon jne. Suunnittelin bisnesmiehille avattavaa pikaliikennettä Laura aluksellani (12 matkustajapaikkaa), mutta ammattilaisten suorittaman tarvekartoituksen myötä ei ollut oletettavaa, että matkustajia löytyisi tarpeeksi. Nyt Helsingin ja Tallinnan väliä seilaa miljoonia bisnesmiehiä vuosittain.

Toimintamenetelmät ja säännöt siihen aikaan olivat varsin mielenkiintoisia. Kaikessa taustana oli sen ison pahan, eli valtion hööpöttäminen. Itsesuojeluvaisto oli uskomaton. Olihan se aika vaarallista. Eräänlainen Villi-Itä. Ystäviä tuli ja meni. Vain harva ystävyys jäi elämään. Yksi sellainen oli MARKUS MESIPUU. Autokauppias, ja paljon muuta. Hän edusti KIA- nimistä automerkkiä. Jo ennen  Viron itsenäistymistä Markus aloitti korealaisten autojen myynnin. Kauppa kävi. Autotehtaan johtoa tuli paikan päälle ihmettelemään. Ensi töikseen he ilmoittivat, että koko KIA:n Viron henkilökunta vaihtaa Nokian kännykät Ericssoneiksi. Miksi? Meidän liikkeessä ei voi olla puhelimia, joissa lukee NO KIA.

Markus oli myös kova poika ajamaan rallia viritetyllä Ladallaan. Hän osallistui Jyväskylän suurajoihin joskus 80-luvun loppupuolella. Yritykseni oli hänen sponsorinaan. Hän pärjäsikin yllättävän hyvin länsiautojen joukossa. Kahden pikataipaleen jälkeen olin vaihtoalueella seuraamassa tilannetta. Ihmettelin, miksei hän vaihda renkaita, niin kuin toiset. Hänellä oli hyvä vastaus: ”Kuule Oskari! Meil on vain neli rengasta. Puoles välis matka mä vaihta takarengat eten ja eturengat taakse”.





JUHANNUSJUOMA




Tässä on juomaresepti, jonka seurauksena juhannusjuhlijalle taatusti jää suu nauruun. Niin on hyvää.

1 kg raparperia
2,5 l vettä
1 ½ dl sokeria
3 rkl hunajaa
(makeutena voit käyttää myös 1 dl hunajaa-pelkästään).

-Keitä vesi
-Lisää sokeri/hunaja
-Lisää kokonaisena ja kuorimattomana paloiteltu raparperi
-Anna hautua vähintään yön yli. Älä siis keitä enää.
-Hauduttamisen jälkeen voit siivilöidä raparperit jos haluat. Mielestäni ei kannata, koska ne maistuvat hienostuneen pehmeän makuisena lusikalla juomamukista sattumoiden.

Resepti tulostettavassa muodossa.

Raparperistä vielä:
Otathan huomioon, että raparperi sisältää oksaalihappoa, joka nappaa kalsiumia kehosta. Kannattaa nauttia raparperin ohessa siis maitotuotteita. Sama koskee pinaattia. Kananmuna pinaattikeitossa on vanhan kansan järkevyyttä. Raparperireseptejä tulee lisää. Onhan se upea nautintoaine. Jollei pihallasi se vielä kasva, käy noutamassa kauppapuutarhasta ja istuta. Siihen steviapensaan viereen. On sitten ´sweet and sour´.




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi