Tilaa Perjantairesepti

Tilaa perjantaireseptit suoraan sähköpostiisi.
* Pakollinen tieto

Korvakuulolla - Kala Cordon Blue

KORVAKUULOLLA

Suomi on persoonallinen maa. Ainakin anniskelulain mukaan. Mutta niin on persoonallinen anniskelua halajava kansakin. Tämä tarina on muutaman vuoden takaa. Kävimme Muumimaailman ex-vetäjän, nykyisen Kultaranta Resortin yrittäjän Pekka Jokisuun kanssa aina silloin tällöin hänen mökillään Kuusamossa tapaamassa Rukapalvelun yrittäjää Jokke Kämäräistä. Meillä oli aina mukavaa. Samaa työtä tekeviä samankaltaisia yrittäjiä. Ja niin pitkä välimatka, että kateus kaikkosi väliltämme.

Jokke oli aikanaan perustanut Rukan Herrasmieskelkkailijat –yhdistyksen, johon kuului meitä kavereita eri yhteiskuntaluokista ja eri puolelta Suomea. Kelkkailimme mm. syvällä Vienan Karjalassa. Huippusaarillakin käytiin kelkkailemassa. Tarinoita niistä retkistä riittää.

Mutta nyt tarinan valmisteluun ennen kelkkaretkeämme Vienan Karjalaan. Olimme Pekan kanssa tulossa autolla Oulusta hänen mökilleen ja tarkoitus oli saunoa kunnolla illalla ennen retkeämme. Kauhuksemme huomasimme, ettemme ehdi paikalliseen Alkoon ennen sulkemisaikaa. Pekka soitti tutulle taksikuskille, että hakisi kopan olutta meille etukäteen. Taksikuski teki työtä käskettyä. Soitti sitten meille, ja kertoi, ettei ole saanut olutta. Sanoi, että täällä Kuusamossa eivät taksikuskit noin vaan saa hakea toisille ihmisille juotavaa. Pitää hakea toimituslupa. ”Miten ihmeessä me sen nyt täältä matkan päältä järjestämme”, kyseli Pekka. ”Täällä Kuusamossa sen toimitusluvan vain erikoistapauksissa antaa paikallinen Alkon johtaja korvakuulolta.” ”KORVAKUULOLTA – oluen toimituslupa?” ”Kyllä vaan. Tässä vieressäni on myymälän johtaja. Annan puhelimen hänelle, niin voit jättää oluen toimituslupahakemuksen.”

”Tässä Pekka Jokisuu päivää. Olemme tulossa autolla Oulusta, emmekä ehdi hakemaan saunaolutta ennen liikkeenne sulkemisaikaa, joten kävisikö päinsä, että taksikaverini noutaisi sen puolestamme etukäteen!”

”Äänestä ja puheestanne päätellen kuulostaa olevan selvä ostajaehdokas. Humalaisille kun emme olutta myy. Toimituslupahakemuksenne on tällä puhelulla hyväksytty. Korvakuulolla.”


 
















 Suurkiitos!
Arktiset Aromit ry:n ja Suomussalmen kunnan järjestämän Luonto matkailussa -kilpailun voittajat julkistettiin lauantaina Matkamessuilla.

Herrankukkaron uusi aktiviteetti "Mertemme salaiset herkut - villikalojen matka merestä lautaselle" palkittiin tuplavoitolla. Voitimme tuomariston raadin toimesta sekä oman yrityssarjamme, että koko kilpailun yleisöäänestyksen huimalla 75 % äänisaaliilla. Kiitos kaikille äänestäjille ja hankkeemme tukijoille niin paljon, että varmasti riittää.

Täältä Ceylonin saarelta
Oskari
Onnellinen

PS.
Sinulle, joka olet kiinnostunut Lotus Hill hankkeemme vapaaehtoistyöstä. Voit lukea minulle usein esitettyjä kysymyksiä vapaaehtoistyön tekemisestä Sri Lankassa:
https://www.positiivarit.fi/vapaaehtoistyo-sri-lankassa/
 
 


















KALA CORDON BLUE

Cordon Blue on myös yksi eniten maailmalle levinnyt ruoka-annos sveitsiläisen keittiön tuotteena. No tottahan toki siinä on juustolla ratkaiseva merkitys. Kun oma mielikuvitukseni laukkaa välillä pitämättömästi, kehittelin nyt aivan uuden ruokareseptin vanhan mallin mukaisesti. Kun Cordon Blue tehdään kanasta, teemmekin tämän nyt kalasta. Usko pois. Toimii. Kokeile ja nauti. Kloonaaminen ja tuunaaminen ovat hyvin soveliaita ruoan valmistuksessa. Ja se äärimmäinen itsekritiikin puutuminen. Kas tässä:

Lohifile
Juustoa
Suolaa
Pippuria
Tilliä
Sitruunamehua

Leivittämiseen:
• 1 1/2 dl vehnäjauhoja
• 2 kpl munaa
• 1 dl korppujauhoja

Leikkaa lohifileestä noin 7 cm levyisiä paloja. Leikkaa paloihin viilto, kuin leikkaisit ne kahdeksi ohueksi pihviksi, mutta älä leikkaa loppuun asti. Mausta suolalla ja pippurilla.
Laita taskuihin leikkeenkokoiset juustosiivut, tilliä ja sitruunamehua. Laita taskut kiinni esimerkiksi hammastikuilla.
Kääntele leikkeet vehnäjauhoissa, vatkatussa munassa ja sitten korppujauhoissa.
Paista leikkeet molemmin puolin runsaassa rasvassa, matalalla lämmöllä kypsiksi, noin 15 minuuttia.
Väliin voi laittaa myös ”jytyn vaihtoehdon”, sisällöksi Aurajuustoa. Toimii varmasti.

Resepti tulostettavassa muodossa

Kommentit