perjantai 5. heinäkuuta 2013

MAANVILJELIJÄN ONNI


 

Ennen vanhaan sanottiin, että maanviljelijän onni on koko kansan onni. Viisaasti sanottu. Vielä sekin totuus joskus tulee ymmärrykseen. Helppoa ei ole maan viljely. Tiedän. Olen kokeillut. Taivassalon Osuuskaupalla oli viljavaraston takana puolen hehtaarin pelto. Isäni oli kaupan johtaja ja niin sain suhteillani vuokrattua sen kesäksi 1959. Naapurin isännän palkkasin möyhentämään keväällä maan. Laskutus sadonkorjuun jälkeen.

Suomen avomaan kurkun sadosta saadaan merkittävin osa saaristosta. Se johtuu siitä, että avomaan kurkku vaatii pitkän kasvukauden ja saaristossa syksyllä lämmin vesi jatkaa kasvukautta parilla kolmella viikolla. Taivassalo oli saaristoa ja niinpä päätin ryhtyä erikoisviljelijäksi. Ostin – velaksi totta kai – Osuuskaupasta kurkun siemeniä pitkällä maksuajalla ja kylvin ne. Sisareni Leenan palkkasin kastelemaan ja perkaamaan taimet. Leena teki työnsä hyvin ja kurkut kasvoivat vauhdikkaasti. Loppukesästä jännitin sadon valmistumista. Ja vain viikkoa ennen arvioitua sadonkorjuuta iski reipas halla. Sadosta ehti kypsyä vain muutama onneton kurkku. Loput pani halla. Ja nekin säästyneet kurkut naapurin Vigrenin pojat söivät. Siirryin muihin hommiin. Isäni maksoi siemenet ja möyhentämisen. Leena ei liene saanut palkkojaan vieläkään. Ei ole helppoa maanviljely. Ei ainakaan erikoisviljely.

Osallistuin nuorukaisena myös 4 H-kerhon toimintaan. Kirkonkylällä meillä oli jokaisella kerholaisella yksi vako perunamaalla. Kilpailu oli sadon määrästä. Muut istuttivat porukassa perunat päivällä. Minä istutin iltamyöhään, ettei kukaan nähnyt. Hankin Osuuskaupan silakan vastaanottosatamasta Ihattulasta ison ämpärillisen silakoita. Vedin kepillä syvän uran vakoon. Tökkäsin silakan pohjalle ja siemenperunan päälle. Sitten multapeite päälle. Kahden viikon kasvun jälkeen, kun muiden perunoiden ensinäkyminen maailmaan alkoi, minun vaossani huiteli korkea tuuhea perunan naatti. Sato oli moninkertainen muihin verrattuna. Voitin kilpailun. Koska ei kisailtu perunoiden mausta. Kun aikanaan paljastin salaisuuteni apteekin Anterolle, meillä ei ollut keskusteltavaa vuosikausiin. Antero oli huono häviäjä.





SUVIKEITTO




Kuuntelin radiosta nuorisokanavaa, jossa kysyttiin kuuntelijoilta, mitä ruokaa he vihaavat. Voi lapsiraukkoja. Että oikein vihaksi pistää. Lyökin Mammalla oli tapana sanoa ruoasta valittajille, että ”Jumal rankase”. Yksi kuulija oli saanut vihavaihteen päälle muistellessaan kesäkeittoa. Siitäpä sain idean tämänkertaiseen reseptiini. Lyökin Mamman suvikeittoon. Muistot siitä palautuivat suuhuni. Mikä kesäinen maku!

Ainekset:

Perunoita
Porkkanoita
Tuoreita herneitä
Jos saat: litteitä herneen palkoja.
Kukkakaalia.
Tai mitä juureksia on saatavilla. Nauris sopii erinomaisesti.
Suolaa, pippuria
Voita
Pilkottua sipulinvartta tai persiljaa
Vettä ja maitoa (kermaa )

Keitä kaikki juurekset vähäisessä vedessä kansi päällä noin 30 min. Jos mukana on uusia perunoita, lisää ne 10 min kuluttua.
Kaada keitinvedestä puolet pois.
Lisää suola ja pippuri.
Lisää keitinveteen toinen mokoma maitoa. Kermaa:)
Lisää sipulinvarret ja tai persilja ja lämmitä niin että kiehahtaa. Älä anna palaa pohjaan.
Lisää lopuksi reipas voin nokare.

Vaikutus: Nauti ja huomaat, että vihasi kesäkeittoon haihtuu. Jos sellaista koskaan on ollutkaan. Rakastut yksinkertaisuuteen. Sitähän ruokailu parhaimmillaan on. Pelkkää rakastumista.

Minun kävi niin kuin useasti, että kirjoittaessani muistojeni reseptiä, alkoi suupielet kostua. Ei saisi kirjoitella tällaisia nälkäisenä. Se on kuin nälkäisenä ruokakauppaan menisi. Yrittää tässä sitten laihana elää.

Resepti tulostettavassa muodossa.

Utelias?  Jollei sinulla ole muuta tekemistä, lue nuoren toimittajan tekemä henkilökuva vanhasta miehestä. 




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti