perjantai 31. elokuuta 2018

Kieltotaulujen logiikkaa - Sipulimaitoperuna

 KIELTOTAULUJEN LOGIIKKAA

Naantalilaiset kaverini Aarnio Jambu ja Tulosen Paki kävivät nuorempana ihan vaan joskus ravintoloissa. Kuinka sattuikaan kerran, että he olivat menossa Turun kuuluisaan Kilta-ravintolaan, jossa siihen aikaan ehtoisa emäntä Lilja Ahtiainen (nyk. Cafe Antonius Naantalissa) emännöi. Pojat jonottivat aikansa ja Jambu jo vähän hermostuikin, kunnes pääsivät sisään. Jambu antoi takkinsa tamburiinimajurille ja sytytti hermosauhut. Siihen Lilja kovalla tohinalla paikalle ja torumaan, etteikö herra osaa lukea. Tuossa taulussa lukee aivan selvästi, että "tupakointi kielletty".
"Kyllähän minä lukea osaan. Ajattelin vaan, että nuo kieltotaulut on suosituksia."
"Suosituksia! Miten niin?"
"No ei kai tuota viereistä taulua ole tarkoitettu toteutettavaksi - ainakaan miehillä?"
"Miten niin?"
"No kun tuossa naisen ylävartalokuvassa on isolla tekstillä käsky: "Käytä Figura liivejä".


 














 














SIPULIMAITOPERUNA

Aikuisten oikeasti meidän elämän ehtoopäiviä viettävien lapsuuden ajan ruokamuistoja. Porilaistanssijan sanoin: ” EI huaaanooo….”

Lyökin Mamma teki sen näin:

10 keskikokoista perunaa
1 ½ l punaista maitoa
3 keskikokoista sipulia
4 rkl voita
suolaa 1 tl

Kuori ja lohko perunat ja pilko sipulit. Lisää veteen suola, perunat, sipulit ja keitä ne melkein kypsiksi. Kaada vesi pois ja tilalle maito. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää voi. Hämmennä ja keitä perunat kypsiksi. Nautiskellaan keiton lailla.

perjantai 24. elokuuta 2018

Avioerojen kehitys - Toisella lailla paistettu silakka

AVIOEROJEN KEHITYS

Istuimme eräänä iltana naapurimme kanssa talvikotimme terassilla, Intian valtameren Ceylonin luodolla. Keskustelumme aikana naapuri esitti syvän huolensa avioerojen valtavaan lisääntymiseen saarella. Hieman kiusoitellen heitin selityksen: "Kas kun teillä ei ole rakkausavioliittoja. 90% avioliitoista ovat järjestettyjä. Vanhemmat katsovat valmiiksi sopivan parin ja se on siinä sitten. Sosiaalinen taso, koulutus, harrastukset jne. pitää olla mahdollisimman identtiset. Nuorilta ei kysytä mitään. Meillä taasen nuoret itse valitsevat parinsa rakkauden perusteella."

"Kuulehan sinä Oskari pedakogi. Kyllä teillä siellä lännessä nuoret ihastuu eikä heti rakastu. Rakkaus tulee sitten ajan myötä, jos on tullakseen. Ihastus häipyy hyvin äkkiä. Se on fakta."

Siinä sitten kisailtiin tovin eikä kumpikaan antanut periksi. Kunnes sitten kysyin: "Millainen on avioeroprosentin kehitys täällä?"
"Kymmenessä vuodessa ne ovat nousseet 100%."
"Siinäs huomaat", minä riemastuin. "Paljonko se avioeroprosentti on täällä?" "Kymmenen vuotta sitten se oli 0.1% ja nyt huikeat 0.2%. Sadan prosentin lisäys. Se on katastrofi."
"Paljonkos teillä Suomessa on avioeroprosentti?"

Vaihdoin puheenaihetta pikaisesti.
  

 

 





























TOISELLA LAILLA PAISTETTU SILAKKA


Silakka on kala, josta on todella moneksi. Se kestää kokin mielikuvituksen tulokset ja on aina toinen toistaan herkullisempi. Kuten esimerkiksi tässä:

500 gr perattuja silakoita
Joko kokonaisia tai sitten fileitä, jotka paistettaessa taitetaan kalan muotoon
4 rkl ruisjauhoja
1/2 tl rouhittua valkopippuria
1tl suolaa
2 sitruunaa
2 tl kaprista
1 nippu tilliä
4 rkl voita

Pyörittele silakat jauho-suola-pippuriseoksessa ja paista voilla kauniin ruskeaksi. Laita uunivuokaan hetkeksi lämpimään uuniin. Halkaise sitruuna ja purista molempien puolien mehu silakoiden päälle. Siivuta toinen sitruuna ja laske siivut silakoiden päälle. Ripottele kaprikset ja viimeksi tillisilppu.

Keitetty peruna on taasen samaa maata. Meren ja pellon viljaa samassa paketissa.

Resepti tulostettavassa muodossa
 

torstai 23. elokuuta 2018

Kalojen kotimaa - Kermasilakat

KALOJEN KOTIMAA

Vielä vuosia sitten teimme Höyrylaivallamme kesäisin runsaasti tilausristeilyjä Saaristomeren Kansallispuistoon, Gullkronan kylään. Saaren hallitsija ja vallitsija oli Gullkronan kuningas, Erikson. Persoonallinen ja hauska mies.

Erään kerran mukanamme oli 200 senioriristeilijää. Rantauduimme laituriin ja astuimme lähimenneisyyteen, aitoon saaristolaiskylään. Olimme sopineet Eriksonin kanssa savukalaillallisen. Tykötarpeet höyrylaivakeittiöstä ja savukalat saaren kuninkaan kalastamana ja savustamana.

Kesken ruokailun vanhempi ja muita ehkä fiinimpi rouva alkoi tivata Eriksonilta kalojen alkuperää. Ettei vaan olisi mitään virolaisia.

” EI me tiedä. Voi olla Virost, Venäjält taikka Ruattista. Mistä mine tiedä, mist ne on tänne uinu. Minä vai nosta ne tost rannalt omas vedest verkon kans ylös. ”


 

















KERMASILAKAT

Löysin kauan sitten Turku-seuran jäsenlehdestä artikkelin, jossa kerrottiin turkulaisesta miehestä, joka oli koonnut yli 500 silakkareseptiä. Aloitin salapoliisityön, jonka jäljet johtivat Linnankadulla toimivaan Eskelinen puhelinkauppaan. Kas kummaa. Yrittäjä, vanha ystäväni on kyseisen reseptigurun poika. Hän muisteli, että isänsä reseptimateriaali ovat tallessa jossain hänen autotallissaan. Arvaa, odotanko löytöjä.

Niitä odotellessa kerron lapsuuden ajan muistikuvani Lyökin saaresta. Kun sain ensimmäiset polvihousut (sanottiin uusikaupunkilaisittain ”kukohousuiksi”) sain luvan myös pyörittää separaattoria. Sellainen oli siihen aikaan joka talossa, jossa oli lehmiä. Pyöreään astiaan laitettiin vasta lypsettyä maitoa. Keskipakoisvoimalla se erotteli maidon, kerman ja pluttanan (kevytmaidon, jota juotettiin vasikoille). Seuraava askel oli kermasta erottaa voi. Lapsuuden ajan tähtihetkiä oli saada tehdä omilla käsillään jotain ihmeellistä. Maidosta.

Tässä Lyökin Mamman silakkaresepti, jossa separaattorin pyörittäjälle maksettiin palkkio. Jo palkkionkin toivossa minua ei koskaan tarvinnut kahta kertaa pyytää separaattorin pyöritykseen.


½ kg perattuja silakoita. Ei fileoituna mielellään.
2 dl kermaa
3 rkl vehnä- tai ruisjauhoja
1 rkl hienoa merisuolaa
voita paistamiseen

Laita jauhot ja suola esim. keittolautaselle ja sekoita hyvin. Kierittele silakat seoksessa ja paista voissa pannulla, molemmin puolin.
Sitten se juttu: Kaada kerma pannulle ja anna hautua 5 minuuttia. Peruna- tai juuresmuusin kanssa kyllä maistuu.

Resepti tulostettavassa muodossa