Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

TAAVI TULESSA

 
 

Elettiin vuotta 1968, orkesterimme Pentti Kangas tangosekstetin alkutaipaleita. Olimme menossa keikkabussillamme Trader linja-autolla Kuorevedelle esiintymään. Auto oli hyvin sympaattinen ja se kulki nimellä TAAVI. Siihen aikaan ei busseissa ollut erillistä lämmityslaitetta, vaan pakoputket kulkivat pintavetona matkustajien jalkatilassa metalliritilän alla. Taaviin oli hankittu myös jääkaappi. Oikein kaasulla toimiva. Se oli kova juttu, jota muut bändit kadehtivat. Ei muilla ollut omaa keikkabussia, saatikka sitten jääkaappia.

Olimme laittaneet syylärin eteen liiaksi sanomalehtiä (niillä nostettiin koneen lämpötilaa ja siis myös tehostettiin matkustamotilan lämmitystä) josta johtuen pakoputket hehkuivat normaalia kuumempana. Rauman ja Euran välisellä tiellä ohitsemme pyyhälsi Euran paloauto mukanaan joukko iloisia VPK :laisia, jotka olivat tulossa Raumalta palomiesten virkistyspäiviltä. Vilkutus oli molemmin puolista.

Hetken kuluttua siinä sitten kävi niin kuin kävi. Kaasujääkaapin alla oleva pakoputki lämpeni niin, että se sytytti kaasujääkaapin palamaan. Se oli sekuntipeliä. Siihen aikaan bussien korit olivat puurakenteiset, joten palo levisi tehokkaasti. Ei muuta kuin henkilökohtaiset pienet instrumentit, kuten torvet, kainaloon ja pientareelle. Auton perällä oli vielä kaasupullokin. Tietoisuus siitä nopeutti toimia kummasti. Pysäytimme Raumalta tulleen henkilöauton ja pyysimme ajamaan meidät juuri ohittaneen paloauton kiinni. Eikä aikaakaan, kun iloinen veepeekoolaisjoukko saapui paikalle ja niin alkoi sammutus.

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun meidät noteerattiin oikein sanomalehdessä. Turun Sanomat kirjoitti uutisen otsikolla: Keikkabussi paloi ja orkesteri soitti !
”Euran palokunnan sammuttaessa palanutta keikkabussia, orkesteri istui pientareella ja soitti tuttuja hittejä kuten mm. Tulta päin ja Kylän suurin kypärä. Palopäällikön huutaessa lisää vettä ja musiikkia, orkesteri lopetti konsertin esittämällä Orpopojan valssin.”



 



Lisää samanlaisia tarinoita ja kuvitusta kirjassa Onnellisen miehen tarinoita. Vielä ehdit, ennen kuin painos loppuu.
Tilaa tästä.



MAUSTEIDEN JUHLAA - ITSE TEHTY MAUSTESKOITUS JA GRILLIÖLJY



On hyvin mielenkiintoista, motivoivaa ja virkistävää saada lukijapalautteita. Useasti siellä löytyy hyviä vinkkejä ja ideoitakin. Palkitsen aina parhaat nimeltä mainitsemattoman matkustajahöyrylaivan lahjakorteilla. Kirjeissä on myös paljon myötäelämistä sekä kannanottoja nykyajan ruokakulttuuriin. Kiitos kaikista niistä. Olkaa vaan aktiivisia. Vastaan jokaiselle. Täällä Ceylonin viidakossa on hieman rajoituksia sähköpostin kulkemisen kanssa. Vaimokaan ei ihan aina jaksa polkea sähkögeneraattoria, joten kaikki viestit eivät aina lähde eivätkä saavu. 

Tällä kertaa lahjakortti lähtee Teemu Peltoselle, joka lähetti oivallisen vinkin herättämään muistini lokeroista yhden pienen keinon lisäaineiden välttämiseen. Oletko tehnyt itse koskaan omaa mausteseosta? Olen. Talvielämme näet täällä, missä pippuri kasvaa. Omalla pihallammekin. Monet valmiit mausteseoksethan ovat aika hurjaa tököttiä. Ei riitä, että on hienoja voimakkaita mausteita ja makuja, vaan niitä terästetään voima-aineilla ja vahventeilla. Ja tietenkin säilytysaineilla. Tökötit säilyvät vuosia ja aidot maut haihtuvat samaa tahtia. Mitä sitten jää jäljelle? Niitä vahventeita ja säilytysaineita. Miksi siis emme tekisi omaa maustesekoitusta, joka on lisäaineeton ja säilyy. Potkua löytyy ja aitoja makuja. Valmistaminen on helppoa ( kuukauden tarve minuutissa ) ja nopeaa eikä maksa paljon.

Teko-ohje:

Muserra huhmaressa valko-, musta- rose- ja viherpippuria. Tai rouhi maustemyllyssä. Kokonaisten puutteesta valmis, puhdas jauhekin käy. Kokonaisessa vain on enemmän jytyä, ettei tarvitse niitä vahventeita. Sitten tarvitaan paprika- curry- ja cayennepippurijauhetta sekä suolaa. Sekoita ne hyvin keskenään. Siinä se on. Oma maustesekoitus vaikka grilliin. Kalaan ja lihaan. Säilytä kuivassa ja viileässä auringonvalolta suojassa. Älä jääkaapissa. Äläkä hellan liesituulettimen päällä. Mitä pienemmissä erissä sen teet, sitä tuoreempaa ja maistuvampaa maun raikastajaa saat.

Ainesosat:


Jauheena:                              
1 rkl paprikaa (jos olet allerginen - kuten moni on - jätä kokonaan pois)
2 tl curryä
0.5 tl cayenepippuria                                              

Kokonaisena:
0.5 tl mustapippuria
0.5 tl valkopippuria
0.5 tl rosepippuria
0.5 tl viherpippuria

Muserra huhmareessa tai rouhi myllyssä. Lisää 1,5 tl suolaa
Jos saat puhdasta Himalajan ruususuolaa, aina vaan paranee maku ja seos pysyy puhtaana.

Tehtyäsi ensimmäisen satsin, seuraavassa voit muutella ainesosia oman makusi mukaan. Tarkista ostamiesi mausteiden lisäaineettomuus. Huomioi, että on myös ihan hyviä, luonnon omia lisäaineita. Mitä vähemmän e-merkintöjä, sen parempi. Yleensä.

VINKKEJÄ: Jos grillaat kokonaista kalaa, viillä syviä haavoja kylkiin. Keitä kuorineen pilkotut porkkanat, punajuuret ja perunat melkein kypsiksi – al dente – ja laita lopuksi grilliin. Pieni ripaus mausteseostasi päälle.

Jos haluat juoksevan grillimausteen, grilliöljyn, sekoita mausteseokseesi rypsiöljyä. Anna vetäytyä reilusti. Pesee kaupan valmiit lisäaineöljyt mennen tullen. Tee vain käyttötarpeesi mukaan. Vähän kerrallaan. Olet pian lähipiirisi grillikuningas.

Vaikka siellä Pohjolassa on vietettykin lämmintä syksyä ja alkutalvea, ei eletä ihan parasta grilliaikaa. Mutta Sinun oma tekemäsi mausteseos käy myös mitä moninaisimpiin ruokiin makulisukkeeksi. Ranskalaisiin, laatikoihin (esim. makaroni) ja muihin uuniruokiin, keittoihin, munakkaisiin, pastaan, pitsaan jne. Olen myös graavannut ja savustanut kalaa tällä mausteseoksella. Juuri nyt tätä kirjoittaessani alkoi suu kostua. Taidanpa polkaista moponi kanssa Hikkaduwan kalasatamaan, ostaa pienen tonnikalan ja laittaa se uuniin foliopakettiin mausteseoksella ja tuoreella valkosipulilla ryyditettynä. Jos lintujärvemme katkaravun kalastajat poikkeavat laiturillamme, laitan käppyrät sellaisenaan pannulle öljyn, valkosipulin ja mausteseoksen kera. Sitten joukkoon vielä ohuiksi siivutettu kokonainen tuore chili. Kuuma pannu ja 3-4 minuuttia välillä hämmentäen. Vain mielikuvitus on kattona. Ja tietenkin vatsan vastaanottokyky.

Ohessa kuva Unelman tekemästä makuisasta                        
munakkaasta. Kyllä lähtee aamu käymään virkeästi. Kokemukseni mukaan mausteseos myös erinomaista ruisleivän päällä, tomaatin
viipaleiden virkistäjänä.        

Resepti tulostettavassa muodossa.

Lue päiväkirjaani Sri Lankasta www.positiivarit.fi/oskari
 




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.


 
















Kommentit