perjantai 7. syyskuuta 2012


PURJEHDUS NOKKA PYSTYSSÄ

 
Viime viikolla kirjoitin ystävästäni, Aarnion Jampusta. Tajusin jälleen, että olen rikas. Velkoja on sopivassa suhteessa omaisuuteen, eli sieltä ei sitä rikkautta löydy. Sen suurimman rikkauteni lähteenä ovat… ne ystävät. Jampu teki elämäntyönsä lasiliikkeessä, tarkemmin Kauneen lasiliikkeessä, Turussa. Hän oli taitava lasinhioja ja taiteellinenkin, ihan oikeasti. Sivutöinään hän välitti kavereiden asuntoja. Eräänä iltana Jampu soitti innoissaan Pakille ja minulle ja kertoi että hänellä on juhlapäivä. Hän on saanut uuden arvostuksen. Lupasi kertoa tarkemmin, kun tapaisimme tulossa olevissa SM- purjehduskisoissa.

Mieleni on merellä, sydämeni saaristossa. Olinkin takavuosina (lue: vuosikymmeninä) innokas purjehtija. Meillä oli aito, iäkäs pursi, eli HAI- luokan nostalginen purjevene. Naantali on ollut vuosikymmenet HAI -valtainen kaupunki. Voi, että meillä oli mukavaa, kun Luoja meitä kuljetti.

Minun veneeni vakiomiehistöön kuuluivat Tulosen Paki, paino 125 kg, Jamppu, paino hiukan yli 125 kg ja minä, taarapaino aika lailla yli 125 kg. Yhteensä reippaasti yli 375 kiloa - yli varttitonnari luokan.

Naantalin Purjehdusseura, jonka varakommodorina silloin toimin, sai järjestettäväkseen Hai -veneiden SM -kisat. Meidän HAIVELI L-180 oli tietenkin mukana. Kisapäivänä laskeutui todellinen bläkä keli, eli ei tuulta nimeksikään. Sen vuoksi kilpailijat tulivat maaliin Airiston lenkin jälkeen ryppäässä. Mutta yksi oli joukosta poissa: HAIVELI ja sen painokas lasti: Tulonen, Aarnio ja Kangas.

Kun muut kulkivat vesilinja vaaterissa (painopiste ihanteellinen), meidän veneemme kulki keula monen kymmenen asteen kulmassa. Ylöspäin. Paarlastia, eli kölipainoa oli vaikka muille jakaa. Kisan järjestäjät olivat meille tosi kiukkuisia, koska koko SM- organisaation piti pysyä paikalla viimeisen veneen saapumiseen asti. Me ylitimmekin aikanaan maalilinjan noin 1,5 tuntia muiden jälkeen. Kun ei kulkenut, niin ei kulkenut - ei edes nokka pystyssä.

Saimme sentään pikkutykillä ammutun kunnialaukauksen. Sellainen ammutaan aina voittajalle – ja viimeiseksi tulleelle. Jälkimmäinen jysäys oli merkki kisan päättymisestä. Maaliin selvittyämme Jampu kutsui paukulle. Hän halusi tarjota miehistölle: ei kisamenestyksen, vaan juuri saamansa arvonimen vuoksi.

”Mikä kunnia Sinua nyt on kohdannut?”, utelimme.
”Nyt voin liittää nimeni perään LKV -kirjainyhdistelmän.”
”Tiedätkö Jampu, mitä se tarkoittaa?”, kyselin.
”Juu, tiedän totta kai. Se tarkoittaa, että LAITON KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄ”. Sitten me ystävät naurettiin niin. Ja Jampu tarjosi.




Seuraa meitä Facebookissa

JAMPUN PURJEHDUSEVÄÄT

 

Purjehduskaverini oli myös erinomainen kokki. Hyvin persoonallinen. Paljastan nyt hänen favoritensa, jolla hän ansaitsi jakamattoman ihailun. Jampu oli – juuri senkin vuoksi - hyvin suosittu ja haluttu jäsen kisailijoiden miehistöihin.

Ennen Jampun nousua veneeseen, nostettiin sinne varovaisesti noin kahden litran termoskannu. Voimakkaassa lihaliemessä kuumennettuja, lihaisia nakkimakkaroita niin paljon kuin kannuun mahtuu. Voivat vähän halkeillakin. Sen jälkeen lisätään keitinlientä niin paljon, että termoskannu on piripinnassa. Suljetaan kannu.

Tarjoilu riittää sopivasti Hai- veneluokan yhteen lähtöön kolmelle miehenkokoiselle purjehtijalle - jopa varttitonnarin painoluokkaan yltäville, vaikka vesilinja ei olisikaan ihan vaaterissa.

Reeptii tulostettavassa muodossa.
 


Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

4 kommenttia: