Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Kielitaidotonkin pärjää - Lipeäkala

KIELITAIDOTONKIN PÄRJÄÄ

Kuten aiemmin kerroin, orkesterin 7 Seinähullua Veljestä -yhtyeen perustajajäsen Nätsi eli Esa Rosvall (hän muistutti aina, että ”jos nimi tulee lehteen, kirjoitetaan kolmella ällällä”) ei kieliä osannut. Tiukan paikan tullen ranskalaiset perunat kuitenkin taipuivat ymmärrettävään muotoon: ”Pommpiduu.”

Soitimme alkuvuosina 60-luvulla suosittua, supisuomalaista iskelmähumppaa ”Yö Altailla”. Kuuluttelin kappaleen nimen aina sitä soittaessamme. Kerran Nätsi tokaisi rumpujensa takaa, että kerro se nimi myös ruotsiksi.

Olin aivan äimän käkenä. ”Tiedätkö tosiaan sen ruotsinkielisen nimen?”

Kyllä – ”Natten i lavuar.”

 


 

POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

Keskustelimme poikani (6v) kanssa siitä kuinka jotkin hyönteiset elävät vain yhden päivän. Poika tuumi ja sanoi: ”Ajatteles jos olis niin huono tuuri, että olis hyönteinen, joka elää vain yhden päivän ja se sattuis oleen huono päivä!”
–Saili

 LIPEÄKALA

Tässä luettavaksenne ja joillekin myös nautittavaksi hieno perinneresepti. Itse olemme vaimoni kanssa hurahtaneet täysin lipeäkalaan. Olimme kerran ruotsinlaivaristeilyllä. Menomatkalla söimme vain lipeäkalaa. Paluumatkalla vain lipeäkalaa. Tiedän, että tämä ruoka jakaa rajusti ihmisiä. Tämä on niille, jotka siitä nauttivat.

Tällaisen lukijakirjeen sain:

Asenne ratkaisee aina. Niin se vaan on.

Kiitän monista nautinnollista hetkistä tarinoiden ja reseptien parissa. Etenkin minua on ilahduttanut vanhaan ruoka perinteeseen perustuvat ohjeet.

Näin joulun alla haluan antaa teille lapsuudenkotini jouluaattoon kuuluvan reseptin. Sitä on valmistettu isäni lapsuudenkodissa Mynämäellä 1900- luvun alkupuolelta asti ja ilmeisesti myös aikaisempienkin polvien kodeissa Varsinais-Suomessa. Sitä keitetään mm Laitilan senioreille yhä.

Minä sisarustensa kanssa olemme jatkaneet perinnettä keittämällä livekalakeittoa joulun aikaan. Se on oiva kevyt puolipäivän ruoka aattona.

Keitto on yksinkertainen. Kuori ja pilko perunat, kun perunat ovat puolikypsiä lisää kattilaan livekala ja maustepippureita.

Kun perunat ja kala ovat kypsät, kaada vesi pois, lisää kuuma täysmaito, voita ja suolaa. Anna seistä hetki. Ripottele lautaselle keiton päälle maustepippuria, voitele ruisleipä ja nauti. Siis jos olet livekala ystävä.

Hyvää joulun aikaa.

Terv. Eeva Jaskari

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi