Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto


LIIAN HYVÄ SATO
 

Isäni Yrjö syntyi ja asui nuoruutensa Uudenkaupungin lähellä Kalannin Kylähiiden kylässä. Niiltä ajoilta hän kertoi kauan sitten minulle tositarinan, joka jostain kummasta syystä on jäänyt mieleeni ja putkahtanut aika ajoin esiin. Johtuneeko se suomalaisesta asennekulttuurista, uskoisin. Naapurin maanviljelijä-isännällä oli tapana aina syksyisin valitella, kuinka huono sato taas tuli. ”Viime vuonna tuli sentään jotain, mutta tänä vuonna ei paljoa mitään”.

Kunnes sitten eräänä vuonna kaikki meni putkeen. Keväällä kylvön jälkeen tuli pari sopivaa sadepäivää ja kesä meni viimeisen päälle. Vilja kasvoi ja kasvoi. Syksykin oli lämmin. Vilja tuleentui juuri sopivasti eivätkä liialliset sateet estäneet viljan korjuuta.

Kun sato oli tallessa ja naapurin isäntä kärräsi niitä viljavarastoon, ei isäni malttanut olla toteamatta naapurilleen:
”No nyt oli hyvä viljavuosi. Sait todella hyvän sadon.” Siihen isäntä vastasi ominaiseen tapaansa. ”Tuli tuli hyvä sato, mutta kyllä vei pellosta voimatkin”.




Liian hyvä sato 22.1.16


 
Savukalasalaatti signeeraus
 
 
SAVUKALASALAATTI
 
5 keitettyä perunaa
4 keitettyä kananmunaa

savukalaa 300-600 g
1 kerä salaattia
kahvikupillinen etikkapunajuurta pilkottuna
sama juttu etikkasuolakurkkua
pieni sipuli pilkottuna

Paloittele savukalat ja viipaloi perunat, kananmunat, punajuuri, suolakurkut ja pilko sipuli. Revi salaatti, joka laitetaan pohjalle. Muut päälle. Lopuksi kastike.

Kastike:
Oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 
 

s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi