Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto


TÖPEKSIVÄ TARJOILIJA LINNAAN


Kun minulta kysyttiin Pressanvaalien alla, ketä äänestän, sanoin, että kahdesta hyvästä on paha valita. Mutta olisihan se hauskaa, jos Ukkopekan entinen tarjoilija tulisi kesäksi mökilleen meidän naapuriimme. Asun nimittäin Kultarantaa vastapäätä. Ukkopekka kaartaa Luonnonmaan ohi suvella neljä kertaa päivässä. Ja olenhan minä Maraakin kuskannut ja Manun kanssa kisaillut purjehduksessa. Haavistoa moni veikkasi entiseksi alaisekseni. Mutta tosi on toisin:

Järjestimme takavuosina hyväntekeväisyyshankkeen Turun Yliopistollisen Keskussairaalan lapsipotilaiden hyväksi. Saimme mukaan runsaasti julkisuuden henkilöitä ja politiikkoja, joiden iltaristeilyn tarjoilijapalkka lahjoitettiin lyhentämättömänä lapsille. Erään iltana palveluskuntaan kuului mm. Ville Itälä ja Sauli Niinistö. Hienosti meni. Niinistö ei kipannut brikkaa juomineen kuin kerran asiakkaan syliin. Vastaanottaja oli silloinen Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Risteilyn jälkeen istuimme ja keskustelimme pitkään vielä Vaakahuoneen Paviljongilla kuunnellen myös elävää jatsia. Sen kokeman perusteella voin uskoa, että saamme hyvän Presidentin. Kanslialle vaan terveisiä, että älkää päästäkö tarjoilubrikkahommiin. Eiköhän sieltä Linnasta löydy muutakin tekemistä!



ETELÄN ROUVAT POHJOISESSA


Muistelin taannoin orkesterini Lapin kiertueita. Mukavia muistoja. Paitsi se, kun lähdimme Muoniosta oikotietä ajamaan Kittilään. Kartta oli kehno ja lähdimme ajamaan bussillamme metsäautotietä. Oli kovaluminen talvi. Pakkasta oli reippaasti. Tietäähän sen mitä siinä tapahtui. Muutaman kilometrin jälkeen jatkaminen oli mahdotonta. Lunta, lunta vaan kaikkialla. Kääntöpaikkaa ei ollut. Niinpä peruutin taatusti yli 2 kilometriä. Niska jäykkänä ja korvat punaisena, kun sivuikkunasta piti kytätä. Sivupeilistä oli se näköosa tipahtanut. Muu orkesteri seurasi jännittyneenä hiiren hiljaa. Kun pääsimme isolle tielle, rumpalimme Nätsi tokaisi: ” Kyl sä hyvi peruutit ! ”

Muoniossa pysähdyimme myös paikalliseen huoltoaseman kahvilaan. Eräässä pöydässä istui kaksi viriiliä etelän rouvaa, jotka pohdiskelivat etelän ja pohjoisen miehen paremmuutta. Päätyivät lopulta siihen, että kyllä se etelän mies vie voiton. Naapuripöydässä paikallinen lappalainen kuunteli rouvien jutustelua ja heidän lähtiessään hymyili estottomasti. Naiset vastasivat hymyyn ja kysyivät, että mistähän päin tämä herra onkaan? Salamannopea vastaus: ” MIE OON VANTHAALTA ”



HAPANKAALIKEITTO

Näin sydäntalven kylmällä ilmalla keitto on poikaa. Halpaa ja hyvää. Ja eritoten helppoa. Taas näitä yksinkertaisuuksia. Sellaisia, millainen on reseptien kirjoittajakin.

800 gr hapankaalia
0.5 – 1 kg sianlapaa
200 gr savukylkeä (tai savupotkaa)
2 isoa porkkanaa
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
10 maustepippuria
mustapippuria
vettä
kauraryynejä tai tattariryynejä (kourallinen tai kaksi sakeuttamiseen).

- Laita 2 litraa vettä 5 litran kattilaan kiehumaan ja lisää hapankaali.
- Ruskista erikseen paistinpannulla savukylki ja kattilaan.
- Kuullota sipuli ja porkkanat savukyljen pannuun jääneessä rasvassa – kattilaan.
- Ruskista sianlihapalat, suolaa ja mustapippuria rouhittuna – kattilaan
- Maustepippurit kattilaan kokonaisena

Sekoita kattilassa ainekset sekaisin. Lisää vettä. Keitto saa olla normaalia keittoa sakeampaa. Saa kiehua kannen alla miedolla lämmöllä n. 3 tuntia. Sekoittele välillä ja lisää tarvittaessa vettä. Mausta suolalla ja laita kourallinen tai kaksi kauraryynejä keiton sakeuttamiseksi loppuvaiheessa.

Kaaliruoat vain paranevat vanhetessaan ja säilyy jääkaapissa reilun aikaa. Hapankaalissa on jotain mystisen hyvää. Sen vasta tietää, kun vatsa saa vastaanottaa sen.

Resepti tulostettavassa muodossa.


Laita minulle vinkkejä helpoista, edullisista ja hyvistä resepteistä. oskari@herrankukkaro.fi. Ukkopekan lahjakortit odottavat. Nyt lähti lahjakortti Kari Raatikaiselle Helsinkiin.





VIELÄ MUUTAMA UUTUSKIRJA UUSINTAPAINOKSESTA
Onnellisen miehen tarinoita. www.positiivarit.fi

 



 
 


Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Kommentit