TALVEN PAKKASTEN TUOMAA

Elettiin aikaa, jolloin olin aloittanut ´oravakauteni´ yksityisyrittäjänä. Yrityksiä oli monta ja niiden kanssa touhuaminen vei kaiken aikani. Olin siis sillä lailla huono isä. Soittamisenkin olin jo jättänyt ´kummisetänä´ olemiseen. Kiirettä piti. Eräänä talvisena lauantaipäivänä lähdin poikkeuksellisesti pienen tyttäreni kanssa Naantalin vanhankaupungin rantaan kävelylle. Harvinaista.

Oli kova talvi. Naantalin lahdella istui runsaasti pilkkijöitä jäällä. Vanhempi mies nousi jäältä Rantakadulle ja käveli meitä vastaan. Koivistolaiskarvalakki vaan heilui päässä. Nähdessään minut hän tunnisti.
- Kangas vai?
- Juu kyllä.
- Soittajapoikia vai?
- Juu, kyyl kyyllä.
- Mitäs sitä sit talvisisi. Ollaa vaa vai?
En ryhtynyt selvittämään toimen- ja työnkuvani muutosta, vaan totesin yksinkertaisesti: ” Ollaan vaa! ”

Jäällä istui myös pilkillä korviaan käsillään viimalta suojaava mies. Siinä vaihtkädessä korva ja pilkkivapaa tiheään. Ihmettelin, että miksei hän laske komean kekkoslaisen supikarhun karvalakin korvaläppiä korviensa suojaksi. ”En uskalla, ” vastasi mies.” Viime sunnuntaina minulla korvasuojukset alhaalla ja naapuriavannolta oli kaksi kertaa kutsuttu ryypylle, enkä ollut kuullut kutsua.”

Nihtilän Risto kertoi tarinan Lapista: Vuosikymmeniä sitten oli Lapissa kovia pakkasia. Pienet sääasemat ilmoittelivat pakkaslukemiaan Rovaniemen keskussääasemalle. Ne olivat yleensä 30–40 astetta. Yksi asema kuitenkin ilmoitti lukemaksi miinus 11 astetta. Sitä sitten ihmeteltiin. Soitettiin säähavainnoitsijalle, joka kuullessaan muiden asemien pakkaslukemat totesi, että ne ovat varmaan mitanneet lämpötilan ulkoa ja hän sisällä huoneessaan.

Talvella 1968 olimme orkesterini kanssa kiertueella Lapissa. Pakkasta yli 40 astetta. Bussissamme toimi vain yksi vaihde. Eteenpäin. Kolmonen. Sillä juuri pärjättiin, kun jätettiin auto aina mäen päälle. Eräänä iltana keikka oli Kittilän kansantalolla. Omariskikeikka. Soitto alkoi klo 20.00. Siihen aikaan oli tapana soittaa illan aluksi yhtäjaksoisesti 30 minuutin meksikolaistyylinen Tijuana-potpuri Herb Alpertin tyyliin. Muut soittajat vähän prostestoivat moista haaskausta, kun yleisöä oli tullut paikalle vain yksi pariskunta. Sanoin, että soitamme normaalisti, se on meidän tehtävämme maksaville asiakkaille. Vaikka vain kahdelle. Ja soitimme. Tuli tauko. Pariskunta tuli luoksemme ja kysyi, voisikohan talon pianon jo viedä pois, kun ei näytä tulleen yhtään asiakasta. Kyseiset kaksi henkilöä oli talonmiespariskunta.

KIPERÄ KASTIKE Ennen vanhaan sanottiin, että kastike kruunaa ruoan. Niin se tekee vieläkin. Talvikodissamme, joka on Intian valtamerellä, mausteita on käytetty jo vuosisatoja, jopa tuhansia. Alun perin mausteiden tehtävänä oli vaimentaa pilaantuneen lihan hajua ja makua. Silloin ihmisten vattavärkit olivat pellistä. Toisaalta mausteilla oli myös bakteereja tappava vaikutus. Evoluutiomme on johtanut herkkähipiäisyyteen ja herkkävatsaisuuteen. Vatta rujulla pienimmästäkin muutoksesta. Mausteiden merkitys on jalostunut antamaan eksoottisia makuja. Pienillä marakatintempuilla saamme omista kansallisista ja paikallisista raaka-aineistamme eksoottista ruokaa. Pari kolme vuosisataa sitten mausteet maksoivat grammahintana enemmän kuin kulta. Näinä kestävän kehityksen aikoina on myös huomioitava hiilijalanjäljet sun muut. Kun halutaan eksoottisia makuja, niin lentämällä kuljetetut kampasimpukat yms. verrattuna laivalla rahdattuun mausteeseen ovat kuin toisesta maailmasta. Yhdellä laivalastillisella mausteita piristetään koko Suomen kansaa vuosiksi. Yhdellä rahtilentokoneellisella saadaan vain muutamalle suomalaiselle vatta kipeäksi. Siis hyvällä omallatunnolla maustamaan. Ei elämä saa liian harmaata ja mautonta olla. Kun ei ole nautintoja, ottaa päähän, pää on kipeä ja pitää syödä lääkkeitä. Seuraavassa resepti, jolla pääsette Intian valtameren saaren makutuntemuksiin. Kastike, joka vie jalat alta. 1 kokonainen punainen paprika 1 chilipaprika 400 grammaa tomaattimurskaa Pieni purkki tomaattipyreetä tai 1 dl ketsuppia. Peukalonpään kokoinen inkivääri raastettuna 10 kpl valkosipulin kynsiä. Pilko nämä ja laita tehosekoittimeen. Murskaa kunnolla. Potkua löytyy. Kastike, joka sopii munakkaaseen, lihaan, kalaan, spagettiin, keittoihin, laatikoihin. Ehkä ei kaurapuuroon. Ota lautaselle ja nauti. Sulje silmäsi. Anna mielikuvituksen ja kyynelten virrata. Vatsasikin luule, että olet kaukaisilla, eksoottisilla mailla. Aiemmin vertailin ainesosien yhteen soveltumattomuutta vanhalla sanonnalla, että sopii kuin suklaanappi kaurapuuroon. Eräs lukijani riemastutti minua kertomalla, kuinka heidän äitinsä ihmetteli lasten syövän mummolassa joka aamu kaurapuuroa mukisematta. Kotona ei. Mummi nimittäin laittoi kaurapuuroon muutaman suklaanapin, jotka sai syödä, kun puuro oli syöty ensin. Nykyään näköjään mikään ei ole sopimatonta.                                                                               Resepti tulostettavassa muodossa

ONNELLISEN MIEHEN TARINOITA esikoiskirjani meni kuin kuumille kiville. Otimme pienen lisäpainoksen. Vielä saat, kun tilaat os. www.positiivarit.fi

Lue päiväkirjaani Sri Lankasta

www.positiivarit.fi/lotushill


Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.