Pojat on poikia
Lapsuuteni maisemissa Uudenkaupungin Itätullissa naapurinamme oli
Tuokilan linjuriautotalli ja navetta. Sodan jälkeen kaupungeissa
sellainen oli hyvin yleistä. Kaupungin pormestarin Af Ursinin pojat
olivat kevyesti sanoen aika vilkkaita. He järjestivät
pikkukaupunkilaisille persoonallista nähtävää ja koettavaa. Erään kerran
pojat ymmärsivät avata Tuokilan navetan sikakarsinan ovet. Olihan siinä
kaupunkilaisilla ohjelmaa, kun seurasivat sikojen kujanjuoksua pitkin
kaupungin pääkatua. Pikkukaupungin persoonallista elämää. Kaupungin keskellä oli merenlahti, jota jostain kummasta syystä silloin kutsuttiin Pasklahdeksi. Siihen aikaan ei ollut liiemmälti vedenpuhdistustoimintaa. Ainakaan Uudessakaupungissa. Ursinin pojat saivat käyttöönsä perheen perämoottoriveneen. Ajellessaan pitkin kaupunginlahtea, avattiin kaikki hanat vauhdin jouduttamiseksi. Samalla irtosivat myös perälaudan kiinnitysruuvit. Niin hyppäsi moottori suuressa kaaressa veteen ja painui pohjaan. Yksi pojista vielä lopuksi totesi kuplien noustessa pintaan: ”Hei poja, kuunnelkka, kone käy viäl!” Kaupungin torilla vanhempi mies ihmetteli yhden Ursinin pojan pitkää tukkaa ja lohkaisi tälle kiusoitellen: ” Kenes tyttö sinä olet? ” ” Eiks täti tunne?” , totesi vesseli. Tapasin yhden pojista jonkin aikaa sitten. Hän toimi Tampereella höyrylaiva s/s Tarjanteen kapteenina. Rauhallisen miehen toimessa.
|
Kommentit
Lähetä kommentti