|
Yrityksemme omistaa Turku Touringin kanssa yhteistyössä ravihevosen,
joka on nimeltään KISS MY TURKU. Hauskaa touhua nämä ravijutut. Ja ravimiesten jutut ennen kaikkea.
Meidän yhteyshenkilöllämme on iso vuokratalli, jossa hän pitää kymmeniä muiden
omistamia ravureita. Mukana on myös eräs heimoveli, joka ensimmäisen laskun
saatuaan hermostui sen suuruutta. Kun laskussa oli erittely kuukauden aikana
käytetyistä rehuista lisättynä ALVILLA (+alv), mies soitti hädissään tallille
ja ilmoitti, että hänen pollelleen ei tarvitse syöttää sitä alvia, kun se on
niin kallista.
|
|
|
|
Anna köyhälle srilankalaislapselle mahdollisuus ylittää
kouluunmenon kynnys. Osta hänelle koulukengät. Heillä se on näin pienestä
kiinni. Klikkaa www.positiivarit.fi/lotushill
ja sieltä "Tule tukijäseneksi"
Yhden lapsen koulukengät 6 €. Kolmellakymmenellä eurolla viidelle lapselle.
Se on ystävyyttä parhaimmillaan.
|
|
|
 |
|
|
|
Oletteko kuulleet tarinan caesar-salaatin keksimisestä? Ei
se mitään. Kerron sen uudelleen: USA:n Meksikon suurlähetystössä vietettiin
joskus 60-luvulla Ystävänpäivää. Ruokaa oli paljon enemmän kuin vieraat söivät.
Vastuuntuntoinen kokki ei raskinut jättää jäljelle jääneitä kanan-, kalan- ym
paloja roskiin, vaan otti säilöön jääkaappiin. Hän teki niistä seuraavina
päivinä ruokaa. Mutta uudelleen lämmitettynä kalat ja kanat kuivuvat ja kylmänä
niiden maku pelkästään sellaisena oli vaatimatonta.
Niinpä tämä kokki
pilkkoi mukaan tuoreita vihanneksia.
Tomaattia, salaattia, kurkkua jne.
Lopuksi hän rikkoi pinnalle jäljelle jäänyttä parmesan juustoa pieniksi
muruiksi. Ja jotta maku tuimentuisi, hän teki kastikkeen, jonka ainesosana
merkittävimpänä oli anjovis palat.
Lähetystön väki oli haltioissaan uudesta ruoasta. Se
saikin heti nimensä keksijäkokin mukaan. Kokin nimi oli Caesar
Resepti levisi sitten aikanaan Eurooppaan. Mutta jostain
syystä ei Italiaan. Italialaiset kokit soittivat Pariisiin kollegoilleen ja
ihmettelivät siellä maineeseen nousseen uuden ruoan salaisuutta. Caesar
salaatti? Kyllä he sen ukon tietää, mutta miten se siihen ruokaan
liittyy?
No - me nyt tiedämme. Ei ole Caesar salaatti italialainen.
Ei ole hampurilainen saksalainen, ei ole ranskalaiset perunat ranskalaisia eikä porilainen alun perin porilainen.
Annan tässä samalla pari pikku vinkkiä omatekoiseen
caesarsalaattiin.
Vaalean leivän krutonkien sijaan leikkaa oikeaa
saaristoleipää pieniksi palasiksi. Voitele kevyesti ruokaöljyllä ja laita
uuniin, kunnes on rapeita. Oman kastikkeen voit tehdä helposti kermaviilistä
sekoittamalla joukkoon pieneksi leikattuja anjoviksen palasia. Lurauta lientä
joukkoon ja sekoitus. Hyvää ystävänpäivää!
|
|
|
Elämän makuisin terveisin
Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
Kommentit
Lähetä kommentti