perjantai 26. toukokuuta 2017


MANUN LUONNONMAAN YMPÄRIPURJEHDUS



Naantalin Purjehdusseura täyttää Suomen lailla tänä vuonna 100 vuotta. Yksi sen perinteistä on ollut vuosittainen Luonnonmaan ympäripurjehdus. Eräänlaisen ennätyksen teki aikanaan Luonnonmaan kesäasukas, Tasavallan Presidenttimme Mauno Koivisto.

Innokkaana purjehtijana hän kiersi yhden miehen katamaran veneellään päivittäin Luonnonmaan. Matkaa kertyi hyvinkin 8 merimailia (vajaa 14 km) Ajoin siihen aikaan höyrylaiva s/s Ukkopekallani myös päivittäin Luonnonmaan ympäri Naantaliin. Molemmat olimme täsmällisiä ja kohtasimme siis päivittäin samassa paikassa, Lapilan kapeassa salmessa. Kohtaus oli yleensä lähes kylki kyljessä, joten tapaaminen oli lähes fyysistä.


Ylpeänä kapteenin ominaisuudessa sain kuuluttaa matkustajille: ”Arvoisat matkustajat. Saavumme juuri Luonnonmaan ja Lapilan väliseen kapeaan salmeen. Kannattaa siirtyä aurinkokannelle, sillä vastaamme purjehtii pieni katamaraani vene. Sen kapteeni saattaa olla teille jotenkin tuttu. Ja meillä on ollut hyvä tapa tervehtiä häntä”.
Ja niinhän kansa siirtyi, kun Kapteeni pyysi.

Kohdatessamme kuulutin: ”Hyvää päivää herra Tasavallan Presidentti ”. Ja iso käsi heilahti. Kansa ei ollut uskoa silmiään. Ulkomaalaisille vieraillemme oli kova selittäminen, eivätkä kaikki vieläkään taida uskoa näkemäänsä ja kuulemaansa. Olin kyllä aikastas ylpeä tapahtumasta. Turvamiehiä ei näkynyt mailla halmeilla, saatikka sitten merellä. Lintukodossamme kun saamme elää.

Kerran matkassamme oli laivalastillinen koululaisretkeilijöitä. Olin etukäteen prepannut heitä kohtaamisestamme. Lapset olivat aurinkokannella. Kun katamaran purjevene liukui viereemme, kajahti 150 lapsen kuulaana kuorona: ” Hyvää iltapäivää herra Tasavallan Presidentti:” Pitkään se kaikui vielä Luonnonmaan rantakallioilla. Ja taas - taas iso käsi heilahti. Kiitos meidän Manu. Olit meidän kaikkien Presidentti.


Manun Luonnonmaan ympäriipurjehdus


Vanhanaikaisesti keitetty kala 26.5.17
VANHANAIKAISESTI KEITETTY KALA
Kerrotaan, että keskiajalla Ruotsin hovissa vallasväki söi kalasta kaiken muun paitsi kalan lihan. Kalan pään, pyrstön, vatsan alueen ja osan sisälmyksiä, erityisesti maksan ja sydämen. Varsinainen kalan liha annettiin armollisesti palvelusväelle. Tämä muistui mieleeni, kun tapailin isoäitini Lyökin mummun tapaa valmistaa kalaa.

Vaikka kotoseutumme oli ulkosaaristoa, saaliskalat olivat perinteistä rannikon kalaa. Haukea, kuhaa, siikaa, lahnaa, kampelaa ja ahventa. Lohi uiskenteli Lyökin Pookin ulkopuolella, jonne Pappalla ei ollut tapana mennä kalastamaan. Myös isäni kalasti koukuilla, uistimella, verkoilla ja tietenkin pitkällä siimalla yllä mainittuja kaloja.

Lapsuudessani harvoin paistettiin ylipäätään mitään ruokaa. Haudutettiin ja keitettiin. Niin myös kala. Tässä oivallinen keitetyn kalan resepti. Jokainen voi soveltaa kalaa makunsa mukaan. Kyllähän lohikin siihen sopii. Erinomaisesti.

Annos neljälle:


Puhtaaksi fileoitua kalan palasia vajaa kilo.
Erittäin hyvin siihen sopii kalan pää, pyrstö ja vatsafliisu joka normaalisti heitetään pois ainakin lohessa - mikä harmi.

Vettä runsas litra
Merisuolaa 2-3% (litraan vettä 20-30 g)
Kokonaisia mustapippureita kymmenkunta
Nippu tilliä pieneksi pilkottuna
Hieman etikkaa

Keitä kala suolavedessä, johon laitetaan kokonaisia mustapippureita ja tillisilppu.
Pienellä porinalla 20-25 minuuttia riippuen kalan palojen koosta. Kun kalat ovat kypsiä, nosta hieman valumaan ja sivele päälle ohuelti etikkaa ja anna muutama minuutti vetäytyä.

Nautitaan keitinperunoiden kanssa. Jos haluat kastiketta, ota kattilasta hieman keitinlientä ja lisää siihen voita ja anna sulaa.


Näin tehtiin ennen. Miksei sitten nyt? No - mikä ettei!

Resepti tulostettavassa muodossa.


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

perjantai 19. toukokuuta 2017



KIITOS MEIDÄN MANU!


Suuren suurmiehemme poismeno yhdisti jälleen meitä suomalaisia. Meillä monella on omakohtaisia kokemuksia koko kansan Presidentistä. Minullakin.

Ensimmäinen tapaaminen herra Tasavallan Presidentin kanssa oli hänen valtakautensa alkuajoilta. Omakohtaisesti näin, että Manu oli lentopallomiehen lisäksi innokas purjehduksen ystävä. Toimin silloin Naantalin Purjehdusseuran varakommodorina. Järjestimme optimistiluokan SM-kisat Naantalin aukolla, Kultarannan edustavesillä. Sain idean pyytää Manua kisojen suojelijaksi. ” Totkaike ” oli vastaus. Kisojen suojelu oli fyysistä, sillä seurasimme kisoja Presidentin edustusveneen Kultaranta VI:n kannelta. Purjehtijan kommentit osoittivat kyseessä olevan alan asiantuntijan. Mukana oli myös rouva Presidentti Tellervo.

Tapasimme Presidentin pitkin kesää useasti. Se johtui siitä, että hänellä oli pieni yhden miehen purjehdittava katamaraani purjevene. Hän purjehti päivittäin, pääasiassa Naantalin vanhankaupungin lahdella. Asun vastapäätä Kultarantaa, aivan ”mere parttal”. Jokapäiväistä ohjelmaamme oli seurata katamaraanin purjehdusta. Me teimme sen ikkunastamme, koska se sijaitsi vain muutaman metrin päässä merestä.

Eräänä päivänä Manu luovi vastatuuleen kotimme eteen ja teki siinä ” vendan” eli hallitun käännöksen. Vaikka hän oli taitava purjehtija, tapahtui haaveri. Tuuli oli puuskainen ja niin alus kaatui ja mies mereen.

Eikä hetkeäkään, kun vastapäiseltä rannalta mies kiikarinsa takaa siirtyi Boston Whaler -pikaveneeseen. Hetkessä hän oli paikalla. Ja niin miehet saivat aluksen nostettua pystyyn. Manu nosti purjeet. Iso käsi heilahti ja turvamies ampaisi Luonnonmaan rantaan.

Presidenttiparilla oli tapana reippailla tavallisten kansalaisten tavoin Naantalin alueella. Yksi perusreiteistä kulki Vanhankaupungin halki, rantakatua pitkin kotimme ohitse kohti Kuparivuorta. Jonkin matkan päässä presidenttiparia seurasi turvamiesten Saab. Rantakadun päässä Manu Tellervoineen siirtyi kapealle Rakkaudenpolulle. Iso käsi heilahti ja Saab kääntyi takaisin. Pariskunta käveli kahdestaan Rakkaudenpolkua Kuparivuoren yli Ukko-Pekan sillalle, jossa Saab liittyi taas matkaan. Ja taas iso käsi heilahti.

Manu puolisoineen sulautui luontevasti muiden naantalilaisten joukkoon. Monesti kyllä jo silloin mietin, että kyllä me elämme ihanassa lintukodossa. Ei tällainen olisi missään muualla maailmassa mahdollista. Tässä muistuu mieleeni keskiaikainen sanonta. ”Semmost se o Naantalis ja nii sanota oleva muuallaki Suames.” Tällaisen muistelot ovat mukavia. Kiitos meidän Manu.

Kiitos meidän Manu 19.5.

 
Perjantaireseptiläisten oma Saaristoseikkailu 26.5.
 
Mikä olisikaan sopivampi tapa juhlistaa kesän tuloa, kun lähteä Perjantaireseptiläisten omalle saaristoseikkailulle. Risteily sisältää ruokailun Vaakahuoneella, Risteilyn Ukkopekalla, tutustumisen Loistokarin saareen sekä esittelyn Herrankukkarossa. Normaalisti vain ryhmille. Nyt perjantaireseptiläisille menopaluu 39 €/hlö
 
Lisätietoa ja varaukset
 

 
Uunilihapata 19.5.17
 
 
UUNILIHAPATA
 
Neljälle

0,5 kg Paahtopaistia tai muuta lihaa
3 Sipulia
Voita reilusti
Vettä 2-3 dl tilanteen mukaan
Suolaa maun mukaan, n. 1 tl
Mustapippuria myllystä rouhittuna 5 kierrosta myötäpäivään
Vehnäjauhoja 4-5 rkl
Lihaliemikuutioita 1-2 kpl

Leikkaa paahtopaistista ohuita siivuja. Tai pilko pikku kuutioiksi. Ruskista ne kevyesti voissa paistinpannulla ja siirrä uunikasariin. Pilko sipulit pieneksi, ruskista hetken paistinpannulla, lisää voita jos tarvitsee, ja kippaa sipulit pataan lihojen joukkoon. Lisää sitten reilusti voita paistinpannulle, sulata se ja ripottele hissukseen vehnäjauhot ohueksi matoksi pannulle. Anna ruskistua hetken, mutta älä missään nimessä anna palaa. Sekoittele puulastalla tehokkaasti ja lisää vesi. Sekoita edelleen. Kun liemi on vaaleanruskeaa, kaada se kasariin lihojen päälle. Lisää suola, mustapippuri ja murennettu lihaliemikuutio. Sekoita kunnolla ja laita uuniin 160 asteeseen kolmeksi tunniksi. Välillä voit sekoittaa pohjan kautta sisältöä. Jos kuivumista alkaa näkyä, eli neste sakeutuu, lisää hieman kiehuvaa vettä joukkoon.

Maistuu mukavasti keitinperunoiden kanssa. Mutta voit lisätä tunnin uunissa olon jälkeen pilkottuja juureksia mukaan. Porkkanaa, sipulia, naurista, lanttua, perunoita. Mitä kaapissa sattuu olemaan. Siinä on kasarissa koko ateria lisukkeineen. Ja voi lämmittää seuraavana päivänä. Ja sitäkin seuraavana päivänä, kunhan on yön jääkaapissa. Jäähdytä se hyvin kuitenkin ennen kylmään laittoa.

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

perjantai 12. toukokuuta 2017



PAPPAN PALVELUALTTIUS



Naantalin naapurimme Ravintola Tavastin Killan legendaarisesta Pappasta tarinoita riittää. Tosia kaikki. Harmittaa, kun ei aikanaan tullut taltioitua niitä. Moni juttu on jäänyt unholaan.

Olin salilla taas. Ensimmäistä kertaa tämän kevään aikana. Ettäkö minä kävisin salilla. ”Älä unta nää” sanoisi vaimoni ja moni muukin. Salilla tarkoitin nimenomaan kesäravintola Merisalia Vanhankaupungin rannassa. Koolla oli iso joukko samankaltaisia menneitä muistelevia ja muistaviakin joukossa. Siellä kuulin tämän tarinan Oksasen Timpalta, jonka itse olin jo unohtanut:

Tavastin Killan Pappa oli kotikieleltään ruotsinkielinen. Suomi kyllä sujuin jotenkuten. Hyvin hauskasti kylläkin. Se vain lisäsi hänen hurmaavaa persoonallisuuttaan. Ravintolassa einehti ruotsalaisseurue, jonka äänenkäyttö oli hyvin ruotsalainen. Volyymiä lisäsivät vielä useat ruokaryyppylaulut. Jossain vaiheessa eräs seurueen jäsenistä riensi portsaripappan luo pyytämään anteeksi seurueensa korkeaa äänentasoa. Pappa, joka ruotsinkielisenä tunsi korostettua sympatiaa kuulemaansa kieltä käyttävää seuruetta kohtaan, totesi kohteliaasti. Tietysti ruotsiksi: ”Voi ei se mitään. Jos nämä muut asiakkaat häiritsevät hauskanpitoanne, minä voin siirtää heidät pois.”




Pappan palvelualttius 12.5.17


 
Pientä kalaherkkua 12.5.17
 
 
PIKKUISTA KALAHERKKUA
 
250 g puhdasta kalaa pilkottuna
1 dl rypsiöljyä
1 dl väkiviinaetikkaa
Vajaa 1 dl sokeria
½ dl hunajaa
2 kananmunaa
Tilliä

Tee liemi, jossa on 40% rypsiöljyä,40% väkiviinaetikkaa, sokeria 10% ja hunajaa 10%. Lisää hieman maustepippuria. Keitä pari kananmunaa ja ota erikseen ruskuaiset. Muusaa ne haarukalla ja sekoita sitten liemeen hyvin. Lisää reilusti tillin silppua.
Lisää pieniä sokerinpalan kokoisia valmiiksi graavatun lohen tai siian ym. kalan paloja ja anna sisäistyä ainakin yön yli.

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

perjantai 5. toukokuuta 2017



MUUSIKON LOGIIKKAA




En tiedä, päteekö tämä muihinkin ihmisiin, mutta muusikoilla looginen ajattelu ja toiminta personoituu elämän ehtoopäiviä lähestyttäessä. Tässä pari esimerkkiä: Olemme jonkin aika purjehtineet yhdessä pitkäaikaisen ystäväni Markku Mape Veijalaisen kanssa. Pari kertaa vuodessa olemme nimittäin astuneet vakaasti Ruotsinlaivaan vaimojemme kanssa. Menomatkalla syöneet ja nauraneet vatsamme kipeiksi. Siis selvennyksen vuoksi – naurusta vaan. Seuraavana päivänä olemme järjestäneet laivan juhlasalissa tarinatuokion matkustajille. Tietäähän aiheet, kun huru-ukot ovat lavalla. Menneen ajan tarinoita. Eräänä perjantaina Mape yritti vahvistaa minulta seuraavan viikon tiistain purjehdukselle lähtöä. Ilmoitin hänelle, että on hieman epävarmaa, mutta kerron hänelle seuraavan viikon keskiviikkona, pääsenkö vai en.

Ei kestänyt kauaakaan, kun Veijalainen soitti hätääntyneenä. "Tästä ei tule mitään. Teidän huru-ukkojen kanssa ei kerta kaikkiaan voi järkevästi sopia mitään".

Mape kertoi, että oli vastikään sopinut ikäisemme tangokuninkaan kanssa haastattelusta suvimökillään Hangossa. Täsmennyksenä Mape laittoi muusikolle tekstiviestin: ”Päivä on ok. Mutta pitää sopia tarkka kellonaika vielä. Ilmoitatko Sinä minulle vai ilmoitanko minä sinulle? Tangokuninkaan tekstiviestivastaus: ”Tehdään niin.”



Muusikon logiikkaa 5.5.17

 
Juhlista Äitiä
 
Toisenlainen äitienpäivälounas: Äitienpäiväristeilyt s/s Ukkopekalla 14.5.
Äideille ruusu ja lasillinen kuohuvaa veloituksetta.
Lisätietoja >>

Toisenlainen äitienpäivälahja: Kalahullun päiväkirja suoraan uunista ulkona.
Tilaa täältä >>
 

 
Suolalohiresepti 5.5.17
 
 
SATOJA VUOSIA VANHA SUOLALOHIRESEPTI
 
Herrankukkaron naapurissa, Rymättylän Airismaalla 1540 luvulla Maanpään kartanossa asunut Mikael Agricola, oli monitoimimiehenä myös armollinen ruoan laittaja (kirjoitin ensin - armoton- mutta muutin sitten pyhän miehen kuvausta) Monet hänen hienoista resepteistään ovat kalan, rymättyläläisen meren viljan valmistusohjeita. Niin tämäkin.

Puhdistettuja valkoisen tai punaisen kalan paloja tai silakoita.
Vettä
suolaa
vehnäjauhoja
sipulia
sokeria
etikkaa
pippuria

Viiltele lohen, siian, tai hauen fileestä ohuita siivuja, jotka ladotaan mahdollisimman leveän astian pohjalle.

Aivan vähän suolaa niiden päälle, joka kerrokseen. Sitten raikasta vettä, niin että peittyvät. Sitten lämpöä alle ja pienellä porinalla keittämistä 5-10 minuuttia. Reikäkauhalla kuoritaan mahdollinen vaahto pois. Odotetaan hetki ja kaadetaan kuuma vesi pois. Tilalle hetkeksi kylmä vesi, joka sekin kaadetaan sitten pois. Lisätään joukkoon erikseen tehty kastike, joka keitetään sipulin palasia 10 minuuttia Paljon sipulia ja vähän vettä. Lopuksi lisätään hieman vehnäjauhoja ja voita. Keitetään varovasti ja lopuksi lisätään sokeri ja etikka. Keitettyjen perunoiden kera nautittavaksi

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen