Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Hanuristilegendat - Marjamaito ja mansikkapulla

HANURISTILEGENDAT

Orkesterillani oli hieno kunnia 60-luvun lopulla esiintyä legendaarisen, maailmankuulun hanuritaiteilijan Veikko Ahvenaisen kanssa. Uskomaton persoona. Tekee lähes 200 esiintymistä vuodessa. Hän on myös Suomen eniten levyttänyt artisti. Yli 1000 levytystä.

Meillä oli yhteinen iskelmälaulukilpailun kiertue vuonna 1968. Olimme keikalla Joensuun vieressä olevalla tanssilavalla. Tapahtumat olivat nk. omariskikeikkoja. Viereisellä lavalla esiintyi samana iltana huikeassa nousussa oleva tangon taitaja, Eino Grön (joka täyttää tämän kuun lopussa 80 vuotta - terveisiä vaan ystävälleni Empulle). Huolissani tokaisin ennen keikkaa Ahvenaiselle, että kuinkahan meidän tässä kisassa käy. ”Ei ne röönit, ei ne röönit”, totesi hanuristivirtuoosi. ”Näissä ne on käynyt.”. Veikkokin muuten täyttää tänä vuonna 90 vuotta - onnea myös Veikolle.

Ja niin kävi, että teimme lavallamme kaikkien aikojen yleisöennätyksen.

Meillä oli keikkabussissamme moderni C-kasettisoitin. Kutsuimme Veikon kuuntelemaan nauhaa, jossa tuntematon hanuristi esitti taitojaan. Siihen aikaan toinen arvostettu hanuritaiteilija oli Paavo Tiusanen, Veikon armottu kilpailija. Soitimme nauhaa. ”Kukahan tässä soittaa?”

Veikko kuunteli ja sähläsi oikein kunnolla. ”Tiusanenhan siinä soittaa. Vai ei, se olenkin mie. Nyt meni väärin. Tiusanenha se on.”

 





















Positiivareiden Tenavatarinoita

LISÄYS MAINOKSEEN
Keittiön pöydällä oli Finlaysonin kassi, jossa lukee: "Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää." Tyttäreni totesi: "Se on meidän äiti!"
-Marja  


 


















MARJAMAITO JA MANSIKKAPULLA


MANSIKKAPULLA
Lapsena ja myös myöhemmin nuorukaisena vierailin usein serkkujeni luona Kaarinassa. Armas-sedän ja Taimi-tädin luona. Illalla kun tultiin riennoista kotiin, oli Taimi-täti laittanut meille valmiiksi iltapalaa. Voi että se maistui.

Päivällä leivotun pullapitkon siivujen päälle oli levitetty voita ja sen päälle mansikkahilloa. Se oli siinä. Paitsi että kylmää maitoa kyydittämään. Että osaakin yksinkertainen olla hyvää.

Kaveriksi vielä:

MARJAMAITO
1 l mustikoita tai mansikoita
½ l punaista maitoa
1 dl kermaa
2 rkl hunajaa

Sekoita huoneenlämpöinen maito, kerma ja hunaja keskenään. Kaada seos hetken mietittyään kulhoon marjojen päälle. Anna vetäytyä tunnin pari veran jääkaapissa.

Kommentit

  1. شركة نقل عفش من الرياض الى المدينة المنورة نقل عفش من الرياض الى المدينة المنورة
    شركة نقل عفش من جدة الى المدينة المنورة نقل عفش من جدة الى المدينة المنورة
    شركة نقل عفش من جدة الى مكة نقل عفش من جدة الى مكة
    شركة نقل عفش من جدة الى الطئف نقل عفش من جدة الى الطائف


    VastaaPoista

Lähetä kommentti