Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Klimppisoppa

KLIMPPISOPPA

Elettiin aikaa ennen maailmansotaa. Lyökissä eli merikapteeni ja luotsi Emil ja Olivia Varjosen monilapsinen perhe. Kun Pappa oli merillä, Mamma hoiti kuutta lasta. Tiukkaakin oli. Niinpä ruokana oli mm. klimppisoppaa, vehnäjauhopullia keitossa korvaamaan lihaa. Hyvin yleistä silloin. Myös sotien jälkeen Saara-äitini keitti perheelleen tätä sinänsä hyvänmakuista ruokaa. Muistan itse oikein pitäneeni siitä. Äskettäin julkaisin pikkukalakeiton reseptin, joka on hieman samankaltainen. Koetan kaivaa muistilokeroistani oikein aidon klimppisopan reseptin.

Mutta tarina klimppisopasta:
Isovanhempani antoivat lapsilleen hyvin persoonallisia nimiä- saaristoon soveltuvia. Vanhin poika oli nimeltään Kaiku. Nuorin oli Maininki. Maininki ei voinut sietää klimppisoppaa, jota Kaiku ja muut lapset mieluusti söivät. Niinpä klimppisoppapäivinä Maininki jäi ilman ruokaa. Siihen aikaa ei välipaloja kaapista löytynyt.

Klimppisoppaa tehtiin aina usean päivän tarpeisiin ja lämmitettiin yhä uudelleen. Makuhan vain paranee lämmitettäessä. Mammaa alkoi huolestuttaa outo ilmiö. Kun hän laittoi jäljelle jääneen sopan keittiökaappiin yöksi, aamulla siitä oli osa häipynyt. Pappa laitettiin vahtimaan keittiökaappia, koska hän nukkui sivusta vedettävällä laatikkovuoteella keittiön ikkunan alla.

Selvisihän mysteeri. Maininki-poikahan se siellä kaapissa kolisteli yöaikaan nauttien klimppisoppaa.

Opin tuntemaan Mainingin vasta kun hän oli aikuinen. Mukava ja hieno mies. Mutta oli myös mies, joka ei päätöksistään hevillä luopunut. Ainakaan näkyvästi.

POSITIIVAREIDEN TENAVATARINOITA

POHJANMAALLE VIITTAAVAA
Puhuimme tyttäreni kanssa miksi naiset käyttävät joskus terveyssiteitä. Tyttö tiesi, että silloin kun on naistenpäivät. Minä tarkistin, että mitkäs ne ovat oikealta nimeltään, kun tulevat joka kuukausi. Kirkkain silmin annettu vastaus kuului: ”Kaustiset!” Sana jääköön elämään arkeemme joka hetki :)
-Äiti

KLIMPPISOPPA

On harmillista, kun nykyaikana unohdetaan usein hienoja ruokakokemuksia vanhempiemme ja isovanhempiemme ajoilta.

Nyt on veget sun muut kovaa muotia. Mutta mitä sanotte tästä ruoasta.
On niin puna- yms lihaton kuin olla ja voi. Esimerkiksi Pohjanmaalla klimppisoppa tehtiin lihaisia luita keittämällä liemeksi. Tässä on nyt yksi saaristolaisista versioista.Vanha ja hyvä resepti ja vielä parempi ruoka:

8 annosta

Keitto:
Perunaa, porkkanaa, lanttua, palsternakkaa, selleriä yhteensä noin 1 kg.
Lisäksi iso sipuli, merisuolaa ja 3-4 kasviliemikuutiota (ovat hieman modernia säväytystä) sekä vettä 1½ litraa.

Klimpit:
3 dl jauhoja- kaura- ruis- ja/tai vehnäjauhoja
3 kpl kananmunia
3 dl maitoa
vajaa tl hienoa merisuolaa
1 tl kuivattua rosmariinia
pikku kourallinen rusinaa (jos on saatavilla)

Teko:
Kuori juurekset ja sipuli sekä paloittele ne.
Kattilaan vesi, liemikuutiot ja rosmariini.
Kiehuta 20 min.
Sekoita jauhot, maito, kananmuna ja suola paksuksi taikinaksi. Lisää mahdolliset rusinat.
Anna taikinan nousta vedottomassa tilassa sen aikaa, että se alkaa nousta.
Nosta ruokalusikalla taikinaa liemen sisälle, niin että se irtoaa lusikasta.
Anna kiehua taikinapallot n .10 minuuttia.
Valmista lihatonta perinnekeittoa.

Kommentit

Herrankukkaro

Herrankukkaro – elämyksellinen tapahtumakohde Turun saaristossa

Hyvä yritystapahtuma alkaa paikasta, joka tukee tilaisuuden tavoitetta. Kun ympäristö irrottaa arjesta, ihmiset pysähtyvät, keskustelevat ja kohtaavat toisensa eri tavalla. Siksi tapahtumapaikan valinta on usein ratkaisevan tärkeää.

Herrankukkaro sijaitsee Turun saaristossa, Naantalin Rymättylässä. Olemme elämyksellinen kokous-, virkistys- ja juhlakohde yrityksille, työyhteisöille ja ryhmille. Meille tullaan, kun halutaan järjestää tilaisuus, jossa yhdistyvät saariston rauha, hyvä ruoka, savusaunat, yhdessäolo ja lämminhenkinen palvelu.

Herrankukkaron vahvuus on siinä, että tapahtuma voidaan rakentaa kokonaisuudeksi saman katon ja saman pihapiirin sisällä. Kokouspäivä voi alkaa rauhallisella työskentelyllä, jatkua saaristolaisruoan äärellä ja päättyä yhteiseen saunahetkeen tai illalliseen. Kun ruokailu, ohjelma, sauna ja majoitus löytyvät samasta kohteesta, järjestäminen on selkeää ja osallistujien on helppo keskittyä olennaiseen.

Moni yritys etsii kokouspaikkaa Turun lähellä, mutta kaipaa samalla ympäristöä, joka tuntuu erilaiselta kuin tavallinen neuvottelutila. Herrankukkarossa kokous, virkistyspäivä, asiakastilaisuus tai johtoryhmän retriitti saa ympärilleen saariston luonnon, merellisen tunnelman ja vanhan kalastajatilan omaleimaisen miljöön.

Työyhteisöille Herrankukkaro tarjoaa tilaa yhteiselle ajalle. Virkistyspäivissä ja tyhy-päivissä tärkeintä ei aina ole ohjelman määrä, vaan se, että ihmiset pääsevät hetkeksi pois kiireestä ja voivat olla yhdessä rennommin. Hyvä ruoka, savusauna ja saaristoympäristö luovat puitteet, joissa yhteishenki vahvistuu luontevasti.

Vaikka pääpainomme on yritys- ja ryhmätilaisuuksissa, palvelemme myös yksittäisiä asiakkaita yleisötapahtumissa ja kesän majoituspalveluiden muodossa.

Herrankukkaro sopii yritykselle tai ryhmälle, joka etsii kokouspaikkaa Turun saaristossa, virkistyspäivän kohdetta Naantalin lähellä, yrityksen saunailtaa Varsinais-Suomessa tai tapahtumapaikkaa, jossa kokous, ruoka, sauna, ohjelma ja majoitus muodostavat yhtenäisen elämyksen.

Jos suunnittelet yritystapahtumaa Turun saaristossa, Herrankukkaro Naantalin Rymättylässä tarjoaa rauhallisen, omaleimaisen ja käytännöllisen ympäristön yhdessäololle.

www.herrankukkaro.fi