perjantai 31. maaliskuuta 2017



PIKKUKYLÄN VALLESMANNI JA PULLAKUSKI




Nuoruuteni Taivassalon pienessä saaristopitäjässä oli kaksi merkkihenkilöä. Oli pitäjän vallesmanni eli nimismies, Olavi Laine. Nykyään kaiketi olisi poliisipäällikkö. Arvostettu ja rakastettu viranomainen. Laine kuului siihen kategoriaan, että välit kyläläisiin varmennettiin parilla virkavirheellä silloin tällöin. Ja niitähän sitten seurattiin. Laineen maine vain kasvoi virkavuosien mukaan. Laine oli virassaan silloinkin, kun kuuluisa Kustavin pirtun salakuljetusjuttu tuli julkisuuteen. Vallesmanni yritti kaikin tavoin pidätellä saavutettujen saaristolaisetujen aikaansaannoksia, mutta eivät rahkeet riittäneet kaupunkilaiskollegojen virkaintoisuuden estämiseen. Mutta se siitä. Aika kultaa tekoset.

Toinen pitäjän merkkihenkilö oli pullakuski. Vähätalon leipomon pullakuskina oli legendaarinen Salosen Aaro. Tuulen alapuolella oleskellessa tiesi aina, kuka tiellä kulkee. Pienessä pitäjässä oli kyläkauppoja melkoinen määrä. Päivä siinä Aarolla hupeni, kun kaikki saivat uuninlämpimäisensä. Aaro oli hauska mies ja hyvin, hyvin pidetty. Aaro oli myös ammattimies, eikä nuollut munkeista sokeria, kuten edeltäjänsä Einari, joka selitti toimiaan sillä, että sokeri olisi muutenkin varissut munkeista.

Aaro ajeli pulla-autollaan pilsneripullo penkin välissä. Kaikki sen tiesivät. Vallesmanni Lainekin. Mutta Aaron suosio oli taattu, eikä Laine halunnut lähteä uimaan suosion vastavirtaan. Niinpä eräänä päivänä liikkuvan poliisin miehet, joita lentäviksi sinivuokoiksi kutsuttiin, saapuivat Taivassalon raiteille. Aaro oli vastikään naukkaillut pilsneriään ja niin alkoi matka kohti pitäjän kunnanlääkäriä, joka oli myös Laine nimeltään. Promillekäry kävi.
Kaupunkilaisten määräämän lain mukaan Aarolle määrättiin kolmen kuukauden ajokielto. Se oli kova paikka. Aarolle. Mutta myös Vähätalon leipomolle. Ja varsinkin kyläläisille.

Eräänä päivänä Vähätalon Esko kutsui Aaron pikaisesti puheilleen. Jauhot olivat loppu ja niitä piti mennä ostamaan Turusta lisää. Eikä siihen hätään ollut muita ajokortillisia paikalla. ”Kyllä sinä Aaro nyt voit Turussa käydä, vaikkei sinulla ole ajokorttia tähän hätään. Yksi pieni reissu vain.” ”Minähän en lakia riko koskaan, enkä missään olosuhteissa. Ettäs tiedät!” vastasi Aaro. ”Mutta odotas vähän”, tokaisi Aaro ja hyppäsi Aino-polkupyöränsä satulaan ja survaisi vallesmanni Laineen luo.

Hetken kuluttua hän palasi leipomolle ja hihkaisi Eskolle: ”Nonnii! Annas ne kuormurin avaimet. Lähden käymään Turus pikaisest.” ”Hetkinen”, ihmetteli leipomon pomo: ”Nyt minä en ymmärrä yhtään!” ”Juu, kato mää sanosin sil Laine Olavil, että Vähätalo Eskolt on jauhot loppu ja nyt täyty heti lähte hakema Turust lissä. Laine sanos, et totkaike. Se on melkke hätätila. Tosa on sun ajokorttis. Mut muistakki tuara se illal viimestä takasi. Se o hätätila nyt ja lai mukka kortti on sul vaa hetke lainas!’”

Aaro sai jauhot Turusta ja Vähätalo pääsi jälleen leipomaan. Nimismies Laine purki Taivassalon hätätilan.

Kun vallesmanni Laine lähti eläkkeelle, kyläläiset olivat kovasti surullisia ja kertoivat jälkeläisilleen yhä uudelleen juttuja, kuinka mukava mies se vallesmanni oli. Niin kuin minä nyt teille.


Pikkukylän vallesmanni ja pullakuski 31.3.17


 
Tilliliha 31.3.17
 
 
TILLILIHA
 

Tilliliha on niitä merkillisiä ruokia, joka jakaa ihmiset kuin veitsellä leikaten kahtia. Toiset rakastaa, toiset vihaa. Miksikö. Entisajan koulujen keittäjäthän ne ovat avainasemassa. Ruokaan käytettävä liha on halpaa ja pitkällä valmistuksella siitä saadaan mureaa. Maustaminen ratkaisi kaiken. Minä olen tässäkin asiassa onnellinen mies. Kansakoulun keittäjämme osasi tehdä hurjan hyvää tillilihaa. Niin myös keskikoulun. Rauman opettajaseminaarissa oltiin sen verran fiinimpiä, ettei tuleville kansankynttilöille tätä alhaisten herkkua tarjottu. Mutta välikö sillä. Kun pääsin itse ohjaksiin, opettajaksi, hoidin asian niin, että tillilihaa oli kerran viikossa. Huseerasin vielä emännän kattiloissa niin, että makua riitti. Lapsetkin tykkäsi. Kas näin heiluu kauha ja kauha heiluu näin....

800 g luutonta naudan paistia
Vettä ainakin litra
3 sipulia
250 g porkkanaa
8 kokonaista valkopippuria
8 kokonaista maustepippuria
2 tl merisuolaa
Tillinvarsia runsaasti
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sitruunan mehua tai väkiviinaetikkaa (koulussa meillä oli aina etikkaa, kun sitruunoita ei saanut)
2 rkl hunajaa tai sokeria parempi on hunaja
½ tl suolaa
kaffekupillinen silputtua tilliä
1 dl kermaa

Laita isoon kattilaan naudan liha kokonaisena ja lisää vettä, niin että liha reilusti peittyy. Anna kiehua pienellä tohinalla ja nosta reikäkauhalla vaahto pois tarvittaessa. Kun vaahtoa ei enää synny, lisää halkaistut sipulit, porkkanat, mauste- ja valkopippurit suola sekä tillin varret. Anna kiehua hissukseen 2-2,5 tuntia.

Nosta liha ja porkkanat leikkuulaudalle ja pilko ne 2-3 cm kokoisiksi paloiksi.

Siivilöi keitinliemi, jäähdytä se ja laita omaan astiaan n. ¾ litraa ja lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Ota loppu keitinliemi ja laita kattilaan kiehumaan. Liruta ohuena nauhana äsken tehty suurus joukkoon, koko ajan hämmentäen, ettei pala pohjaan. Anna kiehua muutama minuutti. Lisää joukkoon sitruunanmehu tai etikka, suola, hunaja (tai sokeri) tillisilppua. Lopuksi lisää kerma sekoittaen. Nyt on kastike valmis.

Liitä kastike ja lihan- sekä porkkanan palat yhteen ja nosta tarjoiluastiaan keitettyjen perunoiden viereen. Nyt tuli nälkä. Hei sitten.

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

perjantai 24. maaliskuuta 2017



PIETILÄN SULON SYNTTÄRILAHJA




Minä en vain millään malta olla kirjoittamatta välillä tarinaa porilaisten suuresta persoonasta, Pietilän Sulosta. Vaikka ne tarinat, joita hänestä kerrotaan eivät ihan täysin totta aina ole. Kuten eivät ole hänen omat kertomuksensakaan. Mutta Sulo itse uskoi niihin ja sehän tässä merkitsee. Tässä taas yksi sellaisista.

Sulolla oli syntymäpäivä ja vaimo pohti kuumeisesti, mitä ostaisi Sulolle lahjaksi. Kaupungilla lahjaa etsiessään hän sattui eläinkaupan kohdalle ja näki ikkunassa papukaijan, jonka häkkiin oli kiinnitetty teksti ”Osaan puhua”. Vaimo sai siitä idean ja tuumi, että tuollaista Sulo ei osaisi odottaa syntymäpäivälahjaksi.


Kaupassa myyjä vakuutti, että papukaijalla on laaja sanavarasto, mutta samalla hän varoitti sen hieman siivottomasta kielenkäytöstä: papukaija oli aikaisemmin viettänyt vuosia ilotalossa. ”Ei se mittää, Sulo o tottunu sellaisiin ja puhhuu itteki välil rummii”, tuumaili vaimo. Papukaija häkkeineen pantiin lahjapakettiin, jonka vaimo onnittelujen ja halauksien kera ojensi kotona Sulolle. Sulo avasi innoissaan pakettia ja kun se oli saatu auki, lausui papukaija kimeällä äänellään: ”Uus ilotalo, uuret tytöt ja kato: Sulo!”




Pietilän Sulon synttärilahja 24.3.17


 
Pikkuahvenet 24.3.17
 
 
PIKKUAHVENET
 

Hauki on kala. Ahven on hyvä kala. 30 vuotta sitten toimiessani kalankasvattajana, myin kalaa ympäri maailmaa. Sveitsiläiset ostivat vain yhtä laatua. Ahventa. Ja elävänä. Olipahan huikea homma organisoida tankkiautokuljetus. Mutta sees siitä.
Ahven on todella hyvä kala.

Kun tyttäreni Meri sai vuosikymmeniä sitten (en kerro tarkkaa lukua) ongella Taivassalossa isäni mökillä laiturilta silakan kokoisen ahvenen – iha ite - ei riemulla ollut rajoja. Meillä oli täysi työ estää häntä syömästä sitä raakana. Niin innoissaan hän oli.
Pikkuahvenia tulee ongella nykyäänkin lähes joka laiturin nokasta tavallisella mato-ongella vaikka kuinka. Niitä ei kannata heittää pois. Ei missään nimessä. Ne kannattaa heti tuoreena perata ja nylkeä.

AINESOSAT:
Noin neljälle

Pikkuahvenia puoli kiloa
Voita paistamiseen
Hienoa merisuolaa
Kermaa 1 dl
Rouhittua mustapippuria vähäsen
Tyrnimursketta tai tyrnimehua 2 rkl
Tillinippu, iso

NYLKEMISOHJE:
Vedän puukolla tai terävällä veitsellä pyrstöstä selkäruoto kokonaan pois, Irroita pää. Tee sitten niskaan molemmin puolin nahan ja lihan väliin syvät viillot. Työnnä sitten peukaloilla nahan ja lihan väliin ja irroita nahka lihasta. Samalla hääipyy pyrstö ja vatsan totkut. Jäljelle puhdasta ahvenen liha.

TEKO-OHJE
Paista pannulla voissa pienillä merisuoloilla fileet hieman ruskeiksi.
Lisää kerma rouhittu mustapippuri, hunaja ja tyrnimehua taikka tyrnimurske sekaan. Lopuksi aikamoinen nippu tilliä pilkottuna. Anna porista hiljasella tulella vartti tai hieman enemmän. Muuta ei tarvita lisää kuin keitettyjä perunoita ja ruisleipää. Se on siinä. Siunatut pikkuahvenet. Ei aina kaikkea kissoille

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

perjantai 17. maaliskuuta 2017



TAITEILIJAELÄKE ON HIENO SAAVUTUS





Orkesterimme Seitsemän seinähullun jäsenistä suurin osa on jo saanut hienon tunnustuksen elämäntyöstään, valtion taiteilijaeläkkeen. Muutama on vielä vailla ja hakupapereita on lähetelty ahkerasti.

Viimeksi kun orkesterini pillisti ja lavan etuhahmo Purtsi haki itselleen taiteilijaeläkettä, hän lähestyi puoltolausunnon pyynnöllään pakinoitsija-Bisquitia eli Seppo Ahtia, Linnanmäen Uuden Iloisen Teatterin voimahahmoa ja orkesterimme hienoa ystävää. Esiintyiväthän Veljekset siellä yhtäjaksoisesti 29 vuoden ajan.

Kun Purtsi valitteli päätöksen vaan kestävän ja kestävän, totesi Bisquit: ”Kuule. Aira Samulinkin on jo kohta yhdeksänkymmentä, eikä vieläkään ole ehtinyt saada sitä taiteilijaeläkettä. Että odottele vaan Purtsi ihan rauhassa.”



Taiteilijaeläke-hieno saavutus


 
Tyrniviili 17.3.17
 
 
TYRNIVIILI
 

Purkki valmista punaista viiliä
1 litra punaista maito
250 g tyrnihilloa

Ota lusikalla valmiina kaupasta ostetusta viilistä ruokalusikallinen viiliä astian pohjalle. Sellaisen matalaan, laakeaan astiaan. Viilin ”siemenen ” päälle kaadat huoneenlämpöistä PUNAISTA maitoa. Peitä viilikeppu esimerkiksi pyyheliinalla ja jätä jonnekin syrjään huoneenlämpöön valmistumaan 1-2 vuorokaudeksi. Kun viili on jämähtänyt niin, että voit kallistaa sitä sen valumatta, nosta se jääkaappiin.

Laita tyrnihillo siemeneksi annosastioiden pohjalle. Juomalaseihin, syviin lautasiin, kulhoihin, kippoihin yms.


 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

perjantai 10. maaliskuuta 2017



ISÄNNÄN YLPEYS RINNASSA ROIKKUU




Isälläni, Yrjöllä oli hyvin maanläheinen huumorintaju. Kun hän kertoi vitsin tai tarinan, ne eivät loukanneet ketään. Ne eivät pahoittaneet kenenkään mieltä. Kunnioitettava ymmärrys ja toteutus. Se tarkoitti myös sitä, että hän pystyi naurattamaan samanaikaisesti isompaakin joukkoa. Myös lapset saivat kuulla näitä aikuisten tarinoita. Se on saavutus, johon olen pyrkinyt myös omalta osaltani. Joskus Seinähullujen levytyksiin saimme ulkopuolisiakin sanoituksia. Myönnän, että olen niistä anteeksipyytävällä mielellä ollut jo vuosikymmeniä. Toisaalta vuosikymmenten takainen huumori oli tosi säyseää nykyiseen verrattuna.

Tässä yksi esimerkki isäni maanläheisestä tarinankerronnasta. Kuulin sen noin 65 vuotta sitten. Eipä ole muististani pyyhkiytynyt.

Kalannissa vietettiin itsenäisyyspäivää kunnantalolla. Naapurimme isäntä osallistui tärkeään tapahtumaan. Isoisäni Oskari siinä sitten ihmettelemään naapurin rinnassa kelluvaa isoa kullanväristä valtavaa prinikkaa suurine paperiruusuineen: "Mistäs isäntä on noin komean arvomerkin saanut?" "Meidän lehmä on saanut sen viime suvena Turun Artukaisten maatalousnäyttelystä", kertoi isäntä ylpeänä ja röyhisti rintaansa.



Isännän ylpeys kaulassa roikkuu


 
Keitettyä kalaa 10.3.17
 
 
KEITETTYÄ KALAA
 

Ennen vanhaan kala valmistettiin pääasiassa keittämällä tai uunissa hauduttamalla. Grillaus ja paistaminen oli tosi harvinaista. Eräretkillä kyllä grillattiin ja saaristossa kalareissuilla kallion koloon tehdyissä nuotiopaikoissa. Mutta kotona keitettiin. Kuten tässä. Kastike oli aina kalaruoan kruunu. Ja se tehtiin yksinkertaisista aineista yksinkertaisesti ja oli siksi yksinkertaisen hyvää. Kuten tässä:

Neljälle:

1 kg kalaa (haukea, siikaa, kuhaa, lohta, kirjolohta)
Karkeaa merisuolaa

Kastike:

100 g voita tai rypsiöljyä
Puoli kaffekupillista vehnäjauhoja
4 dl kalalientä (tai muuta nestettä)
2 dl kermaa
Piparjuurta raastettuna maun mukaan
Suolaa
(sitruunapippuria)

Leikkaa peratusta kalasta poikittain 2 cm levyisiä pihvejä. Anna suolaantua karkeassa merisuolassa tovi tai 10% suolavedessä. Keitetään hiljaisella porinalla kypsäksi (4-5 min, tarkista kypsyys) ja tuodaan pöytään keitettyjen perunoiden kera.

Mukaan tulee erikseen tehtynä kastike: Keitä varovasti voita ja vehnäjauhoja koko ajan hämmentäen. Lisää kalan keitinlientä sen verran, että pysyy sakeana. Lopuksi raasta joukkoon piparjuurta ja lisää suolaa. Sekoita ja tarjoa.

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

perjantai 3. maaliskuuta 2017


URHEILUHULLUUS




Kaikkihan me olemme jollain lailla hulluja. Autohulluja, hulluna naisiin, urheiluhulluja tai muuten vain hulluja. Kun orkesterini perustettiin vuonna 1966, päätimme painattaa itsellemme t-paidat, jotka olivat siihen aikaan kovaakin kovempi juttu. Pojat kyselivät minulta, mitä siihen painetaan. Siihen aikaan ei vielä teknologiaa kuvien painatukseen ollut yleisesti käytössä.

Ehdotin, että painetaan jotakin toisenlaista. Jotain oikein hullua. Ja niin sitten tepastelimme estradeilla paidoissa, joissa luki ”Hullu-Oskarin hullut”. Se oli Pentti-Kankaan tangosekstetille aikamoinen irtiotto. Siitä nimi sitten jalostui pikkuhiljaa nykyiseen muotoonsa lähes puolen vuosisadan aikana: Seitsemän seinähullua veljestä. Nimemme aiheutti aikanaan närkästystäkin, vaikka yritimme kertoa, ettei urheiluhullukaan ole sopimaton infomuoto ihmisestä. Me, ja meidän mukana monet muutkin, kokivat orkesterin nimen positiivisena asiana. Itselleen nauraminen kun on vaikea taitolaji.

Urheiluhulluudesta vielä: olimme kerran isäni kesämökillä Taivassalossa harjoittelemassa ennen Iniön keikkaa. Kesken harjoituksen pojat laittoivat pystyyn tikkakisat. Kaikki muut osallistuivat, paitsi Vaasan teatteriorkesterin nykyinen kapellimestari Tintti eli Martti Tiainen. Hänen perustelunsa oli perusteellisen uskottava ja hyväksyttävä: ”En taida riskeerata. Haiskahtaa urheilulle.”

Minulla sentään on astetta vakavampi suhde urheiluhulluuteen. Minulla on kuntokortti. Sellainen, johon piirrän aina kruksin, kun haukottelen. Kuten aiemmin sanoin, meitä hulluja on monenlaisia.



Urheiluhulluus 3.3.17


 
Hiukkasen suolattua lohta 3.3.17
 
 
HIUKKASEN SUOLATTUA LOHTA
 

Lohifilettä
Merisuolaa

Sokeria
Maitoa ja vettä
Tilliä
Ruokaöljyä
Etikkaa

Siivuta lohen fileestä seitin ohuita siivuja. Sekoita hienoa merisuolaa ja hienoa sokeria suhteessa 2/3 suolaa 1/3 sokeria ja sivele aivan ohuelti fileen toiselle puolelle. Anna vetäytyä puolisen tuntia. Laita yöksi marinoitumaan maidon ja veden sekaiseen liemeen. Nosta ne pois ja valuta.

Laita sitten laakeaan astiaan pohjalle tilliä ja lado ohuelti lohen siivut. Taas tilliä ja lohta. Vuorotellen.

12 tunnin valmistautumisensa jälkeen syötävissä kunhan ensin teet liemen, jossa on ruokaöljyä ja etikkaa. Sivele ohuelti nestettä lohen siivujen päälle ja anna vetäytyä hetken. On fiiniä ruokaa ruisleivän päällä tai keitettyjen perunoiden ja ison voinokareen kanssa.

Isoäitini kertoi, että näin suolattuna säilyy viileässä jopa 8 vuorokautta, kun välillä kääntelee niitä.

 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen