perjantai 10. huhtikuuta 2015


HASSUNKURISET AUTOMME

Meillä oli kaupungin melkein ensimmäinen auto sodan jälkeen. Se oli Uudenkaupungin Kauppakunta Kalannin omistama KOPPA FORD, jolla isäni sai töiden puolesta ajella ja me tenavat päästiin kyytiin usein. Olympiavuonna isä osti sen itselleen lähtiäislahjaksi kun hän meni isännäksi Yläneen Kauppaosuuskuntaan. Se oli vuonna 1952. Kun ajeltiin viikonloppuisin syntymäpaikoillemme Uuteenkaupunkiin, tapeltiin sisareni kanssa takapenkillä siitä, kumpi oli toisen puolella. Isä pysäytti auton aina, kun jommankumman nenästä lensi veri. Kävelette sitten kotiin. Mynämäen korvesta. Rankka isä.

Sitten isä osti ihka oman uuden auton 1954 RENAULT 4 CV:n, joka oli kenkälaatikon kokoinen. Meillä oli isän kanssa sellainen sopimus, että kun pesin Rellun, sain ajaa sillä aina kerran Osuuskaupan ympäri. Isä väitti, että olin ajanut eräänä päivänä neljä kertaa. Hän näki ikkunasta. ”Kyllä, kyllä, mutta kyllä pesin auton myös neljä kertaa” vastasin.

Kun isä meni 1957 Taivassalon Osuuskaupalle töihin ja Hankkija kuului samaan ryhmään, isä sai ostettua Volkkarin. Siinä oli oikein lämmityslaite. Aikaisemmissa autoissa isä esti tuulilasin jäätymisen pyyhkimällä trasselilla, johon oli kostutettu pirtua. Se oli hyvä syy jos joku sattui ihmettelemään moisen aineen olemassaoloa autossa. Silloin länsiautot olivat harvinaisia. Oli Pobedoja, Mosseja, Volgia ja Skodia vaan. Ja sitten niitä kuttaperkkapahvisia eli muovisia itäsaksalaisia Zwickau-autoja. Näitä Saksan ihmeitä, kansanautoja eli Volkkareita, tuli Suomeen vain muutama sata. Osuuskaupanjohtajat (ja keinosiementäjät) vain saivat ostaa niitä. En tiedä miksi. Joku sanoi, että ne saa kun niillä on välillä niin kiire. Osuuskaupoillahan oli siihen aikaan sivuliikkeitä lähes joka kylässä.

Seuraava automme oli Wartburg, joka veti edestä. Osuuskaupan apulantavaraston välikatto tippui 50.000 kilon kuormalla Wartburgin päälle. Autotalli oli alla. Kun aamulla autotallin ovet pullistelivat, isä pyysi varastomiehiä kiirehtimään painolastin purkamisesta automme päältä. Perusteluna se, että jouset kuoleentuu. Kun apulannat saatiin pois, paljastui siellä auto, joka oli kuin sammakko. Isä ideoi siitä avoautoa, mutta jouset olivat kaikki poikki.

Minä lähdin linjurilla Raumalle opettajaseminaariin, vaikka isä oli luvannut kyyditä minut. Myöhästyin pahasti. Luokanvalvojamme pappi Ville Vikatmaa tivasi syytä myöhästymiseen. Lähteenmäen Markku oli joskus sanonut, että jos tulee tällainen tilanne, sano vaan että: ”Hemorroidit”, ei opettaja kehtaa enempää kysyä. Eikä tullut minultakaan enempää udeltua. Hieno sana. Hemorroidit ovat peräpukamat. Minä en tiennyt sitä, ja selityksen annettuani istua lässähdin reilusti penkille ahterilleni. Pappi Vikatmaa nyrpisti otsaansa, mutta hienona miehenä ei sanonut mitään. Että sellaisia autoja meidän isällä oli. Kerron joskus sitten omista autoistani.



Hassunkuriset automme 10.4.15


 
Porkkana-maksapata 2.4.15
 
 
PORKKANA-MAKSAPATA
 
0,5 kg naudan maksaa
4 porkkanaa
2 sipulia
0,5 l lihalientä
3 rkl vehnäjauhoja
kermaa
voita
lipstikkaa (tai meiramia)
suolaa

Siivuta maksa n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi ja kieritä niitä vehnäjauhoissa. Siivuta sipuli myös ohuiksi renkaiksi. Laita pataan pohjalle voita ja ruskista jauhotetut maksa ja sipuli. Lisää pataan ohuiksi viipaloidut porkkanat, lihaliemi ja mausteet. Hauduta hellalla tai uunissa kypsäksi – kauniin ruskeaksi. Lopuksi hiukan kermaa maun pehmennykseen.
 
Resepti tulostettavassa muodossa.
 
 

s (142 x 131)

Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

Palautteet/osoitteenmuutokset: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti