perjantai 12. kesäkuuta 2015


PIRTUINEN TOSITARINA

Elämäni Naantalin kaislikossa – saarten sylissä – on rikasta ja mielenkiintoista. Semmoista se on ollut kautta aikojen. Pitkän olemishistoriamme ajan. Tänne saapuivat esi-isämme jääkauden poistumisen jälkeen metsästämään ja kalastamaan. Kotisaarellani kalastus onkin säilynyt eineen tuojana näihin päiviin asti. Mutta ei pelkästään ruoasta. Juoda myös pitää. Vilkkaimmat mielikuvitukseltaan osasivat myös yhdistää nämä kaksi nautintoainetta. Kerron tositarinan näistä sadoista tositarinoista. Kaikkea ei voi kertoa, koska on vaarana, että näitä juttujani lukee joku aikuinenkin.

Tämä tarina kertoo legendaarisesta persoonasta naapurisaareltamme. Tammisen Antosta.
Anto oli todellinen persoonallisuus. Aivan uskomaton vilpertti ja mielikuvitukseltaan yltiöpäinen. En pysynyt Anton vauhdissa. Hän asui Aaslan saaressa, aivan Hämmärönsalmen lossin vieressä. Hänellä oli kalastustroolari. Kyllä hän sillä kalastikin. Mutta ´sivutulot´ tulivat pikakäynneiltä aluevesirajamme takaa. Niitä peltisiä laulukirjoja kuljetellen. Sellaisia kanistereita, joiden sisältöä nauttimalla tuli höveliäs mieli ja alkoi laulattaa.

Tullia piti hööpöttää kaikin tavoin. Erityisesti loistavan paikallistuntemuksen avulla eksyttää takaa-ajajia. Anto oli siinä kuuluisa.
Hän osasi ajaa esimerkiksi Airismaan ja Aaslan välisessä salmesta kahden kiven välistä niin, että juuri ja juuri siitä pääsi. Perässä tullut tullivene yleensä sitten karahti karille. Anto vain totesi, että voi voi sentään kun tulevat tänne ´ilman paikallistuntemusta´.

Oppihan tullikin reitit pikkuhiljaa. Mutta silloin Anto otti avukseen kolmannen aistinsa. Ne kaksi muuta aistin kohdetta olivat naiset ja kuperkeikkajuoma. Hän osasi ajamisen sumussa. Siinä toimessakin hän oli uskomaton. Tullilla ei ollut mitään mahdollisuutta. Anto sanoikin, että kisailu heidän kanssaan ei ollut ihan reilua. Anto oli tässä asiassa aika rehellinen.


Mutta rajansa kaikella. Erään tällaisen hakumatkan aikana sumu sakeni niin paksuksi, ettei Anto nähnyt ruoristaan edes troolarinsa keulaa. Takaa-ajossa tulli jäi ankkuriin sumun sakeentuessa, Antonkin oli pakko rantautua. Hänen onnekseen sumun seasta näkyi erään kesämökin laituri. Hän kiinnitti troolarinsa kunnolla ja hörpsyjen jälkeen paneutui makuulle. Kun hän sitten aamu-usvassa heräsi, aurinko alkoi nousta. Sumu oli häipynyt. Nyt oli kiire lähteä lipettiin piilottamaan lasti. Anto käynnisti koneen. Se oli sellainen vanhanajan kuulamoottori, joka ammuttiin käyntiin. Ihan oikeasti. Minullakin on aikanaan sellainen kone ollut. Sitä sanottiin kuulajuntaksi.

Kunnon pamauksen jälkeen kone lähti käyntiin ja mökkiläiset heräsivät hättäännykseen. Eikä tässä vielä kaikki.
Anto ajoi kokka kohisten oman saarensa laituriin ja kiikutti ´laulukirjat´ kiireesti omaan piiloonsa. Olin saapunut samanaikaisesti ruokkimaan kasvattamiani kaloja, jotka uiskentelivat Antolta vuokratulla vesialueella. Siinä sitten kalanpoikasten iloisesti hyppiessä katseeni kiinnittyi Anton troolarin merenpuoleisen kylkeen. Mitä ihmettä siellä onkaan. Kauhea kasa puutavaraa. Selvisihän se. Anto oli aamu-usvassa ja kiireessä unohtanut irrottaa köydet yöpymispaikastaan, kesämökin laiturista. Se laituri lähti mukaan ja koristeli nyt Anton ison ja painavan kalastustroolarin kylkeä.


Pirtuinen tarina 12.6.15


Raparperilätyt 12.6.15
RAPARPERILÄTYT
Tyttären tyttäremme Claudia on upea ja poikkeuksellinen. Kuten kaikki lastenlapset ovat isovanhemmilleen. Hänen äitinsä suuri intohimo parin vuoden ikäisenä olivat suolaiset oliivit. Tyttärensä intohimo on raparperi. Aivan oikein. Olisikohan tuo happamen makunystyrä saanut ylikorostuksen? Claudia rouskuttaa raparperia päivän mittaan metreittäin. Onneksi meidän pihallamme kasvaa iso raparperipuska, vuosikymmenten takaa. Uskon, että juurissa on enemmänkin ikää.

Ei liene vaikea uskoa, että Claudian lempiruoka on lätyt ja raparperi. Eli siis raparperilätyt. Oskari-pappa tekee melkein mitä vaan, kun tyttö halajaa. Kun muutkin syövät niitä, olen happamuutta heikentänyt hunajalla. Onhan raikas ja toisenlainen herkku.


2 isoa raparperia pienen pieneksi pilkottuna tai murskattuna
0,5 l maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
3 rkl hunajaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl rypsiöljyä

Sekoita tehokkaasti vehnäjauho ja maito. Lisää sekoittaen kananmunat, hunaja, vaniljasokeri ja öljy. Lopuksi sekoita raparperi mukaan.

Anna vetäytyä tovin.

Paista molemmin puolin. Voidellussa lättypannussa tai pannukakkuna uunissa.

Resepti tulostettavassa muodossa.


s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Palautteet/osoitteenmuutokset: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti