perjantai 28. maaliskuuta 2014


EL LOCO - HULLU


Tyttäreni Meri oli teini-ikäisenä vaihto-oppilaana Etelä-Amerikassa, Ecuadorissa. Olen saanut vierailla 88:ssa maassa ja tämä maa on yksi suosikeistani: Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka, Ecuador ja tietysti Sri Lanka myös. Ecuador on mielenkiintoinen maa. Ihmiset puhuvat hillityn rauhallisesti kieltänsä espanjaa, eivätkä huuda ja kailota kuten äidinkielimaassaan. Maa on myös käsittämättömän kaunis. Vastakohtaisuuksiakin löytyy. Vieraillessamme Ecuadorissa, maan presidenttinä oli henkilö, jonka lempinimi oli El Loco, hullu. Hän käytti itsekin sitä nimeä. Kun hänet vihittiin presidentin virkaansa, hän saapui paikalle laskuvarjolla hypäten samalla, kun taustalla soi hänen oma rokkiesityksensä. Minulla on vieläkin hänen sinkkulevynsä.

Näin minä siellä Andeilla saunankin. Siellä mäen päällä oli ryppyinen ruskea teltta, jonka sisälle oli kärrätty kuumia kiviä. Kylän miehet istuivat niiden ympärillä vaatteet päällään, hikoilivat ja puhuivat käsittämättömiä. Että sellainen ”sauna”.Saimme vierailla Galapagossaarilla. Mielettömän ihana paikka näin laimeasti sanoen. Sieltä lensimme pikkukoneella suoraan Amazonin viidakkoon, pieneen Cocan kaupunkiin. Sieltä koverretulla puunrunkoveneellä 20 solmun vauhtia 6 tuntia Amazon-jokea ylös sen latvajuurille.

Olipahan näkemistä. Perillä odotti puista kyhätty maja puussa. Ihmisiä ei kymmeniin kilometreihin. Halusimme pestä itsemme. Intiaanioppaamme ohjasi joelle, jonne pulahdimme. Kysyin myöhemmin joenmutkan, eli pienen järven nimeä. ”Piranha”, kertoi intiaani. Olimme havainneet pienten kalojen nyppivän ihoamme polskutellessamme, mutta enemmänkin ne vain kutittivat. ”Mutta eivätkö Piranhat ole niitä ihmissyöjäkaloja? ” kysyimme. ”On on. Niitä ne on. Mutta ei ne ihmisten kimppuun hyökkää, jollei ole verta aistittavissa. Vuotavia haavoja tai naisten vaivoja.” Emme peseytyneet enää majapaikassamme.

Illaksi meille luvattiin herkullinen ateria. Illan hämärtyessä kuului viidakosta kauheaa ääntä. Joku alueella vapaana tepastelleista kanoista huusi henkensä edestä. Marja-vaimoni tietenkin kanaa pelastamaan. Ilmeni, että intiaanikokkihan siellä juoksi kanasaaliin perässä iso viidakkoveitsi kädessään. Saimme siis illallisen. Vaimoni jätti väliin kertoen, että hän on kananlihalle allerginen. Merin kanssa me nauroimme niin.

Vierailimme erään perheen kotimajalla keskellä viidakkoa. Perhe tuli toimeen sataprosenttisesti luonnon antimilla. Heidän ympärillään oli puutarha, mistä löytyi lääkekasvit kaikkiin vaivoihin. Sieltä viidakosta vielä nykyäänkin valtaosa lääketieteemme rohdoista on peräisin. Siellä oli myös pensas, jonka oksaa taittamalla sai vuotamaan kirkasta punaista väriä. ”Mihin tautiin tämä on?” kysyin isännältä. ”Sitä käytetään silloin tällöin emännän huulien punaamiseen.”

Paluumatkalla kapean joen reunoilla oli värikkäitä puukeppejä. Opasintiaani, alkuperäiskansan edustaja, kertoi niiden olevan amerikkalaisen öljyfirman aluevaltauksen osoittamia merkkejä. Hän kävi napsimassa merkit pois sitä myöten, kun niitä näkyi. Hän oli myös luonnonsuojelija. Aidosti ja konkreettisesti, omassa elinympäristössään. Kun veneemme keula oli täynnä näitä merkkikeppejä, joissa oli öljyfirman nimi, jatkoimme matkaa kohti pääjokea. Sydämeni oli pysähtyä, kun vastaan tuli iso alumiinivene täynnä öljyfirman väkeä. Takatuhdolla kuskilla oli pitkä pyssy kainalossaan. Meidät ohittaessaan miesten päät kääntyivät kohti veneemme keulaa. Olimme kaukana, ei missään. Kurkkujamme kyllä vähän kuristi siinä kohtaa.

Palasimme maan pääkaupunkiin Quitoon ja Meri-tyttäremme jatkoi koulunkäyntiään. Hän oli innoissaan. Kolme ensimmäistä kuukautta käsityötunnilla oli harjoiteltu ompelukoneiden käyttöä. Nyt oli motivaatio korkealla, sillä oppilaille oli luvattu neulat ompelukoneisiin.





JAUHELIHAKEITTO




Toimiessani 1965-1966 Kuoreveden Suinulan kansakoulun johtajaopettajana (2 opettajaa vain). Nainen alakoulun opettajana ja mies yläkoulun. Sellainen oli meininki. Minä siis virkamiesurani huipulla. Sain 20 mk enemmän palkkaa kuin alakoulun opettaja, mutta minun piti huolehtia kirjastosta. Meillä oli oma keittäjä. Hänen bravuurinsa oli uskomaton. Oppilaat söivät hullun lailla. Johtajaopettaja vieläkin enemmän. Tässä se on. Suunnilleen muistini mukaan:

200 gr jauhelihaa (sika/nauta)
100 gr savustettua sianlihaa
1 sipulia
2 naurista tai palanen lanttua
0,5 l pieniksi pilkottuja perunoita ja porkkanoita
1 l lihalientä
paprikajauhetta maun mukaan
2 rkl tomaattisosetta
hienonnettua persiljaa pikku kouran pohjallinen

Ruskista jauheliha, Kuutioi sinaliha ja pilko sipuli oikein pieneksi. Kuumenna lihaliemi ja lisää juurekset. Keitä ne puolikypsäksi ja lisää ruskistettu jauheliha ja mausta keitto. Lopuksi vielä pinnalle persiljasilppu.

Resepti tulostettavassa muodossa.






Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 21. maaliskuuta 2014


HIRVENMETSÄSTÄJÄT


Jotkut voisivat luulla otsikon luettuaan, että nyt kerron 60-luvun suosikki-iskelmän ”Hirvenmetsästäjät”-tarinan. Enpä kerro. Kerron sen sijaan nuoruuteni saaristolaiselämän hauskasta tapahtumasta. Siihen aikaan paikkaseudun vallesmanni antoi saaliinkaatoluvat pitäjäkohtaisesti. Taivassalo-Vehmaan vallesmanni Eero Einiö antoi Taivassaloon viisi hirvenkaatolupaa ja Kustaviin saman verran, vaikka tarve olisi ollut vain kaksi. Hän nimittäin tiesi, että ne kaatavat kuitenkin viisi. Eivät halua olla huonompia kuin naapurikuntalaiset Taivassalossa. Viisas vallesmanni: hän ennaltaehkäisi laittomuuksien tekemisen. Toisen naapuripitäjämme, Iniön saaren metsästäjät saivat vain yhden hirvenkaatoluvan. Iniö kuului silloin Nauvon vallesmannin reviiriin ja luvat olivat rantakiven alla. Iniöläiset olivat päälle päin muka katkeria, mutta homma hoitui. Siellä periferiassa he olivat tottuneet omatoimisuuteen.

Oli tapana, että metsästysseurueet pitivät yhteisiä hirvipeijaisia jahdin päättymisen jälkeen. Oli iniöläisten vuoro järjestää peijaiset, ja minutkin kutsuttiin Iniön Piruntalolle (Iniön pappi antoi talolle tämän nimen, koska siellä pidettiin rukouslauantaisin tansseja). Sain kutsun, koska olin saaren mahtisuvun Björklundien poikien kalakaveri ja kävimme yhdessä tansseissa. Puhuin heidän puolestaan Taivassalon tytöille suomea ja he puhuivat Iniön tytöille puolestani ruotsia. Se oli toimintaa yli kielimuurien. Kutsun peijaisiin oli saanut myös meidän vallesmannimme, Eero Einiö, ja tietenkin Nauvon vallesmanni.

Koska Einiö oli ääreistarkka virkamies, hän kävi tarkastusiskulla keittiössä. Ison kattilan kannen nostaessaan, hän havaitsi kiehumassa KAKSI hirven kieltä. Hän tiesi, että kollegansa oli antanut saarelaisille vain yhden kaatoluvan. Iniöläisemännällä oli sana hallussaan ja selitys valmiina. Einiö sen hyväksyi muristen ja siirtyi salin puolelle. Siellä hän nauvolaiselle virkakumppanilleen ryhtyi ehdottelemaan, että tämä antaisi iniöläisille jatkossa kaksi kaatolupaa. ”Miksi ihmeessä?” kysyi Nauvon vallesmanni. ”No katsohan, kun Suomen laissa taataan kaksikielisille kunnille erityisoikeuksia. Iniöhän on kaksikielinen kunta.”






HERRANKUKKARON KOTIJUUSTO



Nyt paljastan tämänkin salaisuuden. Yhden suosituimmista saaristolaispöytämme antimista.

3 l maitoa
1 l piimää
4 munaa
1 tl suolaa
puolukkasurvosta maun mukaan

Riko munat ja sekoita ne kevyesti huoneenlämpöiseen piimään. Kiehauta maito ja lisää piimä-munaseos siihen. Sekoita leveällä puulastalla pohjaanpalamisen estämiseksi kattilan pohjaa pitkin koko ajan, kunnes seos kiehuu. Kun massa alkaa kirkastua eli heroittua, nosta kattila liedeltä. Kun juustomassa pulpahtaa pinnalle, nosta se reikäkauhalla harson päälle ritilään, tai juustomuottiin. Sekoita massaan suola. Anna jäähtyä ja nesteen valua.

On erinomaista delikatessia esim. saaristoleivän päällä. Lisää pinnalle puolukkasurvosta. Sokeroitu tai natural mustikka-, karpalo-, tyrni-, ja lakkasurvoskin toimii hienosti. Meneenhän siinä mansikkakin. Puolukka on suomimarja vailla vertaa. Vanhanaikainen, nykyään liian vähän arvostettu kotimainen terveellinen herkku. Vielä tulee aika kun puolukka palaa arvoonsa arvaamattomaan.

Resepti tulostettavassa muodossa.






Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 14. maaliskuuta 2014


KALLIS KAHVIKUPPI


Tapahtui takavuosina Norjassa. Olin työmatkalla Oslossa ja piipahdin paikalliseen ravintolaan lounaalle. Siihen aikaa Norjassa, kuten Suomessakin, oli ravintoloissa aina hovimestari. Osaavia ja asemansa tietäviä ammattilaisia. Viereiseen pöytään istahti neljä Amerikan ladyä. Kultaa, kimallusta ja harmaata väriä lakipisteessä. Kaikesta näki, että varakkuudessa löytyy.

Pitkän tovin odotettuaan ja menyytä tarkastellen amerikanleidit viittoivat hovimestarin paikalle. Mestari seisoi pöydän vieressä kuin rautakanki vanhojen elokuvien malliin. ”Jaaha! Mitähän arvon vieraamme haluaisivat nauttia lounaaksi?” ”Katsoimme menyytä, mutta teillähän on aivan hirvittävän korkeat hinnat! Mitä täällä maksaa pieni kuppi kahvia?” kysyi yksi naisista. ”Meillä on tarjolla vain annoksia, 12 kruunua per henkilö”, vastasi hovimestari. ”Voi kauheata, sehän on neljä kertaa enemmän kuin meillä kotona Amerikassa!”

Hovimestari kääntyi sananmukaisesti rivakasti kannoillaan, jätti rouvat pöytään ja lähti ylväänä pois. Mennessään vielä mutisi: ”Minä en ymmärrä tällaisia muka hienoja ladyjä. Tulevat nyt Ameriikasta saakka tänne Osloon kysymään, mitä maksaa pieni kuppi kahvia.”





KASSLER




Keski- ja eteläeurooppalaiset osaavat arvostaa ruhon eri osia monipuolisesti. Mitä halvempi osa, usein sitä parempi. Siksi otan tähän reseptiin yhden suosikkilihoistani. Porsaan niskan. Hienoimmin sanottuna Kasslerin. Eikös kuullostakin jo herkullisemmalta? Ja kalliimmalta. Porsaan Kaslerin hinta on alle viidenneksen naudan sisäfileen hinnasta. Mietihän sitä. Tässä tulee oikea äijäresepti.

500 g porsaan kassleria
1 – 2 rkl sinappia (mielellään Dijonia tai siemenistä sinappia)
100 g mozzarella juustoa
pikku kourallinen korppujauhoja tai kuivunutta vaaleaa leipää murustettuna.
1 tl tyrnimursketta tai mehua. Ananaskin käy.
1 dl hienonnettua persiljaa
1 rkl hunajaa

Leikkaa liha 2 cm viipaleiksi ja levitä jokaisen siivun päälle sinappia. Lado viipaleet voideltuun uunivuokaan. Leivänmurut ja tyrni tai ananas sekä hunaja joukkoon. Mukaan vielä persiljasilppu. Sekoita hyvin. Levitä Mozzarella Kassler viipaleiden päälle tai väliin. Uuniin 225 astetta ja 20-30 minuuttia. Kunnes pinta on kauniin ruskea. Nautiskellaan keitetyn perunan tai juuresmuusin kera.

Resepti tulostettavassa muodossa.






Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 7. maaliskuuta 2014


TOSITIUKKA VALLESMANNI

 
Olin Yrjö-isäni kanssa perustamassa vuonna 1963 Taivassalon ja Vehmaan rajalle VEHMASSALMEN tanssipaviljonkia, josta tuli aikansa suosituin tanssilava Suomessa. Olin perustajaryhmän nuorin, joten minulle lankesi toiminnanjohtajan rooli. Hoidin myös esiintyjät. Siitähän minulle ura urkeni! Äskettäin julkaistiin juhlakirja ”Vehmassalmi 50 vuotta”. Elän siis aikaa, jolloin kaikesta on kulunut vuosikymmeniä. Lueskelin kirjasta omia tekemisiäni. Olin kertonut muun muassa lavan perusideoinnin taustalla olevan tosiasian: täydellisen etukäteistietämättömyyden siitä, mitä tuleman pitää. Myönnän ja uskon sen. Eiköhän arviossani ollut mukana myös yksi yrittämisen kulmakivistä: yrittäjällä pitää olla uskallusta ja moraalia. Liiallinen riskilaskelmointi estää muista poikkeavien ideoiden toteuttamisen.

Taivassalo-Vehmaan piirin nimismiehenä toimi oikea Vallesmanni, Eero Einiö. Persoonallinen ja lievästi sanottuna tiukka mies. Hänen kanssaan olin helisemässä. Kerran Einiö tuli kesken tanssien luokseni ja sanoi, ettei nähnyt ainoatakaan järjestysmiestä. Lisäksi suuri osa kansasta oli hänen mukaansa humalassa. Minulla oli 10 minuuttia aikaa hankkia lupaehdoissa mainitut 10 järjestysmiestä hänen luokseen – samanaikaisesti. Suihkaisin salamana liikkeelle. Hain toimistosta 10 järjestysmiehen käsivarsinauhaa ja lähdin hakemaan kavereitani. Selvimmästä päästä. ”Älä kysy. Nauha käteen ja seuraa minua. Nyt on hätä.” Ja niin paikalla käskynjaossa oli 10 melkein selvää järkkäriä. Silloin ei tarvinnut järjestysmieskortteja ynnä muita. Vastikään oli valmistunut kaksi hienoa putkaa. Naisille ja miehille erikseen. Einiö aloitti käskynjaon: ”Jokainen järjestysmies hakee yhden humalaisen miehen ja yhden humalaisen naisen. Aikaa puoli tuntia. Mars matkaan!”

Voihan verokirja! Olipahan tehtävä. Kaverini kukuilivat lähimetsiköissä pullokätköjen liepeillä ja nappasivat mukaansa, kenet saivat. Olihan osa jopa humalassa, mutta he olivat kaikki miehiä. Naispuolisia ei löytynyt. Sellaisia ei silloin pruukannut yleisissä tansseissa olla, ainakaan kovin montaa. Kello lähestyi määräaikaa. Järjestysmiesraukat ottivat mukaansa kenet sattuivat saamaan. Ja niin sovitun ajan jälkeen vallesmannin edessä seisoi 10 enemmän tai vähemmän humalaista miestä ja 10 vesiselvää naista. Eero Einiö havaitsi itsekin tilanteen koomisuuden. Hän ratkaisi asian nokkelasti. Humalaiset miehet putkaan, naiset vapaaksi ja naisten putkaan 10 järjestysmiestä.

Seuraaviin tansseihin oli tosi vaikea saada vapaaehtoisia järjestysmiehiä. Lopetin tanssienjärjestäjän toimeni ja ryhdyin soittajaksi.





KIRPAKKA UUNIKALA




1 iso kalanfilee tai monta pientä (noin 200 g per syöjä)
1 sitruuna
1 appelsiini
1,5 dl kermaa
3 rkl kapriksia
Merisuolaa
Mustapippuria
Rypsiöljyä

Suolaa kala valmiiksi merisuolalla. Voitele uunivuoka rypsiöljyllä. Lado kalanfilee tai -fileet vuokaan. Ripottele mustapippuria myllystä päälle. Kaada kerma kalan päälle ja anna sen valua vuoan reunoille, jonne lisätään kaprikset. Viipaloi appelsiini ja sitruuna ja lado ne fileiden päälle.

Laita 160 asteeseen vajaaksi puoleksi tunniksi. Tarkasta kalan kypsyys terävällä veitsellä paksuimmasta kohdasta raottaen. Mikäli uunissa on lohta, sisäosa voi olla hieman rosee. Se on silloin herkullisimmillaan. Lämpimänä syötynä.
Lisukkeena salaattia tai perunoita.

Resepti tulostettavassa muodossa.






Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.