Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto


NIITÄ SOITTAJAJUTTUJA TAAS




Aikanaan tuli soiteltua Ruotsin ja Tallinnan laivoilla, jopa Finnjetillä Saksaankin.
Laivakeikoilla kuuluttiin vähän niin kuin miehistöön, ja sosiaalinen kanssakäyminen oli vilkasta. Erityisesti huikean huumorin omaavia olivat risteilyemännät, Taru Kauppinen ja Heidi Saarikko nyk. Leppänen. Heiltä kuulimme monia hauskoja tositarinoita laivan uumenissa tapahtuneita.

Huikean huumorin omasi myös laivan ohjelmia välittänyt porilainen legenda Heikki Hakkiluoto, joka oli päässyt mm Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan sketseihinkin. Hän oli sairastanut lapsena polion ja se on jättänyt jälkensä mm. hänen selkäänsä. Kävelystä huomaa taudin jäljet. Heikki osasi suhtautua tähänkin asiaan huumorilla. Niinpä hän tapasi kertoa kyselijöille fyysisestä vammautumisestaan: ”Veljeni on kirurgi. Hän tapasi harjoitella minulla opiskeluaikoinaan”. Oikeasti hänen veljensä on kirurgi, vieläpä hyvin kuuluisakin.

Heikin itseironiasta kertoo tositapahtuma. Hän oli Viking Linellä viihdepäällikkö Taru Kauppisen kanssa aluksella tutustumassa myymiensä taiteilijoiden esiintymiseen. Meidänkin orkesterin jäseniä alettiin kutsua taiteilijoiksi jo 70-luvun loppupuolella. Sitä ennen oltiin soittajanretkuja.

Ruokailun jälkeen Heikki ja Taru siirtyivät yökerhoon, jonka ovella nuori promootioneitokainen tarjosi drinkkiä ostettavaksi. Tähän Heikki totesi: ” Kiitos ei, on tainnut tulla otettua ruoan kanssa yksi liikaa.” Johon tyttö iloisena tokaisi: ”Ei sitä ainakaan kävelystä huomaa.” Heikki ei mennyt moisesta sanattomaksi, vaan totesi:
” Jaa-a. Suuri kiitos. Noin ei kukaan koskaan ennen ole sanonutkaan.”



Taas näitä soittajajuttuja 7.4.17

 
MENOVINKKI:
Lankalauantain saunatapahtuma Herrankukkarossa 15.4.
 
Sauna on kuulunut suomalaisten pääsiäiseen jo pitkään. Perinteisesti hieman alakuloisenkin pyhäpäivän, pitkäperjantain, jälkeen on hyvä kerääntyä yhteen ja nauttia löylyjen lämmöstä ja ravitsevista saaristolaisherkuista. Tervetuloa nauttimaan.
 
Varaa paikkasi
 

 
Pääsiäislammas 7.4.17
 
 
PÄÄSIÄISLAMMAS AIKA KAFFEESSA
 

Kirjoitan tämän reseptin nyt ajoissa, ennen Pääsiäistä, että ehditte varata ajan sen valmistamiseen. Tai paremminkin uunin kapasiteetin. Uunihan pääsiäislampaan tekee. Tässä hieno resepti Sinulle ja uunille yhteistoimeen:

Ainesosat:
2 kg lampaanpaistia
2,5 dl VAHVAA keitettyä kahvia
2 dl kermaa (miel. kuohua)
kasa valkosipulin kynsiä
rouhittua mustapippuria
rosmariinia
merisuolaa
2 tl hunajaa
liraus soijakastiketta
vehnäjauhoja
3-4 dl paistinlientä
voita paistamiseen

Viillä paistiin viiltoja ja tunge niihin kuoritut valkosipulinkynnet. Hiero pintaan suola, pippuri ja rosmariini. Paista paisti kuumalla pannulla nopeasti, niin että lihan syyt sulkeutuvat. Laita uuni valmiiksi 225 asteeseen ja laita sinne syvä paistiastia lihoineen ja anna olla 15-20 minuuttia. Säädä sitten uuni 125 asteeseen. Valele paisti jonkin ajan kuluttua kermakahvilla.

Paistin pitää olla uunissa 2-3 tuntia. Jos haluat paistin sisältä rosena, ota liha pois uunista, kun paistomittari näyttää 60-65 astetta.

Jos haluat paistin welldone, kypsänä, mittari näyttää 70-75 astetta. Laita paisti kunnolla foliopakettiin vetäytymään.

Hienon kastikkeen saat paistinliemestä. Kuumenna se ja lisää soijakastikeliraus ja hunajahumaus. Vehnäjauholla suurustus sopivan paksuiseksi vinhasti sekoittaen.

Lisukkeena keitetyt kuoriperunat ja tai uunijuureksia.

Hyvää Pääsiäistä!

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Kommentit