TASAVALLAN PRESIDENTTI
Positiivinen
tarina tämäkin:
Suomen
Presidentiksi valittiin entinen höyrylaiva Ukkopekan tarjoilija. Totta se on.
Tarina
juontaa juurensa noin 10 vuotta taakse päin, kun järjestimme
hyväntekeväisyystapahtumia höyrylaivallamme. Kutsuimme kesän mittaan
iltaristeilyille
julkisuuden henkilöitä avittamaan rahankeräystä Tyksin
infektiolapsipotilaiden hyväksi. Kaksi kertaa viikossa laivaravintolassa
palveli kaksi julkkista. Muiden muassa kansanedustajia. Eräänä iltana
työvuorossa olivat Ville
Itälä ja Sauli Niinistö. He palvelivat mallikkaasti ottaen huomioon
ammatin
pätevyys- ja kokemusvaatimuksen. Heidän työpalkkionsa lahjoitettiin
vähentämättömänä Tyksin
lapsille.
Sattumalta samalla risteilyllä oli myös Markku
Veijalainen tekemässä
dokumenttia allekirjoittaneesta nimellä ”Sri Lankan kummisetä”. Ohjelman
alkuosassa todiste myös Niinistön hyvin suoritetusta tarjoilijan
tehtävästään. Puolen tunnin pituinen dokumentti on nähtävillä Yle
Areenassa.
On todettava että tarjoilija Niinistö suoriutui mallikkaasti
tehtävästään. On myös todettava, että hän on myös myöhemmin menestynyt
työmarkkinoilla erinomaisesti. Jos minulta kysytään entisenä työnantajana hänen
soveltuvuuttaan erilaisiin työtehtäviin, voin rehellisesti todeta, että
ymmärrykseni mukaan hän pystyy hoitamaan loistavasti tarjoilijan työtä ja on
Niinistössä ainesta vaativimpiinkin työtehtäviin.
Koko höyrylaiva Ukkopekan väki toivottaa menestystä nykyisen
työtehtävän hoidossa. Mutta jos jotain poikkeuksellista sattuu, yrityksemme on
aina valmis
ottamaan hänet jälleen työtehtäviin laivaravintolaamme.
PALJON ONNEA HERRA TASAVALLAN PRESIDENTTI. Olemme ylpeitä
henkilökuntamme menestyksestä.
Terveisin
Höyrylaiva Ukkopekan väki

Älä peljästy otsikkoa. Se sisältää ruokayllätyksen.
Positiivisen sellaisen. Sopii myös muikuille ja pikku ahvenille. Miksei myös
muulle kalalle. Ja miksei myös savukalalle.
Mutta kokeilehan ensin silakalla.
Ohje:
¼ kg puhtaita silakkafileitä
merisuolaa
3 rkl ruisjauhoja
2 kananmunaa
1-2 dl maitoa tai kermaa
2 rkl voita
ruohosipuli tai persiljasilppua
Suolaa silakat runsaalla merisuolalla ½ tuntia. Pyyhi suola pois ja lado puolet
kaloista laakeaan voilla voideltuun uunivuokaan pohjalle. Ripottele
ruisjauhokerros. Lado toinen kerros kalaa päälle. Kaada sitten päälle vatkattu
munamaito. Lisää vielä muutama voinokare. Laita uuniin 180 asteeseen noin 30
minuutiksi. Koristele hieman ennen valmistumista ruohosipulilla tai
persiljasilpulla.
Mielenkiintoisen maun saat jättämällä silakoiden suolauksen pois. Lado sen
sijaan anjovisfileitä silakoiden joukkoon. 3-4 silakkafileetä kohden 1
anjovisfile.
Elämän makuisin terveisin
Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
hollywood smile
VastaaPoistalifting ventre tunisie
VastaaPoistatraiter les problemes d'alignement dentaire
rhinoplastie en tunisie
prix abdominoplastie tunisie
VastaaPoista