torstai 28. maaliskuuta 2013



LAIVASTON HEVOSMIES


Kun kävin varusmiespalveluani Pansion Laivastoasemalla, siellä oli vielä hevosia palveluksessa. Olimme rumpalimme Nätsin kanssa osittain samaan aikaan. Muistuu mieleen tapahtuma, kun Nätsi oli jotain töpännyt ja piupau (= päivystävä aliupseeri) laittoi rangaistuksena Nätsin pesemään käytävän lattioita. Nätsiä vain hymyilytti ja se kun sitten ”piupauta” harmitti. ”Mitäs se alokas siinä hymyilee?” Nätsi vastasi iloisena (TV:n silloisen saippuamainoksen sanoin): ”Olen niin iloinen Sunosta!” Ja sitten hänet siirrettiinkin vessojen puolelle pesuhommiin.

Laivastossa oli toinenkin raumalainen. Karemaan Heisi. Soitti bassoa ja teki muutaman keikankin orkesterissani myöhemmin. Aivan mahdoton vilpertti, jonka pääasiallisena tehtävänä oli järjestää actionia, hauskoja tilanteita. Nämä eivät aina sopineet kasarmin järjestyssääntöihin. Niinpä hänet siirrettiin varsinaisista maanpuolustustehtävistä talleille hevosten hoitajiksi. Heisin aika tuli pitkäksi ja niinpä hän eräänä sunnuntaipäivänä ratsasti vanhalla kopukalla Turun torille. Yleisöllä oli hauskaa, kun Heisi näytteli nk. intiaanitemppuja kopukkansa kanssa. Hyppi vauhdissa selkään ja pois. Välillä luiskahti vatsankin alta. Pahaksi onnekseen hänellä oli laivaston puku päällä ja niinhän käry kävi. Heisillä oli sitten laivaston ennätys YP: ssä. Eli ylipalvelussa. Hän sai viettää aikaa kasarmin hevostalleilla peräti 4 kuukautta normaalin varusmiesajan päälle.

Muistiini on piirtynyt toinenkin Heisin tempuista:
Hänen piti pari kertaa päivässä kuljettaa kävellen hevosia kasarmin ympäri niiden kunnon vuoksi. Vanhoja kopukoita kun olivat. Mutta ei Heisi jaksanut kävellä vaan hyppäsi kaakin selkään. Sattumalta sen aikainen iso päällikkö, liekö ollut Laivastolippueen komentaja, kommodori Pukkila, pieni ja ärhäkkä mies, käveli yllättäen vastaan kasarmin kulmalla.
”Hei hei! Pysähtykää! Mikäs mies te olette?”
”Olen PECOS BILL”, huusi Heisi, kirmaisi kopukan laukkaan ja häipyi kasarmin nurkan taa. Tietämättömille tiedoksi, että Pecos Bill oli 60-luvulla suuri sarjakuvalehtien suuri lännen ratsastava sankari.
Ja taas tuli YP : tä.





ITTETEHTY NÄKKÄRI


Olen tämän joskus aiemminkin jo julkaissut, mutta erään hyvän ystäväni pyynnöstä (hän on samanlainen it-tumpelo kuin minäkin, eikä löydä arkistosta) tässä se vielä kerran. Hyvää kannattaa muistuttaa.

1 lasillinen vettä
½ lasillista voisulaa
½ rkl merisuolaa
Ruis- ja vehnäjauhoja, puoliksi kumpaakin.
Sen verran, että taikinasta tulee sopivan sitkeä kaulittava.

Kaikki aineet sekoitetaan hyvin taikinaksi. Kaulitse taikina ohueksi levyksi. Pistele haarukalla täyteen reikiä. Voit nosta sellaisenaan tai ottaa muotilla tai veitsellä sopivan kokoisia paloja. Laita voipaperin päälle uuninpellille 180 asteeseen ja anna kypsyä vaalean ruskeaksi.

Jos haluat konstailla hiukan, voit taikinan lisätä esim. pähkinän palasia, kokonaisia siemeniä, jopa rusinoita jne. Mitä mielikuvitus ja kaappi suo. Hämmennä lapsesi, puolisosi, työkaverisi. Heistä tuskin kukaan on syönyt ittetehtyä näkkäriä. Päälle ei tarvitse laittaa kuin voita.

Resepti tulostettavassa muodossa.





Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 22. maaliskuuta 2013



LIIKKUVA MYYMÄLÄ


Elettiin aikoja, jolloin maaseudulla risteilivät myymäläautot eli kauppa-autot. Meillä saaristossa risteilivät myymäläveneetkin. Erinomaisia logistiikkaratkaisuja kesämökkipaikkakunnilla. Silloin saaristokin oli vielä asuttu. Isäni johtamalla Taivassalon Osuuskaupallakin oli myymäläauto. Siltä ajalta lienee sanonta: ”Ei ol, mut huame tule”. Jos joku tavara puuttui, kuljettaja lupasi tuoda sen seuraavalla kierroksella.

Pikkupojan muistiin on jäänyt huikea yksityiskohta Taivassalosta: Ketarsalmen isäntä oli pitkään pohtinut leikkuupuimurin ostamista. Vihdoin päätöksen tehtyään, hän tilasi sen tutulta myymäläauton kuljettajalta. Palattuaan kirkonkylän Osuuskaupalle, tuli isäni kysymään kuskilta päivän myyntiä. Kuskin naama oli niin leveänä, ettei töin ja tuskin hän sai sanotuksi: ”Ei ollu hyvä. Ol erinomane”. En muista, oliko toimitus seuraavana päivänä.

Osuuskaupan myymäläauton kilpailijana Taivassalossa toimi Ihattulan Talouskaupan myymäläauto, jota elämän ehtoopäiviä viettävä itse kauppias itse ajoi. Hänellä oli kovasti heikentynyt näkö. Niinpä hän ajoi parhaimmillaan runsasta kävelyvauhtia. Kun oli myötätuuli ja aurinko paistoi takaa. Meitä huvitti iso teksti kauppa-auton kyljessä: ”LIIKKUVA MYYMÄLÄ ”.

Erään kerran tämä liikehdintä oli sen verran rauhallista, että Hakkenpään kylässä auto oli tavanomaisesta aikataulustaan tunnin verran myöhässä. Emännät siinä sitten torumaan kauppiasta. ”En voi mittää, en voi mittää. Kaikkeni yritin. Tulin Hakkenpään suorallakin kolmeakymppiä niin saamaristi”.





PAPPILAN HÄTÄVARA


Tässä legendaarinen resepti , joka on erinomainen esimerkki ruoantähteiden uusiokäytöstä. Taas äärettömän yksinkertaista. Yllätys yllätys: Tenavatkin tykkää.

½ l kermaa
2 dl hilloa
pikkuleivän tai pullan yms. tähteitä

Ei muuta

Vatkaa kerma kermavaahdoksi. Aseta esimerkiksi jälkiruokakulhoon kerroksittain kermavaahto, pulla- tai pikkuleipäkuutiot ja hillo. Nauti sellaisenaan.




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 15. maaliskuuta 2013


NOKKELA MUNKKIKUSKI


Paljon on logistiikka muuttunut lyhyessä ajassa. Tänään munkit leivotaan suurissa leipomoissa, joista ne kuljetetaan usein toiselle puolelle Suomea keskusvarastoon. Sitten ne rahdataan taas takaisin paikallisiin kauppoihin. Toki kaikki ei mene niin, mutta turhan paljon munkit ja muu ruoka retkeilee ennen kuluttajalle pääsyä. Toista oli ennen. 50-luvulla Taivassalossa, jossa isäni toimi Osuuskaupan johtajana, Vähätalon leipomo kirkonkylässä toimitti munkit ja muutkin leivonnaiset Osuuskaupan myymälöihin. Hakkenpään myymälään logistiikan hoiti EINARI niminen kaveri. Hän eleskeli vanhainkodissa, kun oli hiukkasen jäänyt jälkeen ikäisistään. Kaikki pitivät Einarista. Hyväntahtoinen, mukava mies. Einari vei leivonnaiset Hakkenpäähän joka aamu. Matkaa kertyi 7 km per suunta. Kesäisin hän hoiti vastuullisen toimensa leipomon maitokäryillä ja talvisin potkukelkalla.

Jossain vaiheessa Hakkenpään kaupassa ihmeteltiin sitä, että munkeista puuttui sokeri. Siitä vaan soittamaan Vähätalon leipomoon ja reklamoimaan. ”Kyllä me laitamme kaikkiin munkkeihin saman verran sokeria, eikä kukaan muu ole valittanut”, selvitti Vähätalon Esko. Asia harmitti niin, että pitihän sitä mennä Einariltakin kysymään tätä merkillisyyttä: ”Mites sinä Einari selität sen, että kun me laitamme mukaasi munkit sokeroituna, niin Hakkenpään päässä niissä ei enää olekaan sokeria?” Einarilla oli hyvä ja uskottava selitys:
”Juu juu. Kato ku mä nualin ne sokerit munkeista, kun ne olis kuitenki varissu matkalla. Hakkenpää tie on niin kuoppane”.





OMENAMUNKIT


Voitaikinaa
Omenoita
Hunajaa
Voita
Valmista vaniljakastiketta tai itse tehtyä.

Sarjassamme: Yksinkertaista mutta hyvää.

Kaulitse voitaikina levyiksi. Leikkaa suorakaiteen muotoisia, noin 15 cm kokoisia paloja. Kuori omenat ja poista siemenkota omenaporalla tai halkaise omena kahtia, poista siemenet ja laita puolikkaat takaisin yhteen. Laita omena taikinalevyn palan päälle, ja lusikoi hunajaa omenan sisälle 1 rkl per omena. Toinen taikinalevyn pala päälle ja siitä tiukka nyytti. Omena siis leivotaan taikinan sisään. Voidellaan voilla, ripotellaan kanelia vähän ympärille ja sitten uuninpellille ja 180 astetta. Kauniin ruskeaksi. Tarjoillaan vaniljakastikkeen kera. Suu jää nauruun.

VANILJAKASTIKE

½ l maitoa
3 munankeltuiasta
vaniljatanko
2 rkl hunajaa
2 tl perunajauhoa
2 dl kunnon kermaa

Kaikki muu paitsi kerma kuumennetaan kattilassa koko ajan vispaten, kunnes on sakeaa. Vaniljatanko otetaan pois ja huuhdotaan seuraavaa käyttöä varten. Vatkataan kunnes jäähtyy. Kerma vatkataan vaahdoksi ja lisätään jälleen vatkaten joukkoon. Aikamoista vatkaamista. Käsin tai koneella. Käsin on parempi. Häipyy samalla muutama kalori.

Resepti tulostettavassa muodossa.






Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 8. maaliskuuta 2013


MERKILLINEN MOOTTORIVENE


Tämä tapahtui aikoja sitten, kun kasvatin kalanpoikasia Merimaskun suntissa. Kaverini Urposen Hessu oli vienyt sumppupaatillamme lastin Nauvoon ja oli tulossa takaisin kotisatamaan. Olin vastaanottamassa häntä laiturilla. M/s Sumppu lähestyi laituria, mutta vauhti pysyi ennallaan. Juoksin viime tingassa karkuun, ennen kuin alus nousi rymisten laiturin päälle. Heilui siinä hetken ja liukui takaisin. Kone kävi täysillä. Juoksin takaisin ja päivittelin Hessulle, että hajosiko koplinki? (vaihdelaatikko).Tarkistimme asian. Kunnossa oli. Tuntui toimivan. Aloin epäillä pahinta. Nosturilla saimme Sumpun perän ylös ja niinhän syy selvisi. Veneen potkuri oli tipotiessään.

Paikalla oli Paraisten Kalatalousoppilaitoksesta kaksi harjoittelijapoikaa, jotka uteliaana seurasivat tapahtumaa. Totesin: ”Hessu hemmetti. Olet ajanut ilman potkuria.” Hessu ymmärsi yskän ja alkoi päivitellä: ” Juu, se tais purota jo Nauvos ko lähretti”. Opiskelijapojat kuuntelivat suut ympyrskäisenä Hessun päivittelyä ja kysyivät varovaisesti ”miten te olette voineet ajaa Nauvosta asti ilman potkuria?” Hessu iski minulle silmää ja totesi:”Kuulkkas poja! Kyl oikkia merimies aja tämmöse matka pelkäl akseli jenkoil.” ( eli siis potkuriakselin pään kierteillä).

Pojat olivat ihan hiljaa ja siirtyivät ruokkimaan kalanpoikasia.






Edellinen kirjoitukseni otsikolla: Mennään kallaan kirvoitti lukijani hauskaan kertomukseen hänen kotipuolestaan Savosta: Naapurin isäntä (viinaan menevä) kysyi hänen vanhemmalta veljeltään: "Lähdetäänkö Pentti kallaan?" "No mikäs siinä lähdetään vaan!" Talon emäntäkin kihersi tyytyväisenä, että kohta saadaan tuoretta kalaa. Taksi kurvaa maatalon pihaan, kuiva sora pölyää. Isäntä ja veli hyppäävät taksin takapenkille."Ravintola KALLA Kuopio!" kuului ajomääräys.

KAHTLAI SILAKKAA




Osta 2 kiloa kokonaista silakkaa. Perattua tai perkaa ne itse. Tai silakkafileitä. Sopivankokoisen tiiviisti kannella suljettavan (muovi) rasian pohjalle kaadetaan jonkin verran ruisjauhoja ja suolaa sopivasti. Kansi kiinni ja ravistellaan sekaisin. Sitten rasiaan laitetaan silakat, kansi kiinni ja voimallinen ravistelu jälleen, näin kaloihin jää kiinni juuri sopiva määrä leivitystä. Paistetaan.

Ota syötäväksi yksi kilo ( jollet jo ole paistaessasi niitä syönyt ) ja laita jäähtymään toinen kilo.

Tee marinointiliemi:
1 ½ litraa raikasta vettä
½ litraa etikkaa
5 rkl hunajaa ( tai 10 rkl sokeria)

Lisää puna- tai tavallisen sipulin renkaita, ohuita porkkanansiivuja, kokonaisia mustapippureita 10 kpl ja muutama laakerinlehti. Kiehauta pikaisesti. Kun liemi on jäähtynyt kunnolla, lisää paistut silakat. Jos laitat kuumaan liemeen, ne kypsyvät. Jääkaappiin.

Seuraavana päivänä valmiita. Säilyy jääkaapissa monta päivää. Viikonkin. Näkkärin tai varrasleivän päällä tai keitinperunoiden kanssa oikeana annoksena. Ai että on hyvää.

Resepti tulostettavassa muodossa.




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 1. maaliskuuta 2013



NYT MENNÄÄN KALLAAN


Isäni kertoi useasti tarinoita, joiden sisältö oli mukavasti positiivinen. Tarinoiden loppusävy oli opetuksellisesti elämänmyönteisen asenteen merkityksen korostamista. Harmi, kun en niitä aikanani kirjannut ylös. Onneksi elämän ehtoopäivinä lähimuisti alkaa pätkiä, mutta kaukomuisti sen kuin terästyy. Mitä sitä eilistä muistelemaan kun entisissäkin on nauttimista.

Isä-Yrjö oli juttujen kerronnassa suurta arvostustani nauttiva, koska hän ei jutuissaan koskaan laskeutunut nk. vesirajan alle. Ei tarvinnut. Se on taito, jota mm. Seitsemän Seinähullun orkesterissani pyrin visusti vaalimaan. Samaa punaista lankaa olen yrittänyt seurata myös omien tarinoiden taltioinneissa. Haasteellista, sanoisinko. Tässä yksi isäni tarina, jonka aikamuistini mukaan arvelen kuulleeni joskus 50-luvulla:

Uudessakaupungissa , silloisessa Kalannissa asui Karjalasta evakkona muuttanut Oravan perhe. Isä ja kaksi aikuistuvaa poikaa hankkivat pääasiallisen eväänsä Luonnosta. Kerran ollessaan metsästämässä tapahtui jotain odottamatonta. Pojat olivat hankkineet tussariinsa liian suurikokoisia patruunoita. Niinpä isän laukaistessa aseensa kohti ruokakohdetta, tussarin olkapäähän tukeutuva puutukki levisi tuhannen päreiksi.
Ruudinsavun seasta kuului herskyvä nauru:
”Ei hättää, ei hättää poijjaat. Lopetetaan tämä mettästäminen. Poijjaat! Nyt mennään kallaan!"





Anna äänesi piirroskuvalle!

Valitse napsauttamalla joko hyvä tai erinomainen. Samalla ilmoittaudut höyrylaiva Ukkopekan risteilyn arvontaan.



HEVOSENLIHAPULLAT


Kirjoittelen tätä kirjettä Sri Lankassa, joka kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Vietimme äskettäin päivän nk. Unohdettujen laaksossa, jossa vihimme käyttöön 1500 köyhääkin köyhemmälle ihmiselle terveyskeskuksen ja 3 kaivoa. Suurin osa kylän lapsista on aliravittuja. Lihaa moni ei ole saanut syödäkseen ikinä. Uutisista sitten kuulin meidän hevosenlihaskandaalistamme. Se on todella skandaali. Sellainen on meidän hyvinvointiyhteiskuntamme. On todella varaa pelleillä ruoan kanssa. Toki valmistajat tekevät väärin, kun tuoteseloste ei täsmää. Myrkkyjä kyllä luetellaan, muttei hyviä ruoka-aineita. Pysähdytään vähän.

Me syömme juottovasikkaa, pikkupossua, karitsaa sun muuta. Ja sitten hevosenlihasta tehdään joku mieletön ongelma. Hevosen liha on hienoa ruokaa. Rasvaakin 40% vähemmän kuin naudanlihassa. Kardiologit suosittelevat hevosenlihaa terveellisempänä vaihtoehtona. Rautaa on rutkasti. Se osaltaan pelasti meidän sukupolvemme sodan jälkeen raudan puutostaudilta. On lisäksi hyvän väristä ilman nitraattejakin. Ruokakulttuurin mekassa, Pariisissa oli aikanaan satoja erikoistuneita hevosenlihakauppoja, kunnes sielläkin aloitettiin läskin syöminen. Nyt näitä liikkeitä on enää toistakymmentä. Menkää vaikka kauppahalliin ja ostakaa hevosen suolalihaa. On hyvää. Nyt kuulemma Poutun tekemät hevosenlihaa sisältämät ruoat viedään kaatopaikalle. Lyökin Mamma sanoisi tästä: ” Ken ruoan kanssa pelleilee, Jumal rankaisee! ”

Kertomani vakuudeksi, tässä hyvinvoivan kansamme unohtaman ja aliarvioiman loistavan ja terveellisen ruoan resepti:

500 gr hevosen jauhelihaa. Sitä saa ainakin kauppahalleista ja liha-alan erikoisliikkeistä.

Voit sekoittaa joukkoon muutakin jauhelihaa, mutta silloin sinun pitää laittaa jokaiseen pullaan coctailtikulla pieni lappu: ”Varoitus! Sisältää myös naudanlihaa yms.”

1 dl kermaa
1 dl vettä
1 dl korppujauhoja
½ pilkottua sipulia
1 kananmuna
suolaa, valkopippuria
Paistamiseen voita.

Kastikkeeseen 2 rkl voita, 2 rkl vehnäjauhoja ja ½ dl kermaa.

Sekoita jauhelihan joukkoon kermassa liotetut korppujauhot, voissa ruskistettu hienonnettu sipuli sekä muna. Vaivaa hyvin. Tee pieniä pyöreitä lihapullia ja paista pannulla voissa.

Nosta pyörykät kattilaan odottelemaan. Laita paistinpannulle voi sulamaan ja ripottele tasaisesti vehnäjauhot pannulle ja anna ruskistua. Lisää kiehuvaa vettä ja anna veden haihtua mieleisesi sakeuteen. Lisää kastike, suola ja pippuri kattilaan lihapullien joukkoon ja keitä ”hymyillen”= kevyesti n. 10 minuuttia. Lopuksi kaada kerma joukkoon. Nosta pois juuri ennen kuin kiehahtaa.

Kuoriperunoiden, peruna- tai juuresmuusin tai keitettyjen kaskinauriiden kanssa ymmärrät ja maistat suosion salaisuuden. Ei ole mitään ”äitien ja mummon tekemää” töhnää, jossa lihaa on joskus jopa vain prosenteissa.

Säilyy jääkaapissa muutaman vuorokauden (jollei syö) ja voi taasen lämmittää. Toimimme höyrylaivamme kanssa 1988-1989 Tallinnassa ravintolana. Muistan, kun emäntämme Reet huusi henkilökuntaruokailuun usein: ” Tule siia. Tääl on LIHAPALLIT”. Kyseessä siis lihapullia.

KYLLÄ MINÄ TÄSTÄ HEVOSENLIHAJUPAKASTA " NIIN MIELENI PAHOITIN!”

Resepti tulostettavassa muodossa.

Että mitäkö me täällä Sri Lankassa touhuamme? Lue lisää: www.positiivarit.fi/lotushill





Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.