perjantai 11. marraskuuta 2016





SAVU ON HIENO AINE



Sain mielenkiintoisen kirjeen naantalilaiselta ympäristöprofessorilta, ystävältäni. Jälleen korostuu meidän länsimaalaisen elämiskulttuurin taitajien suuri tietoviisaus. Elämämme talvisin Sri Lankassa on tämänlaisia havaintoja täynnä.

”Terve!

Enpä malta olla kertomatta vahvistusta savun merkitykselle:
Joskus 15 vuotta sitten olin saunomassa ulkoministeriön saunassa Katajanokalla. Eräs kehitysyhteistyön pomoista kertoi jutun Tansaniasta. Suomalaiset asiantuntijat näkivät, miten naiset valmistivat ateriat savimajassa avotulella. Tupa täynnä savua, seinät mustat ja kova polttopuun kulutus, pitkät puunkeruumatkat. Siispä teknologia avuksi. Suomesta toimitettiin suuri erä pyöreitä peltikamiinoita, puuta säästäviä ja kustannustehokkaita. Kaikki hyvin, vaiko?

Seuraavana vuonna nähtiin, että naiset valmistivat ateriat savimajassa avotulella. Tupa täynnä savua, seinät mustat ja kova polttopuun kulutus, pitkät puunkeruumatkat.


Mikä oli muuttunut: - Miehet istuivat niiden kamiinoiden päällä tarinoimassa akasioiden varjossa. Perusongelma oli jäänyt asiantuntijoillamme huomaamatta: savu piti savimajoissa tsetsekärpäset loitolla, ilman savua unitauti olisi uhkaamassa.
Käytännön perinne-ekologiaa siis kunnioittakaamme!
Terveissi
Erkki Leppäkoski”



Savu on hieno aine 11.11.16


Ylistys yksinkertaisuudelle 11.11.16
YLISTYS YKSINKERTAISUUDELLE – Voita ja perunaa

Sodan jälkeen 40-luvulla, me kaupunkilaisnassikat Uudessakaupungissa saimme syödäksemme etuoikeutettuna siihen aikaan hyvin monipuolista ruokaa. Olihan isä töissä Osuuskaupassa. Alle 10 km päästä Kalannin Kylähiidestä saatiin isäni kotoa, maatalosta, etuoikeutettua ruokaa. Äitini kertoi että kävin jo 4 vuotiaana linjurin kyydissä hakemassa joka toinen päivä vastalypsettyä maitoa. Kun vähän väliä pääsimme Saara-äitini kotisaareen Lyökkiin 18 km put-put paatilla, olimme aivan toisenlaisten herkkujen huomassa. Lyökin Mammalla oli taloudellisuutta, vastuuntuntoa, realistisuutta ja ennen kaikkea mielikuvitusta säveltäessään ruokaa vähistä raaka-ainevalikoimistaan. Mammalta opin saaneena rakastan vieläkin Pappan mehiläisten tuottamaa hunajaa ja hänen poimimiaan tyrnimarjoja sekä kalastamaansa meren hopeista viljaa. Mamman ”trekolin” (puutarhan ja ryytimaan) tuotteita ja kaiken sateenvarjona yksinkertaisuutta. Kaupunkilaisnassikat olivat saaneet 40-luvun lopulla jo imeskellä nekkuja (siirappipuikkoa) ja vanhanpiian kirkkokaramelleja. Lyökissä herkut olivat toisenlaisia. Mieleeni muistu yksi ylitse muiden, yksinkertainen herkku:

Ainesosat:

Perunaa

Maitoa
Voita
Suolaa

Mamma keitti perunat kuorineen ja kuori ne sitten välittömästi kuumana. Laittoi perunat lautasillemme, ripotteli suolaa ja kaatoi tilkan vastalypsettyä maitoa. Lopuksi nokare voita. Maito lämpeni kuuman perunan päällä ja voi suli kauniiksi kullan värisiksi helmiksi. Herkku oli valmis nautittavaksi. Lusikalla syötäväksi. Ruisleivän kanssa. Ai että oli hyvää. Yksinkertaisen hyvää. 
Resepti tulostettavassa muodossa.


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti