Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Bara bada bastu - ja sitten saunaan - Savukalamousse snapsilasissa

BARA BADA BASTU- JA SITTEN SAUNAAN

Olihan Ruotsin euroviisukarsinta meikäläiselle aikamoista tunteiden ilotulitusta ja triplanautinto:

1. Olen ollut 58 vuoden ajan SEINÄHULLU, orkesterini perustamisen jälkeen 1.5.1966. Iloittelu loppui elokuussa 2023. Se oli yhden elämätyöni päätös.
KAJ`n hieno huumorimusiikin jatkuminen jatkaa orkesterini työtä totisten suomalaisten viihdyttämisessä. ”Meitä huvittaa huvittaa” oli yksi sloganeistamme.
Aloitimme hulluttelun keväällä 1966, jolloin teimme sopimuksen Markku Mape Veijalaisen kanssa. Ostin siihen asti tuntemattoman Antti Hammarbergin kesän solistiksemme. Siitä alkoi pitkä menestystarina. Molemmille. Ja nyt Mape teki orkesterimme päätöskonsertista upean elokuvan, jonka ensiesitys oli vajaa vuosi sitten.

2. Voittokappaleen teema on suoraan toisesta elämäntyöstäni. Samalla teemalla toimittiin. Orkesterini lienee ensimmäinen maassamme,jolla oli vartavasten orketerin monitoimikäyttöön rakennettu linja-auto. Sänkyineen päivineen. Ja tietenkin peräosassa puulämmitteinen SAUNA. Bara bada bastu. Oikeata saunahulluutta.
Salaisuutena voin kertoa, että olen ollut yhteydessä orkesteriin ja tarjonnut esimerkiksi heidän taustavideonsa paikaksi 124 paikkaista maasavusaunaamme. Olenhan ollut SAUNAHULLU jo yli 30 vuotta Herrankukkaron vanhana isäntänä. Meillä on yhteensä 15 saunaa. Paikka on ollut yksinomaan ryhmille kokous- ja virkistyspaikkana. Suomen Saunaseura mm valitsi saunamme Suomen parhaaksi. Nyt olemme avanneet paikan myös yksityisille etukäteen sovittuina aikoina.

3. Kaiken tapahtuneen jälkeen ymmärtänette, että minä olen ihan oikeasti ”ONNELLINEN MIES”
Kun katselin Kaj`n esitystä totesin, että ensimmäisen bändipaitamme teksti oli aikaansa edellä: ”Hulluna on hyvä olla”. Itse asiassa heidän liikehdintäänsä seuraten tunnistin sieltä myös seinähullujen aikanaan esittämiä ”koreografisia liikkeitä”.

Tässä onnen huumassa haluan tarjota myös silmillenne naiskauneutta. Aron Heikin ajankohtainen piirros puhuu puolestaan. Siinä ollaan samassa saunassa ruattalaisten kanssa. Hyvien siskojen ja veljien kera. Amerikkalaisia emme ole. Venäläisiksi emme halua. Olkaamme siis kanssa veljiä ruotsalaisten kanssa.

 POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

AJANKOHTAISTA
Neljävuotias kummipoikani kertoi olleensa tarhan kanssa seurakuntakodissa. Kysyttyäni mitä siellä tehtiin, vastasi Miska: ”No käytiin vaan vähän kuuntelemassa sen Jeesus-lapsen pääsiäisriennoista!”
-Sanna  

SAVUKALAMOUSSE SNAPSILASISSA

Hieman fiininpääkin einettä. Kun fiiniä materiaalia on. Vaikka saunaehtoolla ennen kuperkeikkasnapsia.

- lämminsavulohta tai kylmäsavulohta
- kermaa
- valkopippuria
- suolaa ( tarvittaessa)
- saaristolaisleipää

Jauha savukala sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää kermaa siten, että mousse on kuohkeaa ja tasaista. Mausta valkopippurilla ja suolalla.
Pritsaa mousse annoslaseihin ja koristele mousse saaristolaisleivän murusilla.

LUKIJATARINOITA

Tässä sukulaismiehen kommentti viime tarinastani:

Tervehdys Ugista. Tämä heiluvan miehen tarina on minulle kerrottu niin että kyseessä olisi ollut meidän sukumme vekaran Onni. Onni oli horjahdellen kulkenut Kalarannassa naisväkeä odotellen ja poliisi huomasi hänet ja rupesi tivaamaan että miksi mies noin heiluu, Onni oli vastannut, että "Tot maar mää heelu ku mää eläv ihmine ole."

Toinen tarina kertoi siitä kun Onni kulki kalarannassa edestakaisin, poliisi tivasi että miksi mies tuolla tavalla edestakaisin kulkee? Johon Onni vastasi, että "Tot maar mää erestasi kulje ku muute mää jouru tullit ulos."

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi