perjantai 19. lokakuuta 2012

VALTAKUNNANJOHTAJA PUTKASSA


Naantali on Suomen kesäpääkaupunki. Kotiani vastapäätä, Luonnonmaalla on Kultaranta. Siellä asustelee suvihuilillaan kulloinkin voimassa oleva presidenttimme. Yhteyteni heihin ovat olleet sattuman satoa. Presidentti Svinhufvud ”antoi nimensä” pojalleni ja höyrylaivalleni, Presidentti Mannerheimin ”Parkassi”, eli huvivene ajautui aikanaan minulle ja odottaa saneerausta. Presidentti Paasikivi asui aikanaan omistamassani nykyisen Seurahuoneen piharakennuksessa opiskeluaikoinaan. Presidentti Kekkosen kanssa meistä tuli ”Metsästys ja kalastuskaverit ”. Presidentti Koivistolle veneveistämömme teki Kultaranta- edustusveneen, ja toimimme samanaikaisesti optimistiveneiden SM-kilpailuissa ”suojelutehtävissä”. Purjehdusreittimme kulkivat samaa rataa (hänellä katamaran ja minulla höyrylaiva). Presidentti Ahtisaaren kanssa isännöimme Kiinan Presidentin valtiovierailua s/s Ukkopekalla, ja Presidentti Halosen koko Kultarannan henkilökunta vietti kesäpäivää Herrankukkarossa. Presidentti Niinistö hankki taasen kannuksensa aikanaan Ukkopekalla yhden illan tarjoilijana. Ja hyvin tarjoilikin. Kyseessä oli hyväntekeväisyystempaus.

Mutta muitakin korkea-arvoisia valtion päämiehiä me naantalilaiset olemme saaneet palvella. Kuninkaista kuningattariin. Jopa Tsaari on meillä Naantalissa käväissyt. Yksi merkillisimmistä (ei siis merkittävimmistä) päämiehistä oli Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin. Pesunkestävä suomalainen uusnatsijohtaja, joka asui Naantalissa, aivan lähellä kotiani. Merkillinen mies. Yritin kaikin tavoin vältellä häntä ja onnistuinkin aika hyvin. Ohittaessani hänen asuntonsa autollani, painoin ylimääräisesti kaasua. Pikkukaupungissa ei ollut helppoa ohittaa häntä huomaamattomasti.

Kun Naantalissa kävi vähän väliä maailman johtajia Kultarannassa, Siitoin laittautui matkan varteen porukoineen ja iskulausekyltein. Silloinen poliisimestari Totti Karpela, järjestyksen mies, myöhemmin mm. Kakolan johtaja ja dekkarikirjailija, pidätti Siitoimen siksi ajaksi kun USA:n entinen presidentti Georg Bush vanhempi vieraili Naantalissa. Pidätyksen syynä olivat epäilyt Siitoimen pontikankeitosta. Siitä tiesi koko kaupunki. Mutta Karpela päättikin vain epäillä ja aloittaa pitkälliset kuulustelut.

Kun Naantalin Musiikkijuhlille saapui esiintymään maailmankuulu juutalainen viulistilegenda Isaac Stern, Siitoin kekkuloi natsiformussaan hakaristeineen, rähinävöineen ja pääkallokoppalakkeineen Kirkkopuiston reunalla. Stern järkyttyi. Totta kai. Osallistumiselleen seuraaviin musiikkijuhliin taiteilija asetti ehdoksi, ettei sama enää toistu. Eikä toistunut. Karpela antoi Valtakunnanjohtajalle jopa valinnan mahdollisuuden. Joko alettaisiin taas tutkia pontikankeittoa, tai Siitoin päättäisi vetäytyä itse vapaaehtoisesti huvilalleen Vehmaan Rautilaan. Valtakunnankanslia siirtyikin kahdeksi viikoksi Vehmaalle.

Musiikkijuhlien aikana NOKIAN silloinen pääjohtaja KARI KAIRAMO järjesti ikään kuin hyvityksenä Isaac Sternille ja kutsuvieraille illallisristeilyn Ukkopekalla. Sain olla kapteenina. Silloinen insinööri Kairamo oli höyrylaivastamme niin innostunut, että jätti vieraansa salonkiin keskenään ja vietti koko risteilyn aikansa komentosillalla. Kysäisi välissä, että voisimmeko tulla ensi lokakuussa Helsinkiin? Hänellä kun olisi pari tärkeää ulkomaalainen vierasta. Minä hölmö vastasin "juu mutta siirtomatkat on aika pitkät ja kustannuksia tulee”. ”Kysyinkö minä hintaa?” totesi Kairamo.” Minä ja minun empaattisuuteni. Ei tullut tilausta.







Seuraa meitä Facebookissa





KEVYT AAMUPALA

Ennen vanhaan, kun lähdettiin pellolle töihin, päivän pääruoka nautittiin usein aamusella. Tässä Lyökin Mamman ajalta tuhti resepti polttoaineeksi päivän raskaisiin töihin.

½ kg sikanauta jauhelihaa
3 rkl voita
1 sillifilee tai 2 suolasilakkaa
2 rkl korppujauhoja
2 dl kermaa

Ruskista liha voissa. Hienonna perattu silli tai silakat haarukalla. Lisää korppujauhot ja kerma. Anna kiehahtaa. Ei muuta.
 
Tarjoa keitettyjen perunoiden kera. Ei suolaa eikä mausteita. On hyvää.

Jos jää jäljelle, laita jääkaappiin. Seuraavana aamuna ruisleivän päälle kerros voimaruokaa. Kahvi- tai teekupin kera. Ja sitten taas hommiin

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 
 


 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti