Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Haukivale - Savukalamunakas

Haukivale


Johtaja sisämaasta oli tietoinen, että hauki on keväällä syönnillä. Hän otti yhteyttä naantalilaiseen puolituttuun amatöörikalastajaan ja pestasi tämän vene- ja opasmieheksi. Kaverukset ajoivat Rymättylän Röölään, jossa naantalilaisella oli vene laiturissa. Siitä veneellä naapurisaaren Airismaan kaislikon reunaan, Herrankukkaron tuntumaan. Siellä johtaja alkoi heitellä virveliä.

Ja pian nappasikin puolimetrinen hauki.

Kun kalastaja irrotteli koukkuja, muisteli johtaja, että Päijänteestä saa sentään kunnon kokoisia kaloja. Nyt veneeseen nostettu hauki oli hänestä pieni ja laiha.

Kun kalastaja sai koukut irti, hän paiskasi kalan takaisin veteen toteamuksella: ”joutaapahan tuo vielä kasvamaankin!” Sitten nostettiin ankkuri.


Savukalamunakas


Munakas on varsinkin yksineläjälle ja kiireiselle ihmiselle kelpo vaihtoehto. Ja edullinen. Ja hyvän makuinen.

Ja vain ylivertainen mielikuvitus voi olla esteenä erilaisten munakastoteutusten tekoon. On melkein kuin paella tai pyttipannu. Tai pitsa ja caesar-salaatti alun perin. Mitä jääkaapista kulloinkin löytyykin munan lisäksi. Joskus olen tehnyt munakkaan pelkillä kananmunilla ja HB-kastikkeella. Olipahan tyrnävää. Tiedoksi tyrnäväläisille = hyvää.

Munakas yhdelle:

2 munaa
1 rkl vettä
suolaa
valkopippurirouhetta
voita
tillisilppua
savukalaa

Perkaa savukalat ruodottomiksi ja nahattomiksi. Kuumenna ne paistinpannulla voissa. Kaada päälle valmiiksi sekoitetut munat, vesi, suola, tillisilppu ja pippuri. Jatka kuin tavallisen munakkaan valmistuskin. Miedolla lämmöllä kannen alla, niin ei pala karrelle. Hieman ennen loppua voit rullata munakkaan pannulla ja antaa sen muhia vielä hetken.

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi