perjantai 8. helmikuuta 2013



IRWIN JA VALLESMANNI


Elettiin kesää 1966. Olin palkannut IRWININ orkesterimme kesäkiertueen vetonaulaksi. Varmuuden vuoksi palkkasin vielä lisäksi nuoren tytön, Haukiputaalta, Alakosken lavalta. LEA LAVENIN. Molemmat olivat täysin tuntemattomia suuruuksia, mutta ei kauaa. Lea jalostui muutamassa vuodessa Suomen naislaulajien kärkeen, ja Irwin ampaisi kiertueemme alettua kuin raketti kaikkien aikojen tähdeksi. Viideltä saunaan, Ei tippa tapa jne. menivät kansaan kuin häkä. Irwin teki lauluja, ja me harjoittelimme säestystä ennen keikkaa. Se oli luovaa aikaa. Yleisöennätykset rikottiin joka ilta. Se oli huikeaa menestyksen aikaa ja taisipa nousta vähän päähänkin.

Haapajärven lava oli katsastettu 800 hengelle. Yhdeksän tauolta palattuamme lava pullisteli ääriään myöden. Siellä oli ainakin 3000 ihmistä. Arvio on virallinen, koska sen teki Haapajärven korkein poliisiviranomainen, Vallesmanni eli nimismies. Olimme juuri aloittamassa settiä kun lavalle ilmestyi tämä viranomainen parin konstaapelin saattamana.

”Soitto seis!” huusi nimismies, vaikka emme olleet vielä edes aloittaneet.”Soitto loppuu tähän!” huusi nimismies mikrofoniin. Kansa huusi ja hurrasi aina kun hän otti mikrofonin käteensä. Mitä enemmän hän korotti ääntään, sitä enemmän kansa hurrasi. Tilanne oli infernaalinen. Nimismies kuulutti: ”Soitto ei ala, ennen kuin puolet yleisöstä on poistunut huvialueelta. Täällä on liikaa väkeä!” Viimeisinä sanoinaan kuulimme: ”Puhuu nimismies, puhuu nimismies!”, jonka jälkeen hänen äänensä jäi kansan hurrausten alle.

Sanomatta sanaakaan meille, tuore kansanlaulaja aloitti 12-kielisellä kitarallaan uusien äänentoistolaitteidemme kautta tutun 4-soinnun kiertokulun. Kansa hiljeni. Sanon suoraan, että siinä vaiheessa orkesterilta meinasi tulla prujut pöksyihin. Olimme nimittäin juuri ennen keikkaa harjoitelleet Salmen Veksin sanoittaman ja Irwinin säveltämän uuden kansanlaulun. Tunsimme tuon sointukulun. Voi ei! Kolme tuoretta kansankynttilää ja muu orkesteri oli kauhuissaan. Nätsi lähti mukaan ja aloitti varovaisesti rumpukompin taustalle, ja minulta katkesi banjosta kieli.

Sitten se alkoi. Äänentoistolaitteet kovimmillaan, kaiku päällä pöntöistä, alkoi kuulua 120 desibelin voimalla honottava ääni, jota myös lauluksi myöhemmin kutsuttiin. SEN VIRKAMERKKI TAKAA, MISSÄ JÄRKI TEKEE LAKON. POLIISI SAA TEHDÄ MITÄ VAAN….. Se oli Irwinin uusin POLIISI ON POP- laulu. Ja taas kansa hurrasi. Kun ei ollut luukkua mistä olisin vetänyt itseni alas, en päässyt pakoon. Siinä seisoin valkoisena kuin haamu banjoni kanssa, jonka kielikin oli katkennut ja vehje pois vireestä.

Tilanne ja tunnelma oli sanoin kuvaamaton. Epätodellinen. ”Kuka on orkesterin johtaja”, kysyi nimismies. Orkesterini Juudaat pettivät ja osoittivat sormella minua. Valahdin entistäkin kalpeammaksi. Nimismies astui eteeni ja hymyili: ”Herra Taiteilija. Sopisiko, että soittaisitte pari valssia väliin ja sitten pieni tauko, niin kyllä tämä ruuhka tästä purkaantuu. Toivotan orkesterillenne menestystä. Näytätte sen jo saavuttaneen. Ja poistui takahuoneeseen. Näin, että konstaapelit olivat vielä valkoisempia kuin minä.

Niin tehtiin. Tauon jälkeen Irwin lauloi mm. Ei tippa tapa ja Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Kansa oli haltioissaan. Vallesmannia ei enää näkynyt. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Haapajärveläisillä oli fiksu Vallesmanni.





PERUNAMUUSI PÄÄRUOKANA



 
Tiedän, että monen lempiruoka on perunamuusi. Yksinkertaista ja siksi hyvää. On vielä joku, joka ei osaa tehdä näin monimutkaista operaatiota. Hyvä, kun teeveden keitto-ohjeen on omaksunut.

Tässä se on yksinkertaisuudessaan:

Kilo perunoita pestään, kuoritaan ja keitetään vähäisessä suolavedessä. Kaadetaan vesi pois ja muusataan perunat puunuijalla, tai niin kuin täällä Sri Lankassa, kylmällä lasipullolla. (Laita lasipullo vettä täyteen ja kylmennä se jääkaapissa. Kylmään lasipulloon ei tartu lämmin peruna. Miksi? Älä kysy, en tiedä. Mutta ei tartu. Keitä ½ litraa maitoa kiehuvaksi ja lisää muusattuun perunaan. Voita voit lisätä joukkoon ja hitusen suolaa jos haluat. Vatkaa hyvin. Se on siinä. Tai no, itse kylläkin jätän muusin aika karkeaksi ”knööliseksi”, jotta erottuu jauhomuusista. Vaakahuoneellakin pitää aina keväisin ohjeistaa kokkeja, etteivät hienonna liikaa perunoita. Menee uskottavuus aitoon ja alkuperäiseen.

Täällä Sri Lankassa lisätään joukkoon hieman rouhittua kardemummaa. Luit oikein. KARDEMUMMAA. Pullamaustetta. Mutta sopii, kuin nenä De Gaullen päähän. Sitten meillä on täällä sellainen hauska tapa, että tuohon muusiin lisätään esimerkiksi pieniksi pilkottuja savukalan paloja, makkaran paloja, kananpaloja jne. Mitä kaapista löytyy. Esimerkiksi savusilakasta perattuna pieniä paloja joukkoon, niin onhan hyvää. Sinne voi laittaa myös keitettyjä porkkanan paloja, suolakurkun paloja ja melkein mitä vaan, kunhan itsekritiikki ei tule esteeksi.

Perunamuusi on sellaisenaan ihan hyvää, mutta jos kaipaa lisuketta, voi paistaa lihapullia tms. Mutta muusi edellä mainituilla pienillä lisukkeilla tekee siitä myös pääruoan. Ainoa ongelma on se, että kun sen makuun pääsee, se livahtaa niin vikkelästi alas, ettei kontrolli ehdi perään.




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti