PIKKUKYLÄN VALLESMANNI JA PULLAKUSKI

Nuoruuteni Taivassalon pienessä saaristopitäjässä oli kaksi merkkihenkilöä. Oli pitäjän vallesmanni eli nimismies, Olavi Laine. Nykyään kaiketi olisi poliisipäällikkö. Arvostettu ja rakastettu viranomainen. Laine kuului siihen kategoriaan, että välit kyläläisiin varmennettiin parilla virkavirheellä silloin tällöin. Ja niitähän sitten seurattiin. Laineen maine vain kasvoi virkavuosien mukaan. Laine oli virassaan silloinkin, kun kuuluisa Kustavin pirtun salakuljetusjuttu tuli julkisuuteen. Vallesmanni yritti kaikin tavoin pidätellä saavutettujen saaristolaisetujen aikaansaannoksia, mutta eivät rahkeet riittäneet kaupunkilaiskollegojen virkaintoisuuden estämiseen. Mutta se siitä. Aika kultaa tekoset. Toinen pitäjän merkkihenkilö oli pullakuski. Vähätalon leipomon pullakuskina oli legendaarinen Salosen Aaro. Tuulen alapuolella oleskellessa tiesi aina, kuka tiellä kulkee. Pienessä pitäjässä oli kyläkauppoja melkoinen määrä. Päivä siinä Aarolla hupeni, kun kaikki saivat uuninlämpimäisensä. Aaro oli hauska mies ja hyvin, hyvin pidetty. Aaro oli myös ammattimies, eikä nuollut munkeista sokeria, kuten edeltäjänsä Einari, joka selitti toimiaan sillä, että sokeri olisi muutenkin varissut munkeista. Aaro ajeli pulla-autollaan pilsneripullo penkin välissä. Kaikki sen tiesivät. Vallesmanni Lainekin. Mutta Aaron suosio oli taattu, eikä Laine halunnut lähteä uimaan suosion vastavirtaan. Niinpä eräänä päivänä liikkuvan poliisin miehet, joita lentäviksi sinivuokoiksi kutsuttiin, saapuivat Taivassalon raiteille. Aaro oli vastikään naukkaillut pilsneriään ja niin alkoi matka kohti pitäjän kunnanlääkäriä, joka oli myös Laine nimeltään. Promillekäry kävi. Kaupunkilaisten määräämän lain mukaan Aarolle määrättiin kolmen kuukauden ajokielto. Se oli kova paikka. Aarolle. Mutta myös Vähätalon leipomolle. Ja varsinkin kyläläisille. Eräänä päivänä Vähätalon Esko kutsui Aaron pikaisesti puheilleen. Jauhot olivat loppu ja niitä piti mennä ostamaan Turusta lisää. Eikä siihen hätään ollut muita ajokortillisia paikalla. ”Kyllä sinä Aaro nyt voit Turussa käydä, vaikkei sinulla ole ajokorttia tähän hätään. Yksi pieni reissu vain.” ”Minähän en lakia riko koskaan, enkä missään olosuhteissa. Ettäs tiedät!” vastasi Aaro. ”Mutta odotas vähän”, tokaisi Aaro ja hyppäsi Aino-polkupyöränsä satulaan ja survaisi vallesmanni Laineen luo. Hetken kuluttua hän palasi leipomolle ja hihkaisi Eskolle: ”Nonnii! Annas ne kuormurin avaimet. Lähden käymään Turus pikaisest.” ”Hetkinen”, ihmetteli leipomon pomo: ”Nyt minä en ymmärrä yhtään!” ”Juu, kato mää sanosin sil Laine Olavil, että Vähätalo Eskolt on jauhot loppu ja nyt täyty heti lähte hakema Turust lissä. Laine sanos, et totkaike. Se on melkke hätätila. Tosa on sun ajokorttis. Mut muistakki tuara se illal viimestä takasi. Se o hätätila nyt ja lai mukka kortti on sul vaa hetke lainas!’” Aaro sai jauhot Turusta ja Vähätalo pääsi jälleen leipomaan. Nimismies Laine purki Taivassalon hätätilan. Kun vallesmanni Laine lähti eläkkeelle, kyläläiset olivat kovasti surullisia ja kertoivat jälkeläisilleen yhä uudelleen juttuja, kuinka mukava mies se vallesmanni oli. Niin kuin minä nyt teille.

TILLILIHA   Tilliliha on niitä merkillisiä ruokia, joka jakaa ihmiset kuin veitsellä leikaten kahtia. Toiset rakastaa, toiset vihaa. Miksikö. Entisajan koulujen keittäjäthän ne ovat avainasemassa. Ruokaan käytettävä liha on halpaa ja pitkällä valmistuksella siitä saadaan mureaa. Maustaminen ratkaisi kaiken. Minä olen tässäkin asiassa onnellinen mies. Kansakoulun keittäjämme osasi tehdä hurjan hyvää tillilihaa. Niin myös keskikoulun. Rauman opettajaseminaarissa oltiin sen verran fiinimpiä, ettei tuleville kansankynttilöille tätä alhaisten herkkua tarjottu. Mutta välikö sillä. Kun pääsin itse ohjaksiin, opettajaksi, hoidin asian niin, että tillilihaa oli kerran viikossa. Huseerasin vielä emännän kattiloissa niin, että makua riitti. Lapsetkin tykkäsi. Kas näin heiluu kauha ja kauha heiluu näin.... 800 g luutonta naudan paistia Vettä ainakin litra 3 sipulia 250 g porkkanaa 8 kokonaista valkopippuria 8 kokonaista maustepippuria 2 tl merisuolaa Tillinvarsia runsaasti 3 rkl vehnäjauhoja 2 rkl sitruunan mehua tai väkiviinaetikkaa (koulussa meillä oli aina etikkaa, kun sitruunoita ei saanut) 2 rkl hunajaa tai sokeria parempi on hunaja ½ tl suolaa kaffekupillinen silputtua tilliä 1 dl kermaa Laita isoon kattilaan naudan liha kokonaisena ja lisää vettä, niin että liha reilusti peittyy. Anna kiehua pienellä tohinalla ja nosta reikäkauhalla vaahto pois tarvittaessa. Kun vaahtoa ei enää synny, lisää halkaistut sipulit, porkkanat, mauste- ja valkopippurit suola sekä tillin varret. Anna kiehua hissukseen 2-2,5 tuntia. Nosta liha ja porkkanat leikkuulaudalle ja pilko ne 2-3 cm kokoisiksi paloiksi. Siivilöi keitinliemi, jäähdytä se ja laita omaan astiaan n. ¾ litraa ja lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi massaksi. Ota loppu keitinliemi ja laita kattilaan kiehumaan. Liruta ohuena nauhana äsken tehty suurus joukkoon, koko ajan hämmentäen, ettei pala pohjaan. Anna kiehua muutama minuutti. Lisää joukkoon sitruunanmehu tai etikka, suola, hunaja (tai sokeri) tillisilppua. Lopuksi lisää kerma sekoittaen. Nyt on kastike valmis. Liitä kastike ja lihan- sekä porkkanan palat yhteen ja nosta tarjoiluastiaan keitettyjen perunoiden viereen. Nyt tuli nälkä. Hei sitten.

Resepti tulostettavassa muodossa.

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen