KESÄLAVAN TANSSIT |
Elettiin 70-luvun
alkua. Pienen pitäjän pienen kylän kyläyhdistys järjesti kerran kesässä,
juhannuksena, vanhanajan kesälavatanssit juhannuskoivuineen ja –kokkoineen.
Kaikki oli kuin ennen: tytöt kauniita ja pojat komeita. Ainoa ero
tavanomaiseen juhlaan tällä kertaa oli paikalle saapunut ”kaukopartio” eli
poliisit sinisellä Saabilla. Virkavalta katsasti paikan ja kiinnitti huomionsa
keskellä pihaa tönöttävään SAHTITONKKAAN. ”Kenen tämä on?” Vastaus tuli yhtenä
äänenä kuorossa: ”Meiän!” Poliisillekin tarjottiin. Eivät edes maistaneet. Alkoi tiukka sanailu: ”Ei tällaista menoa saa olla. Tonkka täytyy poistaa ja heti.” Yhteisöomistajien kuoro siihen jälleen yhteen ääneen: ”Poistetaan heti, kun se on tyhjä tai tanssit päättyneet.” Ei kelvannut poliiseille, eikä sopua syntynyt. Virkavalta muutaman paikallisen kanssa poliisiautoon ja siellä yhteys keskukseen. Vallesmanni sattui olemaan paikan päällä ja antoi tiukan ohjeistuksen: ”Antakaa tonkan olla! Selvitellään myöhemmin sitten, ettei mene kylän juhannus pilalle.” Selvillä ohjeilla sopu syntyi ja tonkka pysyi pihalla. Myöhempinä juhannuksina perinnettä jatkettiin, mutta tarjoilu tapahtui kahvion keittiöstä käsin. Sillai hissukseen vaan. Kuulin, että silloiset kylän 20–30-vuotiaat nuoret järjestivät viime kesänä juhannusmuistelot kesälavallaan. Keski-ikä lähenteli 70 vuotta, mutta tunnelma ja nostalgia olivat paikallaan. Sama ruostunut sahtitonkka 50 vuoden takaa seisoa tönötti ruohottuneella pihalla. Sen tyhjentyminen kestikin sitten pitkälle yli kesäisen viikonlopun. Niin maailma muuttuu… |
|
|
Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi
Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.
Kommentit
Lähetä kommentti